Paras Paikka Pitskussa

Pitäjänmäen Muistipiiri 10.11.2009


Strömbergin koski

Mäenpään perhe muutti Pitäjänmäelle Turkismiehentielle lokakuussa 1957 Ruskeasuolta kerrostalosta. Sitä ennen he olivat asuneet Töölössä. Riitta oli silloin 14-vuotias.

-Olimme sisareni Tainan kanssa aina halunneet koiraa mutta isä oli tiukkana, että kerrostaloon ei koiraa oteta. Nyt muutimme omakotitaloon ja saimme koirat, vieläpä kaksi kappaletta, kaupantekijäisinä! Perssonin perhe ei mielellään luopunut koiristaan, mutta koirat eivät sopeutuneet kerrostaloasuntoon.

-Koiramme olivat upeita, mustia newfoundlandin koiria, nimeltään King ja Lady. Ne asuivat ulkoaitauksessa. Moni vanhempi pitäjänmäkeläinen muistaa nämä koirat. Niitä käytiin katsomassa ja lapsille näyttämässä pitemmältäkin. Rotua oli silloin Suomessa vain kahdeksan kappaletta, kertoo Riitta Mäenpää.

Komisario Mauno Mäenpää leikkii koirien kanssa “sokeripalaleikkiä”. Isälleni koirat olivat todella tärkeitä ja koirat suorastaan palvoivat isääni. Lady (vas.) antaa tassua ja King huiskii hännällään.
-Retkeilimme koirien kanssa Koskipuistossa, jossa voimme pitää niitä vapaanakin. Eväitä oli varattu myös koirille. Koirat olisivat uineet mielellään, mutta veteen emme niitä siellä voineet huonojen rantojen takia päästää.

Strömbergin koski on myös Sirkka-Liisa Kaijanmäen (o.s. Tiainen) lempipaikka.



Pikku rentukan poimija

-Lapsuuden ajan mieluisin paikka oli Mätäjoen putouksen ihana, tuomia täynnä oleva laakso. Kävin siellä usein vanhempieni kanssa. Poimin rentukoita, jotka kotimatkalla puristuivat kädessäni tosi kurjaan kuntoon. Kukaan ei ollut vihainen nuhjaantuneista rentukoista, vaan niitä yritettiin elvyttää, tosin huonoin tuloksin, kertoo Raili Tanskanen (o.s. Vaittinen). Pieni rentukanpoimija oli 4-vuotias.

Varhaisen teini-iän mieluisin paikka oli Ahokkaan tehtaan pihapiiri Pitäjänmäentien varrella. Paikalla on nyt Hartwallin uusi pääkonttori. Pihapiirissä oli myös pieni talonmiestä varten rakennettu talo, jossa Vaittisen perhe asui. Lähiseudun nuoret kokoontuivat joko Railin pihalla tai Korsutien ja Pitäjänmäentien risteyksessä, jossa nyt on suuri liikenneympyrä.

-Siellä me odottelimme kuka ilmaantuisi paikalle. Siinä oli jännitystä puolin ja toisin. Eipä silloin ollut kännyjä eikä liioin puhelimia kaikkien kodeissa, piti vain tulla katsomaan tuleeko kukaan illan mittaan tutulle kokoontumispaikalle.

-Meitä olivat Karlssonin pojat Berndt ja Börje ja jo edesmenneet Paateron Olavi, Haimilan Eino sekä Terhon Tomi. Strömbergin konepajakoulun pojista liittyivät joukkoomme usein Koskisen Toivo, Forssin Matti ja Hirvelän Aatos. Tyttöjä joukossa olivat lisäkseni Aila Lyytikäinen/ Arjatsalo, Sirkka-Liisa Tiainen (nyk. Kaijanmäki), Airi-Kaija Hoikkala ja Kaarina Grönberg. Tästä joukosta syntyi myöhemmin myös kolme pariskuntaa.


Santtarit

Inkeri Mustosen paras paikka löytyi Kaupintien ja Vihdintien risteykseltä lähteviltä tykkiteiltä. Metsikössä saattoivat isot kanalinnut pyrähtää lentoon kun pikkutytöt iloisesti rupatellen lähenivät lintujen reviiriä. Metsikössä olevaan kallioon oli räjäytetty monttu, johon kerääntyi niin paljon vettä että lammikolla saattoi talvella luistella. Piknik-retkillä Inkerillä ja hänen kavereillaan oli eväänä voileipäkeksejä ja mehua.

Pentti Riuttu kävi Nuolitien päässä olevalla santtarilla eli hiekkakuopalla ajelemassa fillarilla, jonka pinnojen välissä oli räppäri. Tärkeintä oli, että saatiin ääntä aikaan. Tannerin tien (Vihdintien) varrella oli kosteikkoja, joissa oli isoja sammakoita ja vesiliskoja. Pentin mieleen oli Talin herrasväen kartano ja golf-kentän alue.

Erkki Latva kävi veljineen usein leikkimässä kotia lähellä olevalla santtarilla (hiekkakuopalla). Latvan perhe asui Strömbergin huviloissa Turun maantie 11:ssä ja 13:ssa. Läheisen Väisäsen talon pihalla käytiin omenavarkaissa. Omenat olivat happamia ja Väisäsen mummulla seitsemän pystykorvaa. Mummu ajoi poikia omenavarkaita takaa suolapistoolin kanssa. Väisäsen mummu oli torikauppias. Lasten mielestä hän oli vihainen sikamummu.

Terttu ja Anu Kokko (nyk. Liljeström) Strömbergin huviloitten pihalla Vanhan Turuntien varrella

Leena Vanhatalo (o.s. Kokko, synt. 1944) asui kolmen sisaruksensa ja vanhempiensa kanssa Turun maantien varrella Strömbergin huviloissa. Leikkipaikkana oli läheinen santtari. Erityisesti on mieleen jäänyt köysi, joka oli kiinnitetty männyn oksaa ja jossa riiputtiin ja kierryttiin jopa puun ympäri.  Santtarilla oli lammikoita joissa oli paljon sammakon kutua. Sturen kallio, nykyisin Jyrkinkallio on edelleen Leenan mielestä mahtava paikka.
Leena ja Liisa Kokko 1964

Olga ja Väinö Kokko 1967

Kotikatuni Partiotie – On the street where you live

Tuula Käkösen (o.s.Hoikkala) rakkaimpia muistoja ovat talviset lumileikit, lumilinnat pihoilla ja  partiotieläisten kakaroitten potkukelkkajunat, jotka kaatuilivat. Mäenlaskijat kastuivat usein tai pakkasen punaamat posket saivat lumipesuja. Partiotien ja Viinentien kulmassa oli muuntaja. Sen rakennusvaiheessa kiipeiltiin telineillä. Kuka mahtoi olla rohkein?

Kesän tullessa leikittiin santakuopalla Nuolitien (Kaivotien) päässä. Luistinjää lätäkössä oli sulanut. Sammakonkutua ja ötököitä kerättiin. Viherlaakson yhteiskouluun piti kerätä 200 kasvia ja 80 ötökkää. Onneksi isä tuli auttamaan, koska minua inhotti panna ötökät eetteripulloon ja sieltä neulalla isän tekemään keräilylaatikkoon. Oli siinä naapureilla ihmettelemistä, kun isä aamuhämärissä juoksi haavin kanssa pitkin mäkiä. ”Hoikkala on varmaan tullut hulluksi.”

Statistina, kuorotyttönä ja avustajana olin Svenska Teatterissa 1961. My Fair Lady´n esityksiä oli ollut kaksi sataa kertaa. Juhlittiin ja sain sylillisen ruusuja ja korit, joissa kiitokset: Med tack för god medverkan i My Fair Lady (teatterin johto) ja kiitos loistavasta kärsivällisyydestä (partnerini Ola). Aamun sarastaessa kävelin rakasta kotikatuani Partiotietä pitkin onnellisena kotiin.’

Ola ja Tuula My Fair Ladyssa 7.2. – 20.6.1961 

Borgin huvila

Olli Kanervon ja Olli Kaijanmäen paras paikka oli Borgin huvila ympäristöineen. Omassa kotipihassa oli paljon lapsia, oli elämää, siellä oli kavereita.


Patterimäki

Olavi Purkoselle oli Patterimäki ylitse kaikkien muiden. Patterimäellä tapahtuivat Olavin mielestä kaikki tärkeä asia. Siellä käytiin tanssimassa ja vietettiin hauskoja iltoja. Hyviä muistoja Olaville on myös Talin golf-kentältä. Yhtenä kesänä Olavi oli skotlantilaisen diplomaatin cadina koko kesän.  Erään kerran tultiin kierroksen jälkeen ravintolalle. Skotti näytti Olaville että nyt mennään sisälle. Ovimikko ei päästänytkään resuista poikaa sisälle. Kieltoa seurasi kiivas englanninkielinen keskustelu, jota Olavi ei ymmärtänyt. Golf-isäntä näytti pojalle että odota tässä. Istuin rappusilla odottamassa ja hetken kuluttua diplomaatti tuli valtavan ison tarjottimen kanssa ulos. Tarjottimella oli valtava kasa syötävää, kaksi isoa maitolasia ja limsapullo. Söin siinä rappusilla. Portsari kiehui kiukusta. Oli hienoa, että skotti ymmärsi lasta. Olisin aikuisena halunnut kiittää ystävällistä miestä.


Karusellikioski

Olavi Ojan paras paikka oli Karusellikioski Pitäjänmäentien varrella. Elokuussa 1956 Olavi seurusteli Leenan kanssa. Leena oli harjoittelija Diakonissalaitoksella. Olavi ja Leena olivat olleet moottoripyörällä kaalivarkaissa Åbergin kaalipellolla. Saaliiksi oli saatu pari isoa kaalinkerää.

Karusellikioski
-Kioskilla huomasin pienen  vaalean tytön. Ehdotin Leenalle, että annetaan tytölle vähän kaalia. Leena teki työtä käskettyä ja antoi Eilalle (se vaalea tyttö) muutaman kaalinlehden. Aikamme siinä sitten oltiin. Sanoin jossain vaiheessa Eilalle, että heitän Leenan Diakonissalaitokselle ja pyysin häntä odottamaan, kunnes tulen takaisin. Palasin Karusellikioskille ja onneksi Eila oli edelleen paikalla. Olin oli 19-vuotias ja Eila 17. Eila asui Mäkkylässä. Hän oli Porvoosta kotoisin.  Eilasta tuli vaimoni., Olavi kertoo.
Eila o.s. Koivisto ja Olavi Oja 30.4.1959

Kikrunkallio

Raila Lammisen retket ystävättärien kanssa suuntautuivat Kikrunkalliolle. Sieltä poimittiin mustikoita ja ahomansikoita. Ylhäältä katsottiin kun Ruotsin-laivat lipuivat kohti Suomenlinnaa. Retkille otettiin eväät mukaan. Hypittiin juoksuhautojen yli ja kiivettiin kallioilla. Aikuisena Raila ulkoilutti koiraansa Kikrunkalliolla. Koti oli Henrikintie 8:ssa. Raila on vienyt Kikrunkalliolle retkelle sisarensa ja veljensä lapsia.

Railan ystävätär Pirkko Salminen Kikrunkalliolla 1960-luvulla

Satu Ylimaa muistaa että juhannuksen isoäiti Elma vei hänet Kikrunkalliolle. Sieltä nähtiin Tarvon suunnalta juhannuskokkoja. Kikrunkalliolla Satu on nähnyt elämänsä ensimmäiset kiiltomadot. Mäkkylän mustalaisleirejäkin käytiin katsomassa.

Marita Tirronniemi (o.s. Häggström) asui isänsä Valtterin ja äitinsä Elvin kanssa vuoteen 1953 saakka rouva Snellmanin Henrikintie 14:ssä. Leikkimässä käytiin Kikrunkalliolla. Marita muistaa pudonneensa vallihautaan, jossa oli mielettömän paljon polttavia nokkosia.  Henrikintiellä eli silloisella Kirkkotiellä tehtiin potkukelkoista pitkä jono ja laskettiin Turun maantielle. Puissa leikittiin Tarzania.  Nyholmin Tapio oli hyvä ja komea Tarzan.

Henrikintie 14. Etualalla laskikaivo, jonne heitettiin kaikki likavedet ja talousjätteet

Oma kotipiha

Leo Salmiselle paras paikka oli kotipiha Eljaksentiellä. Se oli kaikkein rakkain paikka. Sieltä näki rautatien ja maantien. Oli hyvä laskea suksilla mäkeä. Leokin vieraili Väisäsen mummulla. Väisäskä kävi ison sikansa kanssa Nemlanderin lihakaupassa. Sika odotti oven ulkopuolella ja kun emäntä tuli ulos sika sai makkaraa. Tarinan mukaan sika asui sisätiloissa.

Leo ja Kauko Salminen kotipihallaan

Pitäjänmäen urheilukenttä

Huolellisen harkinnan jälkeen Seppo Soitula päätyi siihen, että Pitäjänmäen urheilukenttä on numero 1, ja erityisesti urheilukentän koppi, oikealta nimeltään tietysti pukuhuone. Urheilukenttä on Sepolle pitkäaikaisin paikka missä hän on Pitkussa ollut ja puuhannut. Kentällä on luisteltu nilkat notkuen. Sieltä lähti Pitäjänmäen Tarmon latu Pohjois-Haagaan hyppyrimäelle ja hiihtomajalle.  Urheilukentällä katsottiin kun isommat pelasivat Pitäjänmäen Tarmon joukkueessa futista tai jääkiekkoa. Erityisesti Granin IFK ja sen jäähdyttelevät maajoukkuepelaajat saivat aina yleisön lämpenemään.

-Suuria sankareita olivat Inviksen Isommat kundit: Letku Myyryläinen, Raskin Jussi  ym.  Kentällä urheiltiin junioreina ja seurattiin yleisurheilukisoja, tärkein tapahtuma oli Friherssin Toiveen ja Tarmon vuotuinen seuraottelu. Siellä juostiin itsekin kilpaa, työnnettiin kuulaa ja heitettiin keihästä. Tehtiin kaikkea millä osoitettiin miehuutta vielä pitkälti aikuistumisen ja Pitskusta muuton jälkeenkin, muistelee Seppo.


Pitäjänmäen Tarmon kaksi nuorten suunnistusjoukkuetta matkalla SM-viestiin Mynämäelle. Kuva on otettu Lahnajärven taukopaikalla keväällä 1958. Huom! poikien kampaukset
Veikko Manninen (vas.), Pentti Palenius, Kurt Rönnqvist, Bo Tötterman (edessä), Antti Siikavirta (takana) ja Seppo Soitula

-Pukukopissa haisi likaiset vaatteet, kengät ja hiki, päällimmäisenä aromina siellä oli savuttava kamina. Pukukopissa säilytettiin vaateita, sinne kerättiin talkoilla jätepaperia ja pulloja, sahattiin puita ja jopa pidettiin Tarmon johtokunnan ja jaostojen kokouksia. Kopin takana opeteltiin ison pojan elämää. Siellä on otettu omasta rommipullosta ensimmäiset ryypyt, opeteltiin tissuttelemaan.

Korkeushyppykisan taustalla kentän laidan parakit.

Pitäjänmäen urheilukenttä valmistui vuonna 1936. Vuoden 1950 paikkeilla kentän laidalle saatiin parakki. Se oli jo siirrettäessä vanha eikä siellä ollut peseytymistiloja. Pukukoppi-parakkia lämmitettiin talvella pienellä kaminalla. Vuonna 1970 Helsingin kaupunginhallitukselta heltisi rahat uuden pukukopin rakentamiseen.


Pukusuojan talkootyöt käynnissä

Yrjö Latva muistelee että  1953 – 54 vei luokanopettaja Toivo Antikainen oppilaat urheilukentälle ja lähti itse lukemaan lehtiä ja juomaan kahvia ystäviensä luokse.


Invis eli Invalidikylä eli Marttila

Kauko Malmgren eli lapsuutensa Marttilan invalidikylässä Inviksessä.  Taloissa oli paljon lapsia ja nuoria ja siellä tapahtui paljon. Sotainvalidien Veljesliiton Pitäjänmäen osasto järjestivät  kylällä monenlaisia tapahtumia ja tekemistä. Lapset leikkivät Nurmisen saunan takana.  Välillä saatettiin käydä Patterimäellä.

-Talot olivat suolla ja keväisin vettä ja mutaa oli tiellä parikymmentäkin sentti. Muut pitäjänmäkeläiset katsoivat meitä invisläisiä nenän vartta pitkin.  Jäyniä tehtiin. Jälkeenpäin on ihmetyttänyt miksi käytiin omenavarkaissa, kun omenoita oli omalla pihalla yli tarpeenkin.


Saunanpiha

Jussi-Petteri Lapin (synt. 1982) lempipaikka oli kotitalon Pitäjänmäentien 15:n naapuritontit Pitäjänkuja 3 ja 5.  “Saunanpihan” tontilla (Pitäjänkuja 3, nyk. Turkismiehenkuja 6) oli punainen saunamökki, omena- ja luumupuita sekä muita puutarhakasveja. Saunamökissä asuivat Reksi ja Eikka.

– Rakensin ystävieni kanssa tontille majoja. Kirkon talonmies kävi välillä meitä hätistelemässä. Lapsena ihmettelin mitä pahaa olimme tehneet. Nyt kun olen Pitäjänmäentie 15 ja 17:n talonmies, ymmärrän hyvin sanomiset. Saunamökki purettiin 1993 ja paikalle rakennettiin Helsingin seurakuntayhtymän vuokratalo, joka valmistui 1995.

Mielipaikkoja olivat lapsuudessa myös mm. Sulkapolku 6:n korkeiden kerrostalojen ympäristö kallioineen, mäkineen ja “Omppupuistoineen”, urheilukentän laidan metsiköt, Nuolipuiston ympäristö, Kokkokallio, Mätäjoen varsi, Patterimäki ja radan varsi, myös teollisuusalueella Valimotien kulmilla tuli seikkailtua monissa paikoissa.

Strömbergin koski on myös aina kiehtonut Jussi-Petteriä. Pitäjänmäen ala-asteen 2 C-luokka teki Jussi-Petterin ehdotuksesta retken Strömbergin putuoukselle.

Jussi-Petteri retkellä Strömbergin koskella 16.5.1991. Kuvan on ottanut opettaja
Susanna Salonen

Pitäjänmäki Avenue

Osmo Vanhatalo muutti nuorena miehenä Pitäjänmäelle 1957. Hän on ehtinyt asua Pitäjänmäellä kuudessa eri paikassa ja kulkenut Pitäjänmäki Avenueta pitkin töihin yli 40 vuotta: Helvarille, Stömbergille ja ABB:lle.

Pitäjänmäen urheilukentällä Osmo hyppäsi jopa 170 senttiä korkeutta kierähtämällä. Miestä pyydettiin kilpaurheilijaksi Pitäjänmäen Tarmoon, mutta hän tyytyi kilpailemaan puulaaki -sarjoissa.

Pitäjänmäki Avenue

Pitäjänmäen Kulttuurikirkko

Marja Mosanderin tärkein paikka Pitäjänmäellä on Kulttuurikirkko.

– On mukavaa kerran viikossa ja välillä useamminkin lähteä sen ystävällisen lämpimään ilmapiiriin. Samalla kun kuulee musiikkia, jota muuten ei tulisi kuunneltua, tutustuu jopa uusiin soittimiin ja soittajiin. Autan myös kahvion pidossa. Vanha kaunis puutalo, elävä tuli ja laajat tilat antavat minulle häivähdyksen siitä maalaistunnelmasta, joka minulta on puuttunut, kertoo Marja.


Teksti
Leena-Maija Tuominen

Valokuvat
Kertojien perhearkistot ja Jussi-Petteri Lappi