Rolle, sotakoira hyppäsi kuorma-auton lavalta suoraan savikasaan. Märkä savi oli kaivettu uuden kaivon pohjalta, joka sijaitsi keskellä kivikkoista tykkitietä.
Nyt se oli osa Partiotie 20:n 1000m tonttia. Rolle-parka sai uuden kodin pihalla
ensimmäisen kylvyn. Isällä olisi ollut kyllä heti muuta tehtävää. Asumaan piti päästä vaikka talo ei ollut vielä valmis. Isä Toivo Aleksanteri synt.1903 ja äiti Sylvi Sofia synt. 1912 olivat lähtöisin Karjalasta, evakkoja. Isä halusi jäädä eläkkeelle armeijan vakinaisesta palveluksesta mieluimmin kuin lähteä miinan raivaukseen sotavuosien jälkeen. Väliaikainen koti oli ensin Kilossa tädin luona, hellahuoneessa. Myöhemmin saimme vuokrattua Westendistä huvilan.
Isä oli pyytänyt äitiä etsimään hänelle työtä, jotta pienen eläkkeen turvin saisi maksettua valmistuvaa rintamamiestaloa. Teora-yhtymä oli antanut lainan. Lisälaina järjestyi Pitäjänmäen Kansallis-Osake-Pankista, missä armeijasta tuttu kenraali Valve oli pankinjohtaja. ”Kyllä sinä selviät” oli kannustava lause.
Isä, jolta matematiikka ja kirjoitus sujuivat hyvin, hyväksyi tehdastyön Strömbergillä levynleikkaajana. Äiti toivoi, että isä olisi saanut ”valkokokaulustyön”, mutta isä viihtyi strömbergiläisten mukavassa joukossa. Westendistä töihin, sitten rakentamaan Partioteille ja kun oli katto päällä, saattoi jo jäädä yöksikin.
Naulat ja laudat kiven alla
Vappuna 1947 pääsimme mekin tytöt, Airi-Kaija synt.1933 ja Tuula synt.1942,
vanhempiemme kanssa uuteen OMAAN kotiin. Ruokasalin kalusto, senkki ja ompelukone, jotka oli pantu Karjalasta junaan, löytyivät Varkauden asemalta.
Hetekaa ja turkkivällyä tarvittiin, vaikka peltisiä pystyuuneja jo voitiin lämmittää rakennusjätteillä.
Toivo, Airi-Kaija ja Sylvi Hoikkala joulukuussa 1940
Isän jalat olivat sotavuosina pahasti kipeytyneet. Me tytöt saimme isän levätessä kävellä jalkojen päällä. Ehkä se helpotti yhdessä Hota-pulverin kanssa.
Nyt Rollella oli uusi vahtipaikka talon verannalla. Kun Ola Paatero tuli sähköjä tarkistamaan hän pelästyi Rollea niin, ettei kerinnyt rappuja käyttämään, vaan
syöksyi ulos rappupuomia ja – kaidetta pitkin. Nauraen nimitin hänet tolppa-apinaksi.
Talon rakentaminen oli hidasta kun ei meinattu saada nauloja eikä lautoja. Jansonin
setä (Partiotie 25) kantoi laudan kerrallaan kun sai palkkapussin. Ruokaan ei aina raha riittänyt. Kuuleman mukaan kahviporotkin kelpasivat hänelle.
Äiti kasvatti perunoita, kaalia ja lanttuja nykyisen Viinentie puolella. Pihalle istutettiin marjapensaita ja omenapuita. Myöhemmin satoa myytiin lähikauppoihin. Pihasaunan taakse tehtiin kanala sekä karsina possulle. Mottitieltä tuli ”siantappaja” talven kynnyksellä ja niin lihatiinu täyttyi.
Tuula ja Rolle 1946.
Teddykangastakki joululahjaksi
Isän veli Sysmästä halusi tulla Helsinkiin ja niin hänen kolmihenkiselle perheelle rakennettiin yläkerta asunnoksi. Siellä setä yksijalkaisena istui räätälin pöydällä ja teki miesten pukuja. Minä sain ikäiseni serkkuni Annelin samalle luokalle Pitäjänmäen kansakouluun.
Kotitöitä piti tehdä kun äitikin lähti Strömbergille töihin A 1.varastolle.
Tiskasin puuhellan edessä usein pallilla, kun nuohooja tuli. Ei muuta kuin vesiämpärit ulos ja sanomalehteä hellan eteen nuohoojalle.
Kotieläinten pito kiellettiin. Viinentie rakennettiin kauppatieksi isoon-Elantoon ja kouluun. Äiti alkoi tehdä kotona ompelutöitä. Airi kävi kaupungissa tyttökoulua ja kuljetti valmiita töitä tilaajalle. Junalla koululaiset pääsivät kaupunkiin parhaiten. Airilla oli isän vanhasta manttelista tehty ulsteri ja kouluhattu. Minä sain ensimmäisen valmiin teddykangastakin kaupasta jouluna 1950. Hantun kaupan langoista kudottiin myssyt ja lapaset.
Naapureita tuli lisää ja lapsia riitti kavereiksi. Tiaisen Sirkka-Liisa oli Airin kaveri sekä Arjatsalon talosta (Partiotie 28) Aila sekä veljensä Ensio. Hän valmistui
myöhemmin opettajaksi Pitäjänmäen kansakouluun. Arjatsalon Altin ja Tiaisen Irjan kanssa vakoilin isompien rientoja. Janssonin talossa Arvi, Elli ja Leila sekä Walliuksen talossa (Partiotie 27)viisi sisarusta Ritva, Terttu, Kerttu, Sirpa ja Pirjo olivat mukana, kun talvisin laitoimme potkukelkoista pitkän junan, joka mäeltä aina Viinentie muuntajan kulmalle liukui.
Nykyisen Nuolipuiston kohdalla oli santakuoppa ja lammikoita. Siellä luistelimme. Mutta voi kun ne Nurmikset ei aina monoissa pysynyt vaikka kuinka avaimella kiristeltiin. Kevät- ja kesäaikaan keräilimme sammakonkutua ja kasveja ja hyönteisiä koulutehtävinä. Tarzan keinu ja kymmenen tikkua laudalla leikit korvasivat television, joka oli ensimmäisiä Walliuksen perheessä.
Kalastuskerhoa ja raamattupiiriä
Ampumarata, jossa savikiekkoja ammuttiin, oli leikkipaikkamme vieressä. Sieltä
keräsimme hylsyjä, vaikka isä oli kieltänyt. Uimaan käveltiin toiselle santakuopalle, blotille, Vihdintien peltopolkuja pitkin.
Isä liittyi Strömbergin kalastuskerhoon kaverina Liimataisen setä (kutsuin naapurien vanhempia sediksi ja tädeiksi) Partiotie 29:stä. Talvisunnuntaisin he lähtivät pilkille (lauantait olivat työpäiviä) kahlailemaan usein Laajalahden jäälle. Ei sieltä aina kaloja tullut eikä reumatismit parantuneet, mutta olihan raitista ilmaa ja miesporukkahenkeä.
Strömbergin raamattupiiriin kokoontui tehtaan henkilökuntaa rovasti Kaarlo Kuosmasen johdolla. Liimataiset ja meidän perhe olimme mukana raamattupiirin kesäretkillä. Tutustuimme eri kerroilla nähtävyyksiin ja tehtaisiin kaupungeissa Turku, Tampere, Porvoo ja Imatra. Muistan ne parhaiten koska Liimataisen Riitta-Liisa ja minä esitimme kesälauluja Liimataisen Tyyne tädin kitarasäestyksellä. Liimataisen isot tytöt Hillevi, Aila ja Leena hoitivat kotitöitä. Perheen nuorimmainen Pekka oli joskus mukana.
Strömbergin raamattupiiri retkellä 1949
Talonkirjasta näkyy että serkkuni perhe muutti ensin Ruskeasuolle ja sieltä Amerikkaan. Heidän jälkeen saimme ottaa vuokralaisia. Pari nuortaparia asui jonkun aikaa. Kun perheenlisäystä alkoi kuulua, he muuttivat isompiin tiloihin. Talossa remonttia riitti. Sauna rakennettiin kellaritiloihin. Puukellarista tuli koksivarasto. Saimme keskuslämmityksen ja kuumavettä jota tuotti antrasiitilla lämmitettävä pannu keittiössä puuhellan paikalla.
Partiotien puukeinussa isoisä Toivo Hoikkala tyttärentyttären Irmelin kanssa kesällä 1962.
Vuotava kannu pitäväksi lumihangessa
Pikku-Elanto oli lähikauppana Korsutiellä. Kerran talvella olin taas maitoa hakemassa kun myyjä Purkusen täti Karjalasta huomasi, että maitohinkki vuotaa. ”Viskaa se ulos” hän sanoi kiireesti ja minä tyttö menin ja lorotin maidon lähimmälle lumikasalle. Mutta tarkoitus selvisi, kun tulin takaisin kauppatiskille. Maitokannu hangessa olisi jäätynyt ja maito pysynyt kotimatkan. Siis laitettiin uusi maito kannuun eikä sitä tarvinnut maksaa. Kaupassa oli erikseen liha-, maito-, ja sekatavara (jauhot, kahvit jne.) puoli. Enää en sillä kertaa muuta kehdannut ostaa. Pidin kannua hangessa ja juoksin kotiin ilman tulitikkuja ja sokeria eikä äiti ollut vihainen.
Kesällä kasvatimme marjoja. Varsinkin yhteisellä raja-aidalla Sundqvistin perheen kanssa oli vadelmapenkki kummallakin. Se oli parasta rinnakkaiseloa varsinkin naisväelle. Kerättiin marjoja ja kuivatettiin pyykkiä pitkissä naruissa.
Saatiin puhtaat valkeat lakanat mankeloitua Partiotie 1, Viljo Viisaan mankelilla. Ulkosaunat lämpisivät lauantaisin, talot siivottiin ja pulla tuoksui. Enää ei desantteja tarvinnut pelätä.
Sylvi Hoikkala yläkerran keittiössä 1978.
Partiotie 20 keväällä 2007
Pitäjänmäki Muistelee 