JUNASSA TAVATTIIN
Sirkka-Liisa ja Olli Kaijanmäki
Sirkka-Liisa Tiainen (synt. 1934) ja Olli Kaijanmäki (synt. 1931) kävivät kumpikin oppikoulua Helsingin keskustassa. Sirkka-Liisa kävi Hallituskadun tyttökoulua ja Olli Helsingin Koelyseota. He tutustuivat yhteisillä junamatkoilla.
Aina välillä Olli tarjoutui kantamaan Sirkan koululaukkua ja ihmetteli kun laukku oli niin kevyt. Hän arveli, ettei Sirkka-Liisalla ole Kalevalaa kannettavaan. Sirkka-Liisa asui Partiotiellä ja Olli Borgin huvilassa Sylvesterintiellä.
Kun Olli pääsi armeijasta1952, alkoivat nuoret tehdä yhteisiä pyöräretkiä. Kesällä 1954 molemmat olivat Ruotsissa kesätöissä Arvikassa. Kun Ritaluoman Pertti kuuli, että Olli lähdössä Ruotsiin, hän myi Ruotsin kruunuja ystävälleen alle virallisen kurssin.
Sirkka-Liisa asui Ingrid ja Gottfrid Perssonin perheessä, missä hän oli ollut sotalapsena. Perheellä oli tukkukauppa, hedelmiä ym. Sirkka-Liisa työskenteli kaupan toimistossa. Olli asui kaupan sivuhuoneessa ja oli töissä Arvikan sähkölaitoksessa.
Kihloihin Sirkka-Liisa ja Olli menivät 1.8.1954 Arvikan kirkossa. Kirkosta he menivät Sirkka-Liisan isäntäperheen luokse syömään. Olli ehti lähteä omalle asunnolleen, ennen kuin perheen äiti Ingrid huomasi astioita tiskaavalla Sirkka-Liisalla sormuksen sormessa. Myöhemmin perhe vei nuoret kihlajaisaterialle Norjan puoleiseen rajakaupunkiin.
Sirkka-Liisan ja Ollin kihlajaiskuva 1954
Naimisiin Sirkka-Liisa ja Olli menivät 11.8.1956 Pitäjänmäen vanhassa kirkossa. Olli oli valmistunut keväällä Helsingin teknisestä opistosta.
Sirkka-Liisa ja Olli Pitäjänmäen pikkukirkon portaille 11.8.1956
Sirkka-Liisa ja Olli Kaijanmäki 11.9.1956
Aluksi Sirkka-Liisa ja Olli asuivat Partiotie 15:n, Sirkka-Liisan kotitalon yläkerrassa. Lapset Arja (1957) ja Jari (1959) syntyivät Partiotien asuntoon. Suurempaan asuntoon perhe muutti 1964 Hämeentie 124:ään. Olli työskenteli Helsingin kaupungin sähkölaitoksella ja niinpä asunto järjestyi sähkölaitoksen kautta.
Kaijanmäet muuttivat 1970-luvun alussa Kontulaan, missä Sirkka-Liisa oli opettajana.
Pitäjänmäelle Partiotie 15:een he muuttivat uudelleen 1984. Sirkka-Liisan vanhemmat olivat kuolleet ja perheen lapsilla oli omat asunnot.
STRÖMBERGIN KIOSKILLA
Tuula Käkönen o.s. Hoikkala muistelee
Tanssit Hämiksellä eivät enää huvittaneet ja päätimme palata kotiin. Kun tulin kotiportille tyttökaverini kanssa, huomasin, että polkupyörä nojasi talomme seinustalla. Hän on meillä, tuo vaalea sinisilmäinen. Ei hän minua ole tullut tapaamaan. Hän juttelee taas isäni kanssa ”Rompan” töistä. He ovat tuttuja Strömbergin Pitäjänmäen tehtaalta. En menekään kotiin. ”Pääsenkö teille Kerttu televisiota katsomaan”.
Tuula (oikealla) ystäviensä Timo Sundbergin, Marjatta Teppolan (nyk. Sundberg) ja Kerttu Walliuksen (nyk. Aalto) kanssa 1957
Tapaamisia oli paljon. Minä pyörin oman kylän porukoissa. Ja taas Hänkin oli Strömbergin kiskalla. Kerttu oli töissä Stömbergillä ja oli saanut kutsun tehtaan konepajakoululaiselta lukukauden päättäjäisiin. Minäkin sain kutsun Häneltä. Useimmat konepajakoululaiset olivat maalta kotoisin ja meidän tyttöjen mielestä toisenlaisia kuin oman kylän pojat. Juhlissa he esittivät lukukauden töitään ja viihdyttivät sketseillään ja musiikilla. Hän oli toimitsijana kanssani vähän sivummalla (järjestys piti olla). Siinä sitten istuimme ja tutustuimme. Vertailimme käsissämme olevia verisuonia. Mitä kirjaimia niistä löytyy: A!
Seuraavina päivinä taas suuntasin kulkuni Strömbergin kiskalle. Ei siitä erikseen oltu sovittu mutta taashan myö tavattiin. Keskusteltiin karjalaisista sukujuuristamme ja käveltiin. Talin koivukuja tuli tutuksi ja Patterinmäki. Kornetintien kellarissa saimme luvan valmistaa valokuvia. Sain uittaa kuvia kiinnitysaineessa ja sitten se kuvien kuivuminen kesti…yllättävän kauan. Seurustelu jatkui seuraavina viikkoina.
Kävimme elokuvissa. Kwai-joen silta ja musikaali Maija Poppanen jäivät siltä ajalta mieleen. Hän antoi pienen posliinisen mustan kissan lahjaksi. Mutta viime opiskelut olivat vielä kesken. Kotona äiti voivotteli ” Voi, voi ruoka-aika ja taas Hän on täällä, riittäneekö kastike kaikille”. Minä sain kuitenkin hyvää albergan opetusta ja suoriuduin ehdoista.
Tuula ja Aulis keväällä 1960
”Kesällä tulet käymään maalla”, kuului kutsu. Hän tuli vastaan. Olin istunut tunnin verran bussissa kiemuraisella tiellä. Traktorin kyydissä en ennen ollut ollutkaan! Nykyään siellä, Koukunmaalla, ajetaan ralliautoilla kilpailuja. Sain tutustua mukavaan perheeseen. ”Myö ollaan evakkoja ja kiva kun tämmöinen vieras, piiraat tull just uunista”.
Syksyllä opiskelut jatkuivat. Partiotielle hurahti mopo. Kylän pojat olivat sen kimpussa. Hän oli nimittänyt mopon Zundab tytöksi. Jokainen pääsi koeajelulle. ”Kerttu lähdetäänkö Hämikselle, ei mennään Kestikartanoon”. Me tytöt taisimme olla mustasukkaisia. Tansseista tullessamme oli nyt polkupyörän tilalla mopo talomme seinustalla. Tulimme ajoissa koska Kestikartanossa ei ohjelmaa ollutkaan.
Kuulumisina sain tietää että uusi opinahjo (Helsingin tekninen koulu 1958 – 1961) oli auennut ja nyt Hän asui kolmen poliisin kanssa Kaarelassa. Turvallista! Tulenko käymään, albergan opetuskin voisi jatkua? Isäni veljen perhe asui myös Kaarelassa. Siellä ollessani tätini kyseli kiinnostuneena: ”Mihin Piiriin Hän kuuluu” SEURUSTELETTEKO? ”Joo ollaan kavereita”. Nyt tulivat tutuiksi Kaarelasta Lassilan peltojen yli kulkevat polut Partiotielle.
Opinnot päättyivät keväällä 1961 ja päätösretkeltä Saksasta sain Häneltä tuliaisiksi levysoittimen. Jäin kuuntelemaan levyjä: saksalaista iskelmää, Glenn Millerin kuutamosonaattia. Sinä syksynä kohmeiset valkoiset viinimarjat maistuivat herkullisilta elokuun lopun kuutamossa.
Keväällä 1962
Tuula Hoikkala ja Aulis Käkönen vihittiin 5.5.1963 Pitäjänmäen kirkossa, vihkipappina Toivo Seppälä.
PÖYTÄKIRJOJA ARKISTOSTA JOKA PÄIVÄ
Leena ja Osmo Vanhantalo
Leena Kokko (synt. 1944) sai työpaikan heti koulun päätyttyä Strömbergiltä ja hänestä tuli arkistonhoitaja. Arkiston käyttäjäksi ilmestyi vuonna 1974 insinööri Osmo Vanhatalo (1934). Vanhatalo oli tullut Strömbergille töihin 1970. Hän tarvitsi käyttöönsä pöytäkirja-arkistosta pöytäkirjoja. Useimmiten pöytäkirjat tilattiin puhelimella ja lähetettiin perille sisäisessä postissa.
Leena työkaverinsa Tyyne Nissisen kanssa pöytäkirja-arkistossa 1970-luvun alussa.
Vähitellen Leena huomasi että Vanhatalo kävi hakemassa pöytäkirjat henkilökohtaisesti ja lähes päivittäin. Saattoipa Leena viedä tilatut paperit perille henkilökohtaisesti. Matkaa oli vain kaksi kerrosta ylöspäin.
Osmo työpöytänsä ääressä 1971
Aika pian alettiin tavata työajan ulkopuolella ja kanssakäyminen muuttui seurusteluksi.
Vuoden 1976 viimeisenä päivänä Leena ja Osmo matkustivat junalla Osmon äidin Salmen luokse Mikkeliin viettämään uutta vuotta. He olivat päättäneet mennä kihloihin ja sormukset pujotettiin sormiin menomatkalla. Äiti Salme tokaisi huomatessaan sormukset: ”Vihdoinkin!”
Leena muutti vuoden 1977 alkupuolella Osmon asuntoon Pitäjänmäen 17:ään.
Leena ja Osmo vihittiin Pitäjänmäen kirkossa toukokuussa 1978 todistajien läsnä ollessa. Suku olisi kovasti halunnut häitä. Hääkuvakaan ei käyty ottamassa. Hääjuhla korvattiin pikkujoulujuhlilla, joihin kutsuttiin ravintola Vossikkaan Pitäjänmäelle vähän yli kymmenen pääkaupunkiseudulla asuvaa sukulaista.
Leena keittiössä 1978
Osmo olohuoneessa 1978
EI HELSINGISSÄ VAAN UNKARISSA
Vuokko ja Juhani Lappi
Juhani Lappi (synt. 24.6.1947) oli työkaverinsa kanssa viikon matkalla Unkarissa kesä-heinäkuun vaihteessa 1979. Matkan kolmantena päivänä hän tutustui Vuokko Erholtziin (synt. 15.3.1955). Aluksi Juhani luuli, että Vuokko on matkalla äitinsä kanssa, mutta työkaveri hänelläkin oli seurana.
Vuokko oli töissä Helsingin rautatieasemalla Rautakukassa ja Juhani rautatieaseman postissa. Postin toimipiste oli suurelle yleisölle Rautatieaseman postimerkkimyymälä. Postimiehet lajittelevat, leimasivat ja kuljettivat toimipisteestä postia juniin ja pääpostiin. Juhani kulki lähes päivittäin Rautakukan ohi, mutta myyjiin hän ei missään vaiheessa vilkuillut.
Unkarin matkan jälkeen Vuokko lähti Keminmaalle sukulaisvierailulla. Vuokko on syntynyt Keminmaalla. Hän viipyi matkallaan koko loppulomansa eli kolme viikkoa.
Juhani asui Taka-Töölössä Messeniuksenkatu 5:ssä – kuten oli asunut koko ikänsä. Asunto oli kerran vaihtunut samassa portaassa suurempaan. Vuokko asui vuokra-asunnossa Tapaninvainion Käpytiellä.
Syyskuussa mentiin kihloihin ja lokakuussa jo asuttiin yhdessä Käpytiellä. Kesäkuussa 1980 Vuokko ja Juhani menivät naimisiin. He joutuivat muuttamaan pois Tapaninvainiolta ja asuivat muutaman viikon Viikin Latokartanossa, missä siihen aikaan oli vain opiskelija-asuntoja, joita kesällä vuokrattiin muillekin. Pitäjänmäen 15:een Lapin pariskunta muutti elokuussa 1980. Juhanin isovanhemmat asuivat Pitäjänmäellä, joten seutu oli tuttua.
Työkaverit luulivat pitkään että Juhanilla oli unkarilainen vaimo, kun miehen elämä muuttui nopeaa tahtia Unkarin matkan jälkeen.
Vuokko ja Juhani Lapin hääateriakuva 2.6.1980
VANHA SUOLAKO JANOTTAA
Olavi Oja ja Ritva Wassholm (o.s. Astikainen)
Olavi ja Eilan Ojan avioliitto kesti 55 vuotta. Eila kuoli 14.7.2011. Olavi asui nuorena miehenä Pitäjänmäellä Knuutintiellä ja Ritva Astikainen Invalidikylässä. Olavi, 18 ja Ritva, 17 seurustelivat muutaman kuukauden vuonna 1954. Ystävinä erottiin. Ritvan muistelee saaneensa pusun poskelle ja sitten kaveri häipyi.
Lokakuussa 2011 Ruotsissa asuva Ritva oli sisarensa Raidan hautajaisissa Helsingissä. Ritva halusi tulla mukaan Muistipiiriin tapaamaan vanhoja tuttuja. Hän oli kuullut veljeltään Raimolta, että Olavikin kävi Muistipiirissä.
Muistipiirissä Ritva istahti Olavin viereen ja he ehtivät vaihtaa kuulumiset. Helmikuussa 2012 Ritva tuli uudestaan Suomeen peruskirjoitusasioissa ja soitti Olaville. Hän kertoi olevansa Reeta-sisaren luona Konalassa. Jo saman puhelun aikana Olavi ehdotti tapaamista. Käytiin Bembölen kahvituvalla ja Seurasaaressa kävelemässä ja muissakin paikoissa. Kun Ritva lähti takaisin Ruotsiin, saattoi Olavi hänet lentokentälle.
Parin viikon päästä Olavi lensi Ritvan luokse Ruotsiin. Ritva asuu Eslövissä Skoonessa 45 minuutin junamatkan päässä Kööpenhaminasta. Vierailu kesti pari viikkoa ja sen aikana Ritva ja Olavi kiertelivät Etelä-Ruotsissa.
Ritvankin avioliitto kesti vähän yli 50 vuotta. Ritva jäi leskeksi seitsemän vuotta sitten. Hänellä on kolme lasta ja seitsemän lastenlasta. Ritva lähti sotalapseksi Ruotsiin 6.11.1941. Matka Tukholman kautta Eslöviin kesti 2 – 3 päivää. Ritva jäi sodan päätyttyä Ruotsiin. 13-vuotiaana hän palasi Pitäjänmäelle, mutta muutti vuonna 1958 takaisin Ruotsiin 21-vuotiaana. linkki Inviksestä sotalapseksi Ruotsiin
Ritvan ja Olavin seurustelu jatkuu tiiviinä. Ritva oli melkein koko elokuun Suomessa. Pääsiäisen jälkeen Olavi on ollut vuonna 2012 kuusi kertaa Ruotsissa.
Ritva kotonaan Eslövissä kutomassa säärystintä.
Lennellään edestakaisin. Olavi harkitsee omakotitalonsa myymistä ja muuttoa
Ruotsiin. Ritvan lapset ja lapsenlapset suhtautuvat kaikki kivasti Olaviin. Ritva puhuu hyvin suomea ja Olavi osaa vähän ruotsia. Nyt hän opettelee sitä innokkaana lisää. Yksi Ritvan lapsista on luvannut opiskella suomea, jos Olavi oppii ruotsia.
Ritva ja Olavi Ritvan 75-vuotispäivillä syksyllä 2012.
Eslövin katunäkymä.
LIIAN TUTTUJA POIKIA
Iris Lundqvist
Iris Lundqvistin (o.s. Leponiemi) moni kaveri asui muualla ja usein hän vietti aikaansa Helsingissä. Kotiin tultiin viimeisellä junalla. Jos se oli mennyt käveltiin kotiin rataa pitkin. Haagaan tuli bussi myöhään ja sieltä käveltiin metsän läpi kotiin. Pohjois-Haagan metsässä punaisten haudan kohdalla piti kävelytahti kiristää. Oli muka pelottava paikka!
Oman kylän pojat eivät kelvanneet, koska olivat liian tuttuja. He olivat tyttökaverien veljiä.
Iris kävi iltakoulua ja luokan joulujuhlat pidettiin Rastilan majalla. Juhlan järjestäjä oli kutsunut juhliin poikia Vartiokylästä. Pojat tulivat pikkukengissä Vartiokylän lahden yli tyttöjä tanssittamaan. Iriksen tuleva aviomies oli yksi heistä. Tanssimassa Iris kävi kavereineen Bottalla, Natsalla, Hämiksellä ja keskikartanossa. Iris vihittiin Vanhassa kirkossa ja häät pidettiin Kestikartanossa.
Sodan jälkeen moni perhe oli saada alivuokralaisen, jos lapsia ei ollut tarpeeksi. Erkki Mikolan mukaan tässä toteutui ajatus, että lapsen oli pakko syntyä. Aivan samalla tavalla kuin vielä 1960-luvulla oli pakko mennä naimisiin. Muuten oltiin susipareja.
Pitäjänmäki Muistelee 