Perheemme muutti Vasströmin taloon 1945. Taiteilija Eric Vasströmillä oli kaksi huvilaa Korsukujalla nykyisen kiertoliittymän lähellä. Nykyään Korsukuja on kevyen liikenteen väylä Korsupolun alun ja urheilukentän välillä. Käynti huviloille oli Korsukujan puolelta. Ensimmäinen huviloista oli kaksikerroksinen oikea vanhanajan pitsihuvila, rakennettu 1900-luvun alussa. Huvilan edessä Korsupolulle päin oli puutarha. Toinen huvila oli vähän ylempänä urheilukentälle päin. Se oli tavanomaisempi.
Asuimme pitsihuvilan toisessa kerroksessa ja alakerrassa asui Hakalan perhe. Toiseen kerroksen vievässä rappukäytävässä oli Vasströmin maalaama iso maalaus ritarista ratsunsa selässä. Talossa oli puulämmitys, mutta eristeet eivät oikein täyttäneet kaikkia mukavuusvaateita. Kovilla pakkasilla keittiön puolella vesiämpärissä oli ohut jääriite!
Kalevi Koponen Vasströmin huvilan edessä neljä-vuotiaana 1946.
Ruoka valmistetiin puuhellalla ja myös spriimus oli käytössä. Se oli kätevä ja nopea. Jossakin vaiheessa spriimuksesta luovuttiin, kun saatiin oikea sähkölevy, sellainen yhdelle kattilalle tarkoitettu. Taisi minua tekniikka jo viisivuotiaana kiinnostaa, kun halusin selvittää mitä se sähkö on, kun ei mitään näy ja silti ruoka lämpenee. Päätin tutkia asiaa ja pujotin kauhan kuuman kattilan kahvan läpi ja nostin hiukan nähdäkseni kattilan alla olevaa sähköä. Huonosti siinä kävi, kun sain kuuman lihakeiton jaloilleni. Sairaalareissu siitä tuli ja arpi toisessa jalassa muistuttaa asiasta vieläkin.
Puutarha oli iso ainakin lapsen silmissä ja siinä kasvatettiin omiin tarpeisiin porkkanaa ja perunoita sekä erilaisia marjoja. Ja rikkaruohoja opittiin kitkemään. Meillä oli kaniineja. En kyllä tiedä syöneeni niitä, mutta jotenkin ne vain hävisivät?
Julia Margaretha Koponen sylissään maaliskuussa 1947 syntynyt Sakari,
Kalevi on 5-vuotias. Kuva otettu loppukesällä.
Sian isä sai sian kiinni
Naapuritalossa oli iso sika, joka se pääsi kerran karkuun, vaikka piha oli aidattu. Naapurin mies juoksi sian perässä pitkin ja poikin. Minä kiirehdin kertomaan äidille: ”Sian isä yrittää ottaa sikaa kiinni”. Äitiäni nauratti kun en tiennyt miehen nimeä tuon paremmin. Lehmiäkin oli silloin laitumella Korsutien varrella Partiotien ja Mottitien välillä.
Isäni Veikko Koponen oli TVH:n varikolla ruiskumaalarina. Työmatka oli lyhyt junaradan toisella puolella, punatiilinen rakennus on siinä vieläkin. Isäni kuoli tuberkuloosiin 1947 ja äitini jäi yksinhuoltajaksi kahden pojan kanssa. Äitini oli ompelija ja niinpä hän palkkasi meille kotiapulaisen, jotta pystyi tekemään työtään. Kotiapulaiset vaihtuivat välillä, oli Hilma Savosta ja ummikko ruotsinkielinen Hulda Inkoosta.
Äitini Julia Margaretha oli taitava ompelija ja osasi erittäin hyvin piirtää, Hän luonnosteli asiakkaiden silmien edessä millaista leninkiä tai juhlapukua aikoo ehdottaa. Hänen tekemiä pukuja nähtiin pari kertaa myös presidentin itsenäisyyspäivän kutsuilla.
Vasströmin huvilat ja myös seuraava talo Korsupolulla purettiin 1960 ja niiden tilalle rakennettiin pitkä Korsupolun suuntainen rivitalo. Ennen talon purkua saimme uuden kodin Pitäjänmäentie 17 eli Nymanin talosta asemaa vastapäätä.
Julia Margaretha, Sakari Koponen 5 v. ja Kalevi Koponen 10 v. sekä äidin ystävätär Lulu Vasströmin huvilan puutarhassa 1952. Taustalla naapuritalo, jossa sika juoksi pitkin pihaa.
Hakalan perhe asui Vasströmin huvilan alakerrassa. Pertti Hakala etualalla, hänen siskonsa Pirkko sekä vasemmalla Sakari Koponen. Taustalla Vasströmin pienempi rakennus, jossa asui mm. Paateron perhe ja samaan rakennukseen olivat aikanaan majoittuneet patteritöitä tekevät venäläiset vastoin Vasströmien tahtoa. Kuva on otettu 1958 Vasströmin isomman huvilan nurkalta, nurkkalaudoitusta näkyy kuvan oikeassa reunassa eli rakennukset olivat melko lähellä toisiaan.
Kyy päiväkirjan välissä
Kävin punatiilisessä koulussa Konalantien varrella kansakoulua. Välitunnin päätyttyä valvova opettaja soitti käsikelloa ja me asetuimme suoriin jonoihin oven edustalle kunnes jono kerrallaan saimme luvan mennä luokkiimme. Kerran eräs miesopettaja halusi varmistaa, että jonomme ovat varmasti suorat. Hän oli takavarikoinut joltain pojalta ritsan ja sillä hän tähtäsi vuorotellen kutakin jonoa. Teki mieli olla taatusti edellä olevan takana ja jonoista tuli varmasti suorat!
Kerran löysimme pienen kyyn koulun takana olleesta louhikosta. Se pääsi hengestään nopeasti. Joku sai ajatuksen pistää kyy opettajan pulpetilla olevan päiväkirjan väliin. Opettajan avattua päiväkirjan pääsi melkoinen huuto ja kyllä syyllinenkin varsin pian löytyi nurkassa seisomassa.
Mätäojassa oli lapsille puuhaa varsinkin tulva-aikoina. Jäälautoilla skiglattiin ja omatekoisilla kanooteilla melottiin. Kerran skiglasin jäälautalla Talin siirtolapuutarhan kohdalla. Lautta lähestyi yhtäkkiä pientä kosken tapaista. Pelkäsin että lautta särkyy ja joutuisin uimaan. Minulla oli kyllä seiväs, jolla lautan olin saanut tönittyä irti rannasta, mutta melomiseen siitä ei kunnolla ollut. Sain lautan siirrettyä hieman lähemmäksi rantaa ja hyppäsin huonolla menestyksellä. En osannut huomioida lautan siirtymistä taaksepäin ponnistukseni voimasta ja siinä sitten pludattiin.
Mätäojan jäällä opeteltiin myös luistelemaan, aurattiin pieni alue sitä varten. Lätkää pelattiin tietysti läheisellä urheilukentällä. Syndien tarve huomattiin varsin pian kun sääriin osui maila tai kiekko. Kun rahaa ei ollut niin sunnuntain Hesari työnnettiin lahkeeseen polven alle ja hyvin toimi. Sillä pahimmat kolhut vaimenivat.
Liito-orava ja mustalaisia
Vuoden 1952 olympialaiset lähestyivät ja Pitäjänmäen urheilukenttää piti suurentaa harjoittelijoita varten. Vanha juoksurata oli vain 300 metriä pitkä ja tarvittiin 400 metrin rata. Kalliota louhittiin räjäyttämällä. Räjähdysainevarasto oli pieni lukittu lautakoppi metsikössä Partiotien suunnalla. Kerran räjäytys sinkosi ämpärin kokoisen kiven ilmaan. Se putosi suoraan keskelle räjäytysainekoppia osumatta hyllyillä oleviin dynamiitteihin ja nalleihin. Mitenkähän olisi voinut käydä??
Uutta koulua ruvettiin rakentamaan ja on jäänyt elävästi mieleen miten paikalla ollut metsä kaadettiin. Hevonen ja metsuri raahasivat tukkeja paksussa lumihangessa. Eräänä kesänä näin liito-oravan koulun lähellä olevalla kalliolla. Orava liiteli aivan pääni ylitse ehkä parin metrin päästä. Lienee jokin sitä häirinnyt kun teki liitonsa keskellä päivää.
Kesäisin nähtiin mustalaisvankkureita hevosineen leiriytyneinä tykkitien varteen nykyisen Atomitien seutuvilla. Pikaisesti ajoimme polkupyörillä läpi leirin, taisi vähän pelottaa.
Omenoita vatikaupalla
Satuin -50 luvulla olemaan paikalla kun TVH:n varikolla oli kahvitauko ja asentajat juoksivat rinnettä alas Selman kioskille. Eräs hieman tukevammassa kunnossa oleva kaveri jäi juoksussa viimeiseksi, mutta ei jäänyt neuvottomaksi. Onnistui työntämään kätensä asentajien välistä ja pisti asennusrasvaisen mustan peukalonsa jo tarjolle asetettuun kahvikuppiin ja näin sai kahvinsa kuitenkin ensimmäisenä, ei kelvannut jostain syystä muille.
Kioskin lähettyvillä metsikön reunassa oli Selman kioskin jäävarasto. Sahanpurun alla pidettiin jäitä ja tarpeen mukaan otettiin käyttöön. Jännittävää oli käydä sepän pajalla kun saimme kokeilla ahjossa raudan lämmittämistä punahehkuun ja pääsimme takomaan keihäänkärkiä tai muuta mukavaa.
Syksyllä piti käydä omenavarkaissa, mutta talossa oltiinkin valppaina ja tuli äkkilähtö läheiseen syyspimeään metsään. Pakeneminen sujui kolmelta kaverilta hyvin, mutta neljännellä oli juuri muotiin tullut vitivalkoinen nylonpaita, joka loisti kuin lamppu pimeässä metsässä ja kiinnihän kaveri saatiin. Hänet vietiin takaisin taloon, jonka pihasta äsken olimme lähteneet. Yllätys oli melkoinen, kun pistettiin vadillinen omenoita eteen ja kehotettiin syömään. Eikä riittänyt yhden omenan syöminen!
Taskurahaa pampuilla
Mailapoikana Talin golfkentällä käytiin taskurahoja tienaamassa. Taksa oli kiinteä maksu Klubin kassasta ja mahdollinen riksa golffaajalta. Kerran tulin paikalle kun jonotuspenkillä oli jo neljä kaveria, joten jäin viidentenä odottamaan vuoroani. Hetken päästä parkkipaikalle ajoi musta limusiini ja vanhempi herra tuli autosta. Kun hän tuli mailapoikaa noutamaan niin edelläni olleet kaverit olivat keksineet kuka mitäkin ja häipyivät. Vuoro tuli minulle. Kierros meni mielestäni ihan hyvin. Pieni pettymys tuli kun riksan hetki koitti. Sain vain 10 penniä kun yleensä saatiin nelin-viisinkertaisia summia. Samalla selvisi miksi niille muille kavereille tuli niitä asioita.
Hankimme taskurahoja myymällä pamppuja (osmankäämejä) Kauppatorilla. Edellisenä iltana kahlasimme Mätäjoen suun suistoalueella ja leikkasimme puukolla reilun metrin mittaisia pamppuja. Sidoimme pamput nippuna polkupyörän päälle ja veimme ne kotiin. Aamulla nippu olalle, bussilla linja-autoasemalle ja sieltä Kauppatorille. Kerran Aleksilla oleva kukkakauppias huomasi ohikulkumme ja hihkaisi peräämme. Hetken päästä oli koko pamppukuorma myyty. Olimme enemmän kuin tyytyväisiä.
Nurmikko poikki viikossa
Patterinmäellä pidettiin tansseja kesäiltoina ja tanssien päätyttyä moottoripyöräilijät kokoontuivat yhteislähtöön Takkatielle. Meteli oli ihan mahtava kun kymmenet pyörät starttasivat yhtaikaa. Ostin minäkin moottoripyörän heti kun sain ajokortin ajettua. Pyörä oli käytetty Royal Enfield 350 cm3. Arveluttti ostohetkellä kun siinä oli runkoputki etuosasta korjattu hitsaamalla.
Kaupat syntyivät ja kerran lähdettiin ajamaan kilpaa kohti Konalaa ja sieltä Vihdintietä palaten Kaupintielle. Vihdintiellä oli siltarumpu vähän koholla ja en sitä siinä kilpailun tohinassa muistanut ja yhtäkkiä oltiin pitkässä ilmalennossa, jonka aikana ainoa ajatus oli ”toivottavasti hitsaussauma kestää alastulon ratkeamatta”. Hyvin oli hitsattu! Yhden kesän sitä pyörää pidin.
Ensimmäinen kesätyöpaikkani oli Strömbergin tehdas ja siellä ulkotyöosasto. Varsinainen työ oli kahdella kaverilla leikata tehtaan nurmikot työnnettävillä ruohonleikkureilla, joissa terää pyöritti kaksitahtibensamoottori. Nurmikon leikkuu kesti noin viikon. Sitten pitikin aloittaa taas alusta, kun oli keleistä riippuen sopivasti ruoho kasvanut. Oli toki muitakin tehtäviä: kasteltiin tehtaan kasvimaita sekä seinustoilla olleita villiviiniköynnöksiä.
Pitäjänmäki Muistelee 