Mukana: Raimo ja Raita Astikainen, Eila ja Kauko Järvinen, Olli Kaijanmäki, Olavi Kanervo, Juhani ja Jussi-Petteri Lappi, Kauko Malmgren, Inkeri Mustonen, Riitta Mäenpää, Olavi Oja, Pertti Ritaluoma, Pentti Riuttu, Päivi Räsänen, Leo Salminen, Anja ja Arvo Tiihonen, Risto Vallinoja, Ulla Vaskivaara. Kirjurina Leena-Maija Tuominen.
Pitäjänmäen kansakoulu 1950-luvulla.
Aake Virtanen johtajana 1948 – 1974
Uutta koulua alettiin rakentaa 1950-luvulla. Vanhasta koulusta Konalantieltä marssittiin 14.9.1954 kuin ”köyhän talot porsaat” uudelle koululle. Lapsilla kaikki kirjat kädessä ja tultiin ja hämmästeltiin kauheasti kun oli kamalan hienoa.
Uuteen kouluun hankittiin 555 pulpettia. Kun tultiin sinne, sinne jäi kaksi tyhjää luokkaa kahtena ensimmäisenä vuotena. 1956 jälkeen rupesi olemaan täyttä, alkoi 2-vuoroluku. Seuraavalla vuosikymmenellä alkoi parakkien rakentaminen. Pajamäkeen rakennettiin 1 parakki ja Konalaan neljä parakkia, jossa kussakin oli kaksi luokkaa.
Suomen- ja ruotsinkielisen koulun välissä oli aita. Poikien teki mieli kokeilla aina silloin tällöin voimasuhteita. Yleensä se oli aika rauhallista. Suomenkielisten poikien käsityöluokka oli ruotsalaisen koulun tiloissa. Eila Järvinen (o.s. Riuttu) muistelee, että koulujen väliaitana oli ruusupensaita. Ruusunmarjoja lenteli syksyisin. ”Lutikkalaiset” heittivät meitä ruusunmarjoilla ja niitä löytyi illalla milloin mistäkin, muistelee Eila.
Ruotsinkielisen koulun pihalla oli jalkapallomaalit ja Kanervon Olli kertoi, että he menivät poikien kanssa koulun jälkeen pelaamaan ”väärän koulun” pihalle ja monta kertaa heidät häädettiin sieltä pois. Käytiin harjoittelemassa, koska pelattiin jalkapalloa Pitäjänmäen Tarmossa, kertoo Olli.
Vanhassa koulussa luettiin 1950-luvun alkuvuosina neljässä vuorossa. Luokkahuoneita oli niin vähän, että kaksi opettajaa opetti samaan aikaan samassa luokkahuoneessa. Järjestys oli sellainen, että tytöillä esim. oli käsityötä ja toisella opettajalla oli vaikkapa matematiikkaa. Näin saatiin koulun silloisen johtajan Aake Virtasen mukaan kaikki pelaamaan. Lisäksi oli normaali vuoroluku. Kello 8 aloitettiin, 13 – 14 maissa alkoi iltavuoro. 1940-luvulla osa luokista oli yhdistettynä niin, että 1-2, 3-4, 5-6 ja 7-8 olivat yhdessä.
– Kansakoulujen talouspäällikkö Paaso lähti ajamaan sitä mitä täältä pyydettiin, että saadaan uusi koulurakennus eikä laajenneta vanhaa koulua. Kaupungin tarkoitus oli laajentaa koululle pari luokkahuonetta lisää, kertoo Aake Virtanen.
Yhdessä ensimmäiseltä luokalta lähtien
Opettajat Lempi Ahtio (myöh. Heponiemi, hän avioitui vasta jäätyään eläkkeelle) ja opettaja Aino Kuokkanen (os. Suhonen) olivat hyvin pitkään Pitäjänmäen koulun opettajia. Koulun johtajana olivat ensin Lempi Ahtio ja Pentti Peranko.
Opettaja Taavi Antikainen ei ollut oppilaittensa mielestä nuori eikä komea eikä kiltti, mutta hän mutta sai luokan kuriin ja oppilaat oppimaan. Kun näkee pitäjänmäkeläisiä, niin aina kysytään onko Antikainen ollut opettajasi. Kun Raimo Astikainen oli ensimmäistä kertaa Antikaisen luokalla, numerot nousivat, kun oli pakko lukea.
– Alkuun osasin aina vastata, sitten hän ei enää kysynyt, kun oletti, että osaan. Sitten lopetin lukemasta ja jäin siitä onneksi kiinni, muistelee Raimo.
Eila Järvinen (o.s. Riuttu) ja Esko Järvinen menivät kouluun syksyllä 1935 samalle luokalla. Eila tunnustaa, että salaa pidettiin pulpetin alla kädestä toisiamme kiinni ja niinpä he sitten aikanaan avioituvatkin.
Pitäjänmäen kansakoulun I luokka 1935 – 1936, opettajana Annikki Keinonen. Takarivi (vas.) Kauno Kaukelin, Valde, x, Kosti, Ingmar Rantanen, Erkki Viljanen, Antti Nifontof. Keskirivi: Helvi Söder, Astrid Marttinen, Eila Riuttu, x, Liisa Form, Marjatta Tuominen, Elvi Aulinen, Marianne Persneff, Margit Hartikainen. Eturivi: Kauko Järvinen, Tuomo Forss, Edvin Ruotsalainen, Aarne, Kai Löflund, Väinö Herlin.
Kun ikävät muistot karisevat, koulu oli kiva, ajattelevat entiset oppilaat nyt. Siihen aikaan kotonakin lasten piti totella vanhempia. Koulussa oppi vanhemmat ihmisen ja opettajan kunnioittamista. Ihmettelin kun omat pojat sinuttelivat opettajaa, hämmästelee Olli Kanervo vieläkin. Olli tunnustaa, että kerran kun Pitäjänmäellä käydessään kulki vanhan Konalantien varrella olleen koulunsa ohi, hän oikein kumarsi ja kiitti kouluaan. Olli on niitä harvoja entisiä pitäjänmäkeläisiä, joka on käynyt Pitäjänmäellä koko kansakoulun eli 8 luokkaa.
Opettaja Aune Päivänsalo kutsui kerran koko luokan kotiinsa. Luokka hiihti opettajan kotiin Munkkiniemen rantaan. Joskus käytiin Seurasaaressa retkellä, käveltiin Pitäjänmäeltä sinne.
Annikki Keinonen lähti Afrikkaan lähetystöihin. Hän tuli Pitäjämäen koululle vuonna 1935 ensimmäiseen paikkaansa. Hän oli kauhean kiva ja mukava opettaja, muistelee Kauko Järvinen.
Kuria piti olla
Karttakeppi katkesi lähes jokaiselta opettajalta vuosien varrella useamman kerran. Korvapuustejakin pojat välillä saivat, mutta sitä pidettiin vielä 1950-luvullakin asiaan kuuluvana. Ja kun joku ei tiennyt, puuskahti Taavi Antikainen ”sekin möllykkä tai senkin mötkäle”.
– Kuria piti olla. Tämä päivä on ihan levällään, tuuskahtaa Esko Järvinen.
Aake Virtasen kovin muisto koulukurista on peräisin yli 80 vuoden takaa. Kun hän oli kolmannella luokalla koulussa Turussa, hänellä oli Lausteen poikakodin entinen opettaja opettajana.
– En ollut tehnyt kotitehtävää. Sitten piti nousta ja seistä kädet sivuilla ja opettaja löi karttakepillä sääriin. Muistan sen, vaikka on kulunut aikaa yli 80 vuotta. Se teki kipeää.
Eila Järvinen muistaa miten opettaja tarkasti joka aamu kädet. Jokaisen piti kääntää kädet ja näyttää että ne olivat puhtaat ja mukana piti olla myös puhdas nenäliina. Tytöillä oli esiliinat vielä pitkään 1950-luvulla eri puolilla Suomea koulussa.
Konalan siirtolapuutarhan mökkeihin muutti 1960-luvulla romaaneja ja kouluun tuli neljättäkymmentä eri-ikäistä lasta. Heidän koulunkäyntinsä oli sattumanvaraista – silloin tällöin oltiin koulussa. Yleensä he saivat vaatteet koulusta, koulusta annettiin laput, joilla haettiin vaatteet työtuvilta. Johtajan piti tarkastaa perheen verot tai palkat ja talouspäällikkö sitten myönsi ostoluvat.
Tämä jakso oli johtaja Aake Virtasen mielestä hyvin rauhatonta koko koulussa. Sitä kesti muutaman vuoden.
Juhlapäivinä ja lauantaisin kirkko järjesti – pappi tai sosiaalityöntekijät – aamuhartauden ja koko koulu meni voimistelusaliin. Aika usein oli piispantarkastus. Vanhalla koululla tarkastuksen piti piispa Elis Gulin. Uudella koululla oli ainakin neljä tarkastusta, viimeisenä piispa Aarre Lauha. Pitäjänmäki kiinnosti heitä.
Vanhan koulun eteisessä harjoiteltiin TUL:n liittojuhlia varten talvella 1946 yhteisvoimisteluesitystä. Hiki tuli ja sitten piti nopeasti mennä kotiin, vaikka ei sielläkään ollut sen parempia peseytymismahdollisuuksia. Koululla oli heti rekki ja köydet. Kerran Astikaisen Raimo köydessä kieppuessaan törmäsi vaatenaulakon nurkkaan. Tytöt harjoittelivat ruotsinkielisellä koululla ja työväentalolla liittojuhla-esitystä.
Pitäjänmäen kansakoulun jatkoluokat VII ja VIII 12.12.1951.
Seisomassa (vas.) opettaja Lauri Lehtokari, x, Anja Berlin, Anja Nysten, Lauri Lehtinen, x, Jan Koski, Teuvo Pakainen, Raimo Hyvönen, Aarne Kankkunen, Teuvo Hakulinen, Pauli Käck. Istumassa (vas.) Esko Järvinen, Göran Gerkman, Terttu Vallius, Ritva Sohlberg, x, x, Pirkko Aalto, Pirkko Hämäläinen, x, x, Rauno Johansson, Arvi Jansson, x, Lyyli Lyytikäinen, Pertti Ritaluoma, x
Ritaluoman Pertin äiti oli koulun keittiössä töissä ja isä hoiti koulun halkoliiterin. Puut tulivat kaupungilta ja isot halot heitettiin liiteriin ja isä pilkkoi puut. Kun halkokuorma tuotiin koulun pihalle päivällä, Pertti houkutteli kavereitaan heittämään halot liiteriin, koska se oli hänen hommansa.
Rouva Robertsson oli vahtimestarina ja lämmitti luokat, joissa oli pyöreät uunit. Robertssonin Kokkokalliontiellä ollut talo paloi ja vain rauniot jäivät jäljelle. Opettaja Keinonen itki aamulla kauheasti ja sanoi, että on hirveä onnettomuus, kun perheen talo paloi. Parin päivän perästä hän kertoi, että vakuutusyhtiö on niin hävytön, että piikillä ronkkivat tuhkaa ja kun sieltä löytyi hellakoukku, se vähennettiin vakuutuksesta.
Ulla Vaskivaara asui aikoinaan Velanderin talossa. Hän oli yöllä nähnyt unta, jossa hän oli Fagerlundin kaupassa ja Robertssonin täti tuli sinne ja sanoi että illalla on tulipalo ja pyysi, että tulisin katsomaan. Olimme illalla syömässä, kun sireenit alkoivat soida. Lähdimme heti katsomaan ja siellähän se Robertssonin talo paloi. Joku huusi missä Sinikka (Robertssonin tytär) on ja joku mies meni sisälle ja Sinikka kannettiin liekeistä pois. Erkki ja Olavi olivat perheen poikia.
Eila muistelee, että ensimmäisellä luokalla ikkuna oli pihalle päin. Kivijalka loppui siinä kohtaa ja tiiliseinä alkoi. Ikkunan kohdalla oli reunus. Syksyllä oli pikkupakkanen ja ikkuna oli jäänyt auki. Ikkunassa oli pitkät haat ja niissä oli ihanaa huurretta, jota oli pakko maistaa. Kieli jäi kiinni ja sattui ja opettaja huusi kiskaise irti. Verta tuli hirveästi. Sen jälkeen Eila on tiennyt, ettei kylmään rautaan pidä laittaa kieltään. Koulun seinällä oli tikarappuset, Paavo, Pepen veli sanoi maista miltä rauta maistuu ja Pepe maistoi ja huonostihan siinäkin kävi.
Koulujen hammasklinikka oli Vuorikadulla keskustassa. Oli hankalaa, kun yhden opettajan piti viedä 40 lasta hammasklinikalle. Ei ollut liikennevaloja ja piti ylittää katuja. Aake Virtanen muistelee vielä pelänneensä, että kuolee koko kaarti. Ensin mentiin kaupunkiin joko junalla tai bussilla 25, jonka päätepysäkki oli Mannerheimin patsaalla.
Vanhassa koulussa oli oma keittiö. Järvisen Eilan mieleen on jäänyt tarkastajan käynti koulussa. Tarkastaja oli keittiössä katsomassa, kun lapset hakivat ruokaa. Jono meni pitkän pöydän ympäri hellan viereen. Oppilailla oli lautaset kädessä. Wiksktrömin Henkku, joka oli pulska poika, pyysi ”vähän vaan” ja Brofeltin Kaj, joka oli laiha kuikelo sen sijaan ”paljon”. Ja kumpikin sai pyytämänsä ja tarkastajaa nauratti. Jokaisella piti olla ruokaliina, joka laitettiin ruokailun ajaksi pulpetin suojaksi. Ruokalaa ei vanhassa koulussa ollut, vaan syötiin luokissa.
Pitäjänmäki Muistelee 