Muutto Konalaan
Vanhempani lähtivät työn perään Helsinkiin Etelä-Pohjanmaalta keväällä 1960. Koska raha oli tuolloin tavallisella ”työläisperheellä” tiukassa, oli tyydyttävä asumisen suhteen siihen mihin varat riittivät. Tuohonkin aikaan Helsingissä asuntojen hinnat olivat muuta maata reilusti korkeammat.
Työpaikka oli löytynyt melko helposti varsinkin isälleni, joka oli ammatiltaan kirvesmies (joka myöhemmin osoittautuikin ”miljoonan dollarin ammatiksi” sanan varsinaisessa merkityksessä), sillä tuolloinhan Helsingin kaupungin laitamilla ja ympäristökunnissa rakennettiin voimalla ja kirvesmiehillä oli kysyntää. Myös äitini oli saanut työpaikan Pitäjänmäen Strömbergiltä.
Asunnoksi ostettiin mökki numero 19 Konalan siirtolapuutarha-alueelta. Isäni ja äitini muuttivatkin välittömästi Helsinkiin ja minä ja veljeni jäimme mummon kanssa asumaan silloiseen kotiin Etelä-Pohjanmaalle koulun kevätlukukauden päättymiseen saakka. Koulun päätyttyä (olin I-luokalla) he hakivat myös minut ja veljeni Markun Helsingin Konalaan meidän uuteen kotiimme ja näin meistä tuli jonkin sortin ”stadilaisia”. Syksyllä 1960 menin koulun II-luokalle Pitäjänmäen kansakouluun, jossa opettajana oli tuolloin Leena Maija Alho.
Mökki 19:n pihakeinussa Sirkka-äiti, Arvo ja poikien serkku sekä Markku, kirjoittajan veli nojaamassa keinuun
Uusi koti
Koti ei todellakaan ollut suuren suuri, olisikohan neliöitä noissa mökeissä ollut 25- 30. Tonttikoko oli kaiketi jotain 300 – 400 neliön luokkaa. Mökki oli suorakaiteen muotoinen ja se jakautui yhteen huoneeseen, keittokomeroon ja eteiseen siten, että keittokomero ja eteinen muodostivat rakennuksen toisen päädyn.
Lämmitys ja ruuan valmistus hoidettiin puuliedellä, jossa puiden lisäksi poltettiin mm. puristebrikettejä. Brikettejä ostettiin mm. Vesterisen kaupasta Sylvesterintieltä. Puristebriketit olivat kivihiiltä ja muodoltaan ne muistuttivat tiiliskiviä, mutta olivat kooltaan huomattavasti pienempiä ja niitä myytiin kappaleittain.
Mökkialue
Mökkejä alueella oli 134, ja suurimmassa osassa todella asuttiin ympäri vuoden vaikkakin kysymyksessä oli siirtolapuutarha-alue, joka oli tarkoitettu vain kesäasumiseen. Vesikin tuli talvisin yhteiseen vuorivillalla eristettyyn ”kaappiin”, joka muistaakseni sijaitsi kioskin läheisyydessä. Kesäisin vesi tuli tontille saakka omaan ulkohanaan.
Monessa mökissä asui yksinäisiä ”vanhoja poikia”. Meidänkin naapurissamme asui yksinäinen mies. Hän kävi meillä hyvinkin usein katsomassa televisiota, koska hänellä itsellään ei sitä ollut. Yhdessä mökissä asui kaksi ”vanhaapiikaa”, joita me pojankoltiaiset syyspimeällä kävimme pelottelemassa ”pirunviululla” tai starttipistooleilla. Olihan siellä myös perheitä, joissa vanhempien alkoholin käyttö näytteli pääosaa tai perhe oli joutunut muista syistä turvautumaan sosiaalihuollon apuun, mutta ei alueella ainakaan tuolloin noita ”ongelmaperheitä” kovinkaan monia ollut.
Mökki numero 19
Asuimme mökissä numero 19 kun isäni osti Chevrolet merkkisen (entinen autokoulun auto) kuorma-auton, jolla hän suoritti mm. alueen roskien kuljetuksen Talin kaatopaikalle sekä erilaisia muuttoja ja kuljetuksia varsinaisen ammattinsa lisäksi. Tuosta kuorma-autosta muistan hyvin sen punaisen värin sekä mekaanisen kipin.
Meitä oli useita poikia aina mukana noissa roskakuljetuksissa, vaikkakaan se ei ollut niitä siisteimpiä hommia. Roskat oli vain heitetty erilaisissa pusseissa tai jopa irtonaisena sellaiseen ovelliseen roskahuoneeseen, jossa myös oli paljon rottia.
Roskat heiteltiin ja lapioitiin kyseisestä katoksesta kuorma-auton lavalle aivan käsipelillä. Meidän ”pojankoltiaisten” mielestä oli mieluisaa päästä mukaan tyhjentämään tuota roskakuormaa kaatopaikalle, koska samalla saatoimme tehdä hyviä löytöjä sieltä. Ei siihen aikaan kaatopaikka ollut mitenkään erityisen suljettu alue. Kyllä isä joutui monesti huomauttamaan, että kumpaan suuntaan sitä tavaraa oikein kuljetetaan.
Tuossa roskakatosrakennuksessa oli myös yleiset ulkokäymälät. Toisessa päädyssä oli naisten ja toisessa päädyssä miesten osasto. Kuvitelkaapa vain miten tämän päivän ihminen voisi mennä talvipakkasella tai syyspimeässä tuollaiseen yleiseen käymälään, jossa oli 3-4 istumapaikkaa ja aina siellä joku istui pimeässä tarpeillaan. Yleensä matkaan otettiin taskulamppu, mutta kyllä siltikin tahtoi hieman pelottaa. Näitä yleisiä roskakatos/käymälärakennuksia oli alueella vain kaksi, joten kyllä joskus joutui jopa jonottamaan tarpeilleen.
Mökki numero 67
Asuimme mökissä numero 19 ehkä pari vuotta. Sitten vanhempani myivät sen ja ostivat tilalle hieman paremman ja saattoipa se olla hieman tilavampikin. Tuon mökin numero oli 67. Kyseisessä mökissä oli jopa oikea lämmityskamiina Veskopiir, jonka polttoaineena käytettiin polttoöljyä.
Meillä oli aivan tavallinen, mutta minikoossa oleva koti ”omalla tontilla”. Oli meillä myös televisio sekä jääkaappi ja puhelinkin. Mökki sijaitsi sillä kohtaa missä kulkee nykyinen Kehä I. Muistan jo silloin joskus 1963 ihmetelleeni sitä, että mitä ihmeen viemärikaivoja siihen meidän mökkimme nurkalle oikein rakennetaan, varsinkin kun ne jäivät maan tasosta yli metrin korkeuteen. No se selvisi kyllä aikanaan, että kysymyksessä oli nykyisen Kehä I:n tielinjaukseen kuuluvat sadevesi- tai jotkut muut kaivot.
Kuva on otettu mökki numero 67 pihassa Konalan suuntaan. Taustalla peltojen takana näkyy hyvin hämärästi Vähäntuvantien tai Kolsarintien uusia kerrostaloja.
Kioski
Isäni Mauno oli kaiken kaikkiaan erittäin toimelias sekä asioihin tarttuva ihminen. Hänet valittiinkin alueen isännöitsijäksi. Hänen tehtävänään oli hoitaa kaikkia asioita, jotka liittyivät alueella asumiseen. Hän kävi mm. lukemassa asukkaiden sähkömittarit ja keräsi maksun kulutetusta sähköstä.
Jossain vaiheessa vanhempani ottivat alueen kesäkioskin hoidettavakseen. Kioski oli auki toukokuusta lokakuulle. Kioskin pitäminen osoittautuikin erittäin mukavaksi ja tuottoisaksi toiminnoksi. Kioskirakennuksen 2/3 oli kerho- kokoustilaa, jossa pidettiin mm. siirtolapuutarha-alueen yhdistyksen kokoukset ym. tilaisuudet ja kaiketi sitä sai ”vuokrata” myös alueen asukkaat omiin tarkoituksiinsa.
Kioskin rappusilla Mauno-isä, Sirkka-äiti ja Markku
Kioskitoiminta oli kesäisin tosi vilkasta ja muistan hyvin kuinka minä kävin polkupyörällä hakemassa kioskille tavaraa Heinon tukusta, joka toimi silloin Konalassa. Jäätelö, jota kioskilla myytiin, oli Jäätelöyhtymän ja virvoitusjuomat ja pilsneri Mallasjuoma Oy:n. Jäätelöistä on varsinkin jäänyt mieleeni yksi, joka oli kylpyammeen muotoinen ja nimeltään Jäätelöamme.
Kioskissa myytiin jäätelön, virvoitusjuomien ja pilsnerin lisäksi tupakkaa, karamelleja, kahvia, sokeria, keksejä, ym. ym. kioskitavaraa. Joitakin tavaramerkkejä on jäänyt mieleeni kuten virvoitusjuomista King-Kola ja Step, tupakasta mm. Broadway, Armiro, Kent ja Boston, josta oli myös pikkuaski ns. sippiboston, jossa oli savukkeita vain 10 kpl. Tuo pikku Boston oli suosittu nuorison keskuudessa, koska useinkaan raha ei riittänyt täysikokoiseen askiin.
Markku kioskin päädyssä
Arvo myymässä kioskissa
Suklaapatukoista muistan hyvin DaCapon. Virvoitusjuomissa oli tuolloin repäistävä värikäs alumiinikorkki josta useinkin sai haavan sormeensa, jos sen repäisi hieman huolimattomasti. Yksi suosikkituote kioskin valikoimista oli mm. nallekarkki, joka maksoi silloin yhden pennin kappale.
Kuva on otettu kioskin pihassa Lassilan suuntaan. Kuvassa isäni, äitini sekä tarinan kirjoittaja. Kuvassa näkyy takana vasemmalla uima-allas sekä takana oikealla pyykinkuivausnarut ja Ruduksen betoniasema
Sauna ja pyykkitupa
Saunavuorot olivat siten, että tiistai ja perjantai olivat naisten ja keskiviikko sekä lauantai miesten saunapäiviä. Saunan lämmitys aloitettiin aina hyvissä ajoin ja samoin veden lämmitys pesuhuoneen padassa. Yleensä minä tai veljeni olimme auttamassa vanhempiamme näissä sauna-asioissa. Minä jopa kävin lisäämässä puita kiukaan ja kuumavesipadan pesään naistenkin saunavuorolla. Ei siitä aikuiset naiset olleet moksiskaan, mutta kun löylyssä saattoi olla minun ikäisiä tyttöjä, niin he valittivat useinkin asiasta vanhemmilleen. Yleensä ei siellä nähnyt mitään, kun pesuhuone oli täynnä höyryä, enkä minä ujona pikkupoikana juuri katsettani lattiasta kehdannut nostaa. Ja kyllä tuolla löylypuolella tuli käytyä tosi rivakasti, kun siellä lämpötila oli jotakuinkin 100 astetta.
Miehet ostivat yleensä pilsneriä saunajuomiseksi, mutta oli monella saunojalla mukana omiakin eväitä, vaikka niiden nauttiminen oli saunassa kielletty. Sauna taisi olla auki iltapäivästä aina ilta kymmeneen. Kyllä isällä oli useinkin melkoinen homma saada näitä viimeisiä (jotka olivat nauttineet niitä omia eväitään) saunojia ulos. Joten kyllä monena iltana meni lähelle puolta yötä ennen kuin sauna oli siivottu ja ovet lukossa.
Olihan tietenkin saunailtoja, joissa syntyi saunojien kesken riitaa mikä sitten johti joskus tappeluun pukuhuoneessa, mutta en muista kuin ehkä pari tapausta, joissa isäni olisi joutunut erotuomariksi. Yleensä isäni sai tilanteet hyvin hallintaan joten ”virkavaltaakaan” ei muistaakseni tarvinnut paikalle koskaan kutsua.
Alueella tehtiin erittäin raaka veriteko joskus 1962-63. Hieman omalaatuinen yksinäinen mies surmasi naapurinsa puukolla. Muistan sen kun me poikajoukolla olimme katsomassa tuota traagista tapahtumaa heti surman jälkeen. Olimme ennen poliiseja paikalla, koska isälle – isännöitsijälle – tultiin ensimmäisenä kertomaan, että nyt se ”hullu” on tappanut naapurinsa.
Talvisin ainakin me kävimme saunassa Invalidikylän yleisessä saunassa.
Siirtolapuutarha-alueen saunan yhteydessä toimi myös yhteinen pyykkitupa, jossa alueen asukkaat kävivät pesemässä pyykkinsä. Pyykkituvassa taisi olla kaksi Upo Siniviiri -pulsaattorikonetta sekä pyykinkuivauslinko ja mankeli. Pyykkitupa oli käytettävissä joka päivä kesäisin ja siitä perittiin maksu, koska se oli osa kioskitoimintaa ja koneet olivat kioskinpitäjän omaisuutta. Pyykit ripustettiin kuivamaan uima-altaan vieressä oleville pyykkinaruille. Mattoja kuivattiin yleensä uima-altaan puukaiteiden päällä.
Betoninen uima-allas
Uima-allas sijaitsi kioskin pihapiirissä. Allas oli valettu betonista ja se oli jopa kaksiosainen. Oli varsinainen aikuisten osa, joka oli pari metriä syvä toisesta päädystä ja sitten matala lasten osasto. Altaan yläosassa oli tosiaan puinen kaide, etteivät pikkulapset olisi pudonneet sinne. Vettä altaassa oli vain muutaman kerran, muuten se toimi lasten leikkipaikkana ja rakensimmepa jopa oman vanerimajan tuohon lastenaltaaseen (oli hyvä “kivijalka ja lattia”), joka oli ison altaan takana.
Kioskin pohjoispäädyssä oli iso keinu jossa oli kolme keinua ja siinä meillä oli tapana pitää pituushyppykilpailuja. Keinussa otettiin niin suuret vauhdit kun vain uskallettiin ja sitten hypättiin. Ihme kyllä keneltäkään ei mennyt jalkaa poikki tai sattunut muuta haaveria.
Keinussa Sirkka-äiti. Kuva otettu Konalan suuntaan; taustalla Vähäntuvantien tai Kolsarintien uusia taloja.
Omat mökit
Puuhaamista meillä pojan nappuloilla riitti niin kesäisin kuin talvisinkin yllin kyllin. Valitettavasti kavereiden nimet ovat vuosien saatossa unohtuneet, mutta kyllä vielä muistan osan, kuten Vekan, Ilpon, Matiaksen, Speden, Leksan, Annen, Vuokon ja Maijan. Rakentelimmepa jopa omia mökkejä puutarha-alueen ulkopuolelle Konalan suutaan, jossa oli silloin nuorta koivikkoa nykyisen Kehä I:n paikalla.
Kuva on otettu kioskin takana. Kuvassa serkkutyttöni ja veljeni Markku Mossen päällä sekä Teuvo, joka asui kioskin takana.
Mökin rakennuspuuhissa olimme melkoisia mestareita, varsinkin Matias, joka oli meitä jonkin verran vanhempi ja meitä huomattavasti kookkaampi. Matias oli varsinainen rakennusmestari, jonka johdolla teimme aivan ”asumiskelpoisen” mökin. Tarvikkeet saimme mökkiin mm. isältäni joka toi erilaisia levy- ym. materiaaleja työmailta joissa ne olisivat menneet kaatopaikalle. Ja tietenkin osan tarvikkeista kävimme ”lainaamassa” rakenteilla olevan Konalan kerrostaloalueen rakennus-työmailta. Tuolloin rakennettiin mm. Konalan Kolsarintien ja Vähäntuvantien kerrostaloja.
Meidän ”oma” mökkimme oli jopa niin hyvin varusteltu, että siellä oli puukamiinakin lämmittämiseen ja matot lattialla sekä ovessa lukko. Mökki oli hyvin suosittu jopa isompien poikien keskuudessa, jotka kävivät siellä joskus ottamassa ”pohjia” ennen jortsuihin lähtöä. Meidän oma mökkiaikakautemme päättyi siihen kun saimme mökillemme ”virallisen” purkutuomion maan omistajalta, jonka seurauksesta mökkimme myös omatoimisesti purettiin.
Syyttelyä
Koulumuistoja tarinassa väitetään, että siirtolapuutarha-alueen asukkaiden lapset aiheuttivat koulussa ongelmia. Pitäjänmäellä asui erittäin paljon romaaniperheitä, mutta ei siirtolapuutarha-alueella. Ei sitä rauhattomuutta kouluun ainakaan tuonut siirtolapuutarhan asukkaiden lapset – siitä olen varma. Jos koulussa oli kaiken kaikkiaan 600 – 1 000 oppilasta, niin kyllä todellinen syy oli tuo oppilasmäärä. Ainakin minä ja moni kaverini, jotka asuimme ko. alueella, menestyimme koulussa erinomaisesti.
Muutto pois
Muutimme siirtolapuutarha-alueelta Pitäjänmäelle Partiotie 3:een. Vanhempani ostivat talon puoliksi Oiva ja Eeva Myllykorven kanssa. Eeva on edesmenneen isäni sisko. Asuimme Partiotie 3:n alakerrassa jonkin aikaa.
Partiotie 3:n pihassa. Sirkka-äiti ja Dodge Dart
Sieltä muutimme Munkkiniemeen ja alakerta vuokrattiin pois kunnes vanhempani aikanaan myivät tuon “talon puolikkaan” Oivalle ja Eevalle ja näin heistä tuli koko talon omistajat. Ja tähän myös päättyi minun Konala/Pitäjänmäki vaiheeni.
Valtaosa siirtolapuutarha-alueen asukkaista oli aivan tavallisia ihmisiä. Lapsia oli kaikenikäisiä, mutta ei heitä joka mökissä ollut. Joukossa oli muutama suurperhekin, vaikka mökit olivat pieniä. Suurin osa asukkaista oli mitä todennäköisimmin muuttanut työn perässä Helsinkiin, eikä heidän taloudellinen tilansa ollut mahdollistanut paremman asunnon ostoa.
Olemme kolme vuotta minua vanhemman veljeni kanssa todenneet, että ajanjakso siirtolapuutarha-alueella oli mukavaa ja ”rikasta” aikaa. Meillä oli aina tekemistä ja kavereita oli paljon. Muutenkin siirtolapuutarha-alueella asumisesta on jäänyt hyvät muistot. Veljeni on muistavinaan myös, että jo silloin alueen omistajaa vastaan käytiin “taisteluja”. Kaiketi ensimmäiset häätöuhat olivat jo 1963 tai ainakin talviasumisesta ”väännettiin kättä”. Sähkö meille tuli talvellakin. Ainakin itse muistan sen, että isäni ja alueen yhdistyksen muut jäsenet olivat näitä asukkaiden asumisoikeusasioita ajamassa hyvin ponnekkaasti. Minä olin tuolloin 8 – 12 vuoden ikäinen.
Ei se siirtolapuutarhaelämä aivan tuohon päättynyt meidän osalta, sillä vanhempani ostivat myöhemmin 1960-luvun lopulla Munkkiniemessä asuessaan Talin siirtolapuu-tarha-alueelta mökin. Mökkien hinnat taisivat Talissa olla kymmenkertaisia Konalan mökkeihin verrattuna. Talin mökillä vietettiinkin paljon kesäiltoja ja -viikonloppuja, koska sinne ajoi siihen aikaan autolla Munkkiniemestä melkein viidessä minuutissa.
Pitäjänmäki Muistelee 