Sodan jälkeen 1940-luvulla lapset olivat jo leikki-ikäisiä ja jotkut aloittivat jo koulunkin. Kaikkien kodit Mottitiellä olivat lasten käytössä. Leikimme pienempinä vuorotellen aina eri huusholleissa. Kaikki äidit olivat ihania ja kannustivat tekemään kaikkea.
Vikströmin isä oli rakentanut Liisalle leikkimökin. Liisa ja Mauri olivat olleet sotalapsina Ruotsissa ja he olivat saaneet ihania leikkikaluja varsinkin lasten posliiniastioita, jotka olivat sopivia leikkimökkiin. Leikimme pienoiskeittiössä ja teimme ruokia, joskus ihan oikeista ruoka-aineista. Erilaiset marjamössöt olivat hyviä. Vaikka sokeri oli kortilla, saimme sitäkin joskus käyttöömme.
Sjöbergin pihalle oli tehty “jumppatanko” – siis tanko, jossa temppulimme.
Lasten vanhemmille myytiin lippuja, joilla he pääsivät katsomaan tyttöjen esityksiä. Muistelin, että esitimme lauluja ja runoja. Tärkeintä oli kun jumppasimme ja roikuimme tangolla, ja joskus joku putosikin, mutta hauskaa oli.
Iskelmiä laulettiin ojanpenkalla
Kesäaikaan viritettiin jonkinlaisia telttoja filteistä vuorotellen eri pihoille ja siellä ommeltiin nukenvaatteita ja lueskeltiin. Joskus nukuttiin öitäkin teltassa. Muistan että vähän isompana istuttiin kesäiltana ojanpenkalla ja laulettiin kuorossa 40- 50-luvun iskelmiä, joiden sanat muistetaan nyt vanhanakin.
Ivaskan kohdalla oli kylän kenttä, jossa pojat pelasivat futista. Välillä tytöt ja pojat pelasivat yhdessä neljää maalia, pallo lensi ja oli hauskaa. Nilkat välillä nyrjähteli kun oli vauhti päällä. Tekemistä oli niin paljon, ettei vapaa-ajanongelmista ollut tietoakaan.
Talviaikaan hiihdimme Tarmon latua, joka kiersi Strömbergin kallioilta Punaisten hautausmaan ohi Pohjois-Haagaan ja sieltä peltojen kautta takaisin kentälle.
Luistelukenttä oli kovassa käytössä, puolet oli varattu lätkälle eli pojille ja toisella puolella tytöt pääsivät harjoittelemaan pyörähdyksiä.
Mieleeni on jäänyt tilanne että luistelukenttä tyhjeni hetkessä, kaikki juoksivat kotiin radion ääreen, kun alkoi sarjakuunnelma “Nimeni on Cox”, se oli mielenkiintoinen kuunnelma, jota seurattiin.
Kukkia ja marjoja myymässä
Ei se elämä pelkkää leikkimistä ollut, jouduimme perkaamaan kasvimaan penkkejä, kääntämään peltoa, haravoimaan nurmikoita, keräämään marjoja yms. Lapset kävivät torilla ja Romppaisen portilla myymässä marjoja ja kukkia. Pojat keräsivät Munkkiniemestä meren rannoilta pamppuja ja onkimatoja, jotka menivät torilla hyvin kaupaksi.
Paluumatkalla torilta piti aina käydä Stockmannilla katsomassa kultakaloja ja kaikkia ihania leluja, joita alkoi 1940-luvun lopulla tulla kauppoihin. Oli siellä katsottavaa. Joskus sai ostaa jotain pientä itsellenikin.
Kouluikäisinä kävimme usein elokuvissa Bio Reissä ja vähitellen päästiin stadiin leffaan ja Linnanmäelle. Inviksen lapset kasvoivat ja lähtivät kylästä ensin opiskelemaan, sitten maailmalle ja jotkut naimisiinkin. Malmgrenin äitiä suretti, kun Mottiestä tuli kuten laulussa sanotaan: ”Kylätie on hiljainen, niin hiljainen”.
Pitäjänmäki Muistelee 