Sylvesterintie 1 – Ketolan Talo

Laura ja Reino Ketola olivat asuneet kerrostaloasunnoissa vuosia eri puolilla Pohjois-Haagaa. 1980-luvun alkuvuosina he alkoivat haaveilla omakotitalosta länsipuolelta Helsinkiä. Länsi-Reimarlasta – Sylvesterintie 1 – löytyi 1987 Rosbacka (?) niminen vuonna 1962 rakennettu omakotitalo. Laura ja Reino päättivät tehdä talokaupat heti  talossa.  Lauran arkkitehti-työtoveri oli mukana katsomassa, ettei talossa ollut mitään näkyvää vikaa.

Ketolan talo kesällä 2010. 

Laura ja Reino olivat nuorempana tottuneet asumaan omakotitaloissa. Laura (synt. 1937, o.s. Järvikangas) oli muuttanut Keuruulta Helsinkiin. Hän sairasti astmaa ja Allergiasairaalan lääkäri arveli, että meri-ilmasto sopisi Lauralle paremmin kuin Keski-Suomen ilmasto. Kun Laura lähti käymään Helsingissä, piti isän kuljettaa huonokuntoinen tyttö Keuruun asemalle hevosella. Helsingissä erilaisessa ilmanalassa Laura pystyi kävelemään rautatieasemalta Eläintarhaan, missä Allergiasairaala toimi kaupunginpuutarhan yhteydessä 1950-luvulla.  Aina lomilla Keuruulla hän joutui vuodepotilaaksi ja kunto koheni heti Helsingissä.

Lauran rippikuva 1953

 

Lauran rippipuku on edelleen tallella

Laura lähdössä Helsinkiin. Saattamassa pikkuveli Tapio, äiti Fanny Järvikangas,  Laura,  serkku Toivo Nieminen ja sisar Sylvi Järvikangas 

Reino (synt. 1933) muutti Eurasta Helsinkiin 1956. Ensin hän oli kaivuukoneen kuljettajana 15 ja päätyi sitten töihin Helsingin Liikennelaitoksen raitiovaunukorjaamolle. Siellä vierähti 23 vuotta. Laura asui alivuokralaisen Poutuntiellä Pohjois-Haagassa. Isäntäperheen lapsia tuli hoitamaan Tuula Ketola. Tuulan veli Reino kävi aina silloin tällöin tapaamassa sisartaan, samoin Lauran Kalervo-veli vieraili siskonsa luona. Ennen pitkää Tuula ja Kalervo alkoivat seurustella. Laura muutti nuoren parin kanssa samaan huoneistoon vanhaan Käpylään ja vähitellen alkoi Reinon ja Lauran seurustelu. Pari avioitui 1965.

Lauran osoitteissa vilahtelevat Pitäjänmäen ja Pohjois-Haagan kadut: Poutuntie, Konalantie 10, Kauppalantie 5. Yhdessä Laura ja Reino ovat asuneet Tunnelitie 10 ja Pastori Jussilaisentie 4 .
Laura hoiti varastokirjanpitoa OKA-kahvissa. Työ muuttui ajan myötä kassanhoidoksi ja palkanlaskennaksi.  Erinäisten yrityskauppojen kautta Laura päätyi Suomen Spariin palkanlaskijaksi. Siitä tehtävästä hän jäi eläkkeelle neljänkymmenen työvuoden jälkeen.

Laura (edessä oikealla) työtovereittensa kanssa Oka-kahvin lastauslaiturilla Fleminginkadulla.

Sylvesterintien talosta on tallella puupiirroksena tehty maalaus.

Pahkatöitä työhuoneella

Lauran ja Reinon poika Rainer ehti asua Sylvesterintiellä vain muutaman vuoden ennen kuin muutti omaan asuntoon. Talossa ei tarvinnut kuin uusia lattiat ja sisäkattoja, kun sinne muutettiin. Myöhemmin on uusittu ikkunat.

Talon alakerrassa oli valmiina työhuone, jossa Reino pääsi toden teolla jatkamaan puutöiden tekemistä. Pohjois-Haagassa asuessaan Reino oli ihastellut naapurinsa hienoja pahkatöitä. Naapuri neuvoi milloin pahkat on parasta ottaa metsästä ja miten niitä pitää käsitellä. Juhannuksena 1976 Reino otti Keuruulta mukaansa metsästä puun, jota hän oli pitkään katsellut ”sillä silmällä”. Raaka-ainetta on kerätty vuosien kuluessa Keuruulta, Petäjävedeltä, Multialta ja Vihdistä. Reinon kättentöinä on syntynyt huonekaluja, lamppuja, lintuja, kukkia, koruja, koriste-esineitä. Useimmiten Reino vetäytyy työhuoneelle, kun mieleen tulee idea uudesta työstä. Välillä joutuu tekemään tilaustöitä, kun Laura kertoo että nyt tarvittaisiin sinne ja sinne lahjaa tai tuliaista.

Reinon pahkatöitä 

Vilho –kukko. Reinon ollessa pieni poika hänen kotonaan oli vihainen Vilho-kukko. Reino veisti kukon 1990 ja nykyisin kukko on Reinon serkun luona Eurassa. 

Keväällä 1985 aloin pyöräillä. Olin juossut työssä ollessani. Kaksi kertaa viikossa kävimme työtovereitteni kanssa kimppalenkillä, juoksimme 10 – 20 kilometrin lenkkejä. Maratonin olen juossut kymmenkunta kertaa ja pääkaupunkijuoksun useamman kerran.  Olin nuorena ajanut polkupyörällä kilpaa. Neljäänkymmeneen vuoteen en ollut ajanut ollenkaan. Ostin Nurmisen Pekalta Lauritsantieltä pyörän ja ryhdyin ajamaan, kertoo Reino.

Enimmillään kilometrejä kertyi vuodessa 12 000. Viitenä ensimmäisenä vuonna Reino polki 55 000 km. Pari kertaa kesässä Reino kävi Eurassa – yhteen suuntaan matkaa kertyy 212 km ja Keuruulla – matkaa 265 km. Reino malttoi olla yötä sukulaisissa, joten paluumatkalle hän lähti yleensä vasta seuraavana päivänä. Pisin matka oli kun hän kolmena päivänä polki Kuusamoon – 920 km – ja nukkui matkalla vain yhden yön. Yksi yö meni rikkoutuneen renkaan kanssa kävellessä. Pyörälenkit ovat lyhentyneet – mies on kahteen eri kertaan törmännyt autoon ja sitä mukaa tullut vähän varovaisemmaksi, vaikka molemmilla kerroilla vika on ollut autoilijassa.

Lumilinnassa linnan kutsuilla

Sylvesterintien pihamaalla oli valmiina omenapuita, joita Reino on huolella hoitanut vuosikaudet. Hän oppi Eurassa isoisältään omenapuiden leikkaamisen ja jalostamisen. Reinosta on tullut myös orapihlaja-aitojen leikkaaja.

Ensin hän leikkasi vain omaa tonttia ympäröivät aidat, mutta vähitellen naapuri toisensa jälkeen pyysi leikkausapua. Nykyisin hän leikkaa useampienkin seutukunnan talojen aidat.
Juoksuvuosinaan Reino opetteli myös urheiluhierojan taidot. Monen mielestä hän oli kulmakunnan paras hieroja ja paras orapihlaja-aitojen leikkaaja ja paras lumilinnojen rakentaja.

Sylvesterintien talosta on tallella puupiirroksena tehty maalaus 
Toistakymmentä vuotta sitten piti kiinteistönomistajien hoitaa jalankulkutiet lumesta puhtaiksi. Reino kasasi kadulta pihalle lunta. Vähitellen alkoi mielessä itää idea lumilinnasta. Hän oli monena talvena rakentanut lumitunneleita naapuruston lapsien iloksi.

-Aluksi kasasin  lunta mahdollisimman paljon. Avuksi tarvittiin lunta vähän naapurienkin tonteilta. Hyvä oli,  jos välillä satoi vettä. Lumi tiivistyi sopivasti. Sitten sahasin 60 x 60 sentin kokoisia paloja ja nostelin niitä päällekkäin.  Tein seiniin koloja ja laitoin sopiviin paikkoihin puutappeja, jotta pääsin kiipeämään niitä pitkin eri suuntiin. Puuha on yhdenlaista seinäkiipeilyä. Palojen välit ”muurasin” autotallissa sopivan lämpöiseksi lämmenneellä suojalumella, kertoo Reino lumilinnan rakentamisesta.

Linnan kutsuilla 2003 mahtui 22 vierasta istumaan ringissä linnan salissa. Reino rakensi lumilinnan yksitoista kertaa. Viimeisen kerran Reino rakensi linnan talvella 2006. Linnaa käytiin ihailemassa läheltä ja kaukaa. Kulmakunnan lapset tiesivät, että linnaan saa mennä sisälle vain, kun Reino on pihalla katsomassa, ettei satu mitään vahinkoa. Reino rakensi oman linnan pojanpojalle Veikalle, kun tämä oli 5-vuotias. Veikan sisko Kaisla sai samanikäisenä oman linnan ja viimeinen linna oli lastenlasten yhteinen.

Kuvia  linnoista:

Reino ja Laura mehutauolla lumilinnassa talvella 2009. 

 

Joka keskiviikko Korttelikerholla

Lauran tapaa joka keskiviikko Vähätuvan leikkikentällä Pitäjänmäen-Konalan Korttelikerholla. Laura on kerholla myymässä ruokalippuja, keräämässä jäsenmaksuja ja perimässä retkimaksuja.  Ja ollut siellä  vuodesta 2004, jolloin kerho aloitti jokaviikkoiset kokoontumisensa. Ensin Korttelikerhon ohjelmassa on  esitelmä ja sen jälkeen on tarjolla keittolounas jälkiruokakahvineen. Laura huolehtii että ruokaliput on myyty etukäteen, jotta ruokailu sujuu sutjakkaasti. Reino puolestaan on kerhon isäntä, joka on ottamassa vieraat vastaan jo eteisessä. Korttelikerhon toiminnasta huolehtii iso joukko vapaaehtoisia.

Laura Korttelikerholla tarkastamassa että kaikkien nimet on vieraskirjassa.   
Teksti: Leena-Maija Tuominen
Valokuvat: Ketolan perhearkisto, Seija Korpela ja Leena-Maija Tuominen