Karin Velander asuu viehättävässä isossa puutalossa, jonka hänen isänsä osti v. 1910. Isä Frans Oskar Alen tuli Keimolasta Luhtaanmäeltä hevosella myymään maataloustuotteita torille Helsinkiin ja matkareitillään hän löysi sopivan talon.
Frans Oskar avioitui vuonna 1911 Aina Matilda Juholinin kanssa. Perheeseen syntyi kaksi tytärtä Karin vuonna 1912 ja Ethel vuonna 1917. Äiti Aina Matilda oli valveutunut ja kuului Martta-yhdistykseen, mistä hän sai esikuvia ja tietoa. Martat vaihtoivat keskenään kukantaimia ja kukkasipuleita ja näistä alkoi muodostua vähitellen isoon pihapiiriin erilaisia kukka-asetelmia. Erilaiset liljat, dahliat ja vuokot, päivänkakkarat ja sinikellot ovat vanhimpia kukkia puutarhassa. Myöhemmin ostettiin taimia lähipuutarhoista, kun rahaa oli enemmän käytettävissä. Tontilla oli parhaimmillaan 116 eri kasvilajia.
Äiti suunnitteli ja hoiti puutarhaa ja kasvimaalta saatiin perunaa, porkkanaa, punajuurta, sipulia, tilliä ja persiljaa. Omenapuita oli paljon ja omenoita tuli runsaasti yli oman tarpeen. Vanhempien työnjako oli selvä; äiti hoiti kodin, sisäpiiriasiat, isä hankki muun elannon perheelle.
Kulkuvälineinä siihen aikaan olivat hevonen ja polkupyörä. Kissa kuului myös perheeseen. Talossa pidettiin vuokralaisia, myös pihalla olevassa saunamökissä. Kotitalon vieressä oli Fagerlundin kauppa, mistä tuli hyvä leivän ja pullan tuoksu. Joskus Karin sai ostaa munkkirinkilän itselleen. Toisella puolella kotitaloa oli pieni mökki nykyisen Konalan tien puolella. Vastapäätä oleva talo rakennettiin paljon myöhemmin. Karin muistaa keränneensä lapsena mustikoitakin kotipihasta.
Karinin lapsuus oli huolettomana aikana, ei tarvinnut tehdä työtä, sai leikkiä kavereiden kanssa. Alkuvuosina äiti vietti tyttärineen paljon aikaa kesäisin Keimolassa. Sieltä tuotiin myös elämiseen liittyviä tarvikkeita myytäväksikin. Molemmat tytöt kävivät oppikoulua, menivät junalla Pitäjänmäen asemalta Helsingin keskustaan ja sieltä jalan tyttölyseoon Bulevardille.
Nuoruusvuodet menivät nopeasti. Oppikoulun jälkeen Karin suoritti vielä kaupallisen alan opintoja. Hän sai hyvän työpaikan Strömbergin tehtaan konttorista osto-osastolta hyvän kielitaidonkin ansiosta.
Varhaisemmat aikuisvuodet olivat aktiivista ja muistorikasta aikaa. Nuoret liikkuivat paljon ystävien kanssa, kävivät kesäisin uimassa Munkkiniemen rannassa ja saatettiinpa lähteä laivalla Tallinnaan tanssimaankin. Tulevan miehensä Paavon Karin löysi myöhemmin. Naimisiin mentiin vuonna 1940 pääsiäisenä. Sota-ajan häät olivat pienet ja vaatimattomat. Karin asettautui miehensä kanssa asumaan kotitaloon vanhempien ja siskon asuessa toisessa päädyssä. Myöhemmin Karin muistaa tehneensä pitkiä työpäiviä ja työviikkoa, koska sotakorvauksien maksamiseen oli kaikkien osallistuttava Suomen jälleenrakentamiseksi.
Paavo Velander
Paavo Velander (synt. 1909) oli työssä Yleisradiossa, ensin insinöörinä, sitten teknisen neuvontaosaston päällikkönä ja teknillisenä apulaisjohtajana sekä ennen eläkkeelle siirtymistään (1972) Yleisradion teknillisenä johtajana. Velanderin erityisenä ansiona pidetään yhteisantennitekniikan tarmokasta esille tuomista Suomessa. meillä päästin varsin varhain tilanteeseen, jossa lähes kaikkiin kerrostaloihin itsestään selvyytenä asennetaan yhteisantenniverkot jo rakennusvaiheessa. Miehen työhön liittyi ulkomaanmatkoja, ja sitä kautta tuli paljon uutta tietoa. Karin matkusti miehensä kanssa yhdessä Euroopassa.
Karinin isä kuoli vuonna 1947 ja äiti vuonna 1957, minkä jälkeen he asuivat sisarensa kanssa talon eri päädyissä. Sisar kuoli vuonna 1993 ja Karinin puoliso vuonna 1997. Karin halusi hoitaa kaikki läheisensä kotona viimeiseen asti.
Omaa elämäänsä kotitalossaan Karin katselee kiitollisena ja arvostaa omaa terveyttään. Hänellä oli hyvät vanhemmat ja puoliso. Kotitalonsa kunnossapitoa ja pihapiirin hoitamista hän on jatkanut äidiltä opitun mallin mukaisesti. Siinä on ollut hänelle mieluisaa elämäntehtävää kyllin.
Viime vuosina pihapiiri on alkanut elää enemmän ”omaa elämäänsä” Karinin korkean iän ja heikentyneen terveyden takia. Erityisesti joka kevät sykähdyttää väriloistollaan ja saa sekä tutun että vieraan ohikulkijan ihailemaan pihapiirin kukkaloistoa.
Pitäjänmäki Muistelee 