Sulo Levoniemi syntyi vuonna 1914 Lopella pienviljelijäperheeseen. Maatilalla piti lastenkin olla mukana erilaisissa talon töissä. Niiden ohella Sulo jo pienenä poikana keräsi marjoja, jotka myi Hämeenlinnan torilla. Saamillaan rahoilla hän osti itselleen ensimmäisen soittopelin, viulun.
Soitto kuului hänen elämäänsä, mutta oikeastaan harrastusmielessä. Viulun lisäksi tuli hanuri, harmonistakin lähti säveliä ja soittipa hän kuulemma kerran Sotainvalidien Veljesliiston Pitäjänmäen alaosaston kesäretken yhteydessä kirkon urkuja.

Sulo suoritti asevelvollisuutensa Lappeenrannan Ratsuväkirykmentissä 1934 – 35. Saimi Levoniemi, Savon tyttö tuli jo nuorena Helsinkiin työtä etsimään, niin kuin moni muukin nuori siihen aikaan.

Rakuunat yhteiskuvassa Lappeenrannassa 1934 – 35. Sulo eturivissä neljäs oikealta.

Eräänä kesäisenä lauantai-iltana nuoret olivat tanssimassa Loppijärven kalliolla. Saimi iski silmänsä luuranko-takissa ja punaisissa housuissa olevaan  komeaan rakuunaan. Siitä se sitten alkoi.

Saimi ja Sulo vihittiin Helsingissä vuonna 1936. Asuntopula on silloin suuri, mutta he löysivät sentään asunnon, tosin vaihtoivat sitä tiheään. Osoitteina oli Pengerkatua, Pääskylänrinnettä, ym. Tunnetuin osoite oli Meilahdessa, paikalla, jossa tänä päivänä sijaitsee presidentin virka-asunto. Paikalla oli ennen sotia Helsingin kaupungin omistamia puutaloja. Täältä he muuttivat Pasilaan, josta sitten vuonna 1943 siirryttiin Pitäjänmäen Marttilaan, missä elivätkin lähes koko loppuikänsä.

Sukkasilla pommisuojaan

Muutettaessa Marttilaan Anja oli 3-4 kuukauden ikäinen vauveli ja Iris oli vajaa viisi-vuotias. Sota-aikaa elettiin muuttaessa Pitäjänmäelle. Välillä hälytys kutsui Strömbergin pommisuojaan. Anja-vauva kuljetettiin korissa potkukelkalla. Kerrankin tuli äkkilähtö, Iris tepsutteli kelkan vieressä pakkasessa sukkasillaan lumessa ilman toista kenkää, kunnes äiti huomasi sen ja tyttö pääsi kelkan kyytiin. Muistikuvissa on vieläkin Helsingin suunnalta taivaalla näkyvät valonheittimet, joita katselimme kamarin ikkunasta iltaisin. Teuvo syntyi syksyllä vuonna 1945.

Oikealta Saimi, Anja ja Iris Levoniemi 1944

Sulon kesäillan soittohetki

Ruosteista vettä

Mottitien talot olivat Lahden Puutalon 1930-luvun mallistoa.  Alkuperäinen talon väri oli valkoinen ja vihreät ikkunanpuitteet. Vuosien aikana väri muuttui useaan otteeseen. Talon avoveranta on rakennettu kaikissa taloissa lämpimäksi. Asuinpinta-alaa oli 57 neliötä. Alkuperäisen talon kaksiosaisessa eteisessä oli seitsemän eri ovea. Yläkerta oli vielä kylmää tilaa. Jääkaappejakaan ei vielä ollut ja kellari oli paras kylmätila ruoan, vihannesten, hillojen ym. säilytykseen, mutta lattian läpi tuli vettä tulvimalla, varsinkin keväisin.

Äitimme kahlasi pelottavan tummanvärisen veden keskellä mättäen vettä ämpäriin ja joka sitten kannettiin ulos. Useiden työläitten korjausten jälkeen lattia ja seinät saatiin kuitenkin veden pitäviksi.

Alueella oli yleisiä kaivoja, joissa vesi oli ruosteista. Kauppakirjassa luki: ”Ostajalla on oikeus käyttää kylän yhteisiä kaivoja, mutta on myös velvollinen ottamaan osaa niitten kunnossapitoon. Samaten on ostajalla velvollisuus sallimaan naapurien ottaa vettä mahdollisesti tontilla sijaitsevasta lähteestä”. Näin hienosti kirjoitettiin, vaikka kaivojen vesi oli ruosteista.

Äiti kertoi, että vauvojen iholta kylvetyksen jälkeen löytyi ruostehippuja. Helsingin kaupungin vesijohtolaitoksen kanssa tehtiin välikirja 14.5.1948 veden toimittamisesta alueelle. Valtavat viemäröintityöt tehtiin taloihin. Maaperä oli paksua sinistä savea, mutta kaupungin veden tulo ja meno helpotti asukkaiden elämää.

Mottitie 7 alkuperäisessä asussaan. Puut ja pensaat ovat jo kasvaneet. Kuva on otettu 1950-luvun alussa.

Rakennusviesti 9/1976.

Kukkakauppaa torilla

Vuokrasopimus tontille tehtiin 27.6.1944 ja se oli voimassa 31.12.1991. Tontit Mottitiellä olivat  noin 2000 neliön suuruisia, joissa  varsinkin sodan aikana ja  sen jälkeenkin ja jopa, tänä päivänäkin viljellään kaikkea mahdollista. Jokainen neliö oli hyötykäytössä. Heti ensimmäisenä kesänä tontille istutettiin omena- päärynä- ja luumupuita, marjapensaita ja vadelmia. Puut ja pensaat saatiin lahjoituksena, ilmeisesti lottajärjestöltä.

Mottitielle istutettiin myös pienet tammentaimet jokaisen tontin tienpuoleiseen päätyyn. Tänä päivänä 60 vuoden jälkeen valtavat tammet reunustavat tietä. Peruna ja vihannekset olivat jokakesäinen viljelyurakka. Näin saatiin talven varalle syötävää.

Neljäkymmentäluvun lopulla istutukset tuottivat jo hyvän sadon ja kävimme torilla myymässä kukkia ja marjoja. Äitimme oli taitava kukka-asetelmien tekijä, joita kauppatorin hienot rouvat tilasivat ja ostivat.  Me lapset olimme tyytyväisiä kun kauppa kävi hyvin. Kävimme myös Romppaisen (Strömbergin) portilla myymässä omenia, marjoja ja kukkia. Pojat keräsivät ”pamppuja” eli osmankäämiä Munkkiniemen suunnalta ojien varsilta ja myivät niitä torilla. Näin lapset ahersivat ja saivat omaa rahaa.

Mekin jouduimme lapsena perkaamaan penkkejä ja keräämään marjoja. Jos tuuli oli lännen suunnasta, kantautui Patterimäeltä tanssimusiikki selvästi pihoillemme. Saimme siis kerätä marjoja tangon tahdissa.

Maksuaikaa taloille saatiin aikanaan kaksikymmentä vuotta. Kauppakirjan mukaan varsinainen kauppahinta oli 60.000,00 markkaa. ”Tämän lisäksi on määrätty sadankuudenkymmenenviidentuhannen (165.000,00) lisäkauppahinta, jotta Sotainvalidien Veljesliitto ry saisi varmuuden rakennusten säilymisestä tarkoitustaan vastaavalla tavalla sotainvalidien asuntona ja tulee tämä lisäkauppahinta ostajien hyväksi heidän siitä antamassaan eri velkakirjassa mainitulla tavalla.” (Eri velkakirjaa ei ole löytynyt.)

Kevättä Mottitiellä

Saunottiin tuntitolkulla

Ennen kun Nurmisen sauna valmistui Korsutielle, kävimme yleisissä saunoissa Helsingissä, Viipurinkadun Saunassa ja Länsi-Pasilassa sijaitsevassa saunassa.  Saunamatka tehtiin junalla Pasilan asemalle ja siitä käveltiin ratapihan yli Pasilaan. Piti olla tarkkana, etteivät tavarajunat perutelleet päälle.

Nurmisen saunassa valmistuttua matkat helpottuivat, kun matkat jäivät pois. Nurmisen saunasta sai tilata tuntisaunan perheille ja sen jälkeen alkoi yleiset vuorot naisille tai miehille. Nurmisen saunan alakerrassa oli myös pesutupa, jota sai vuokrata ja puhdasta tuli. Siellä pyykki voitiin keittää padassa. Oman saunan saimme rakennettua tontillemme liiterirakennuksen viereen keväällä 1951. Sehän oli juhlaa ottaa löylyjä omassa saunassa.

Isoimpina tyttöinä sisareni kanssa saunoimme tuntitolkulla ja söimme omenoita lähipuusta.
Alkuvaiheessa koko perhe asui alakerrassa, jossa oli keittiö, makuuhuone ja iso olohuone.
Kesäsin me lapset valloitimme kuitenkin vielä rakentamattoman vintin tilat. Nukuimme siellä kesäyöt ja leikimme niin kauan kun vain ilmat salli.

Kaakeliuunit Töölöstä

Taloa lämmittivät tiiliuunit ja puuhella hoiti keittiön lämmityksen. Meille vaihdettiin kaakeliuunit, jotka Sulo kävi purkamassa Kammiokadun, nykyisen Sibeliuksenkadun ja Töölönkadun kulmauksesta purettavasta talosta. Olohuoneeseen tuli upea tummanvihreä takkamainen uuni, joka lämpeni ja varastoi hyvin lämpöä. On muuten käyttökelpoinen vielä tänäkin päivänä. Kamari sai kauniin valkean uunin, joka on jossain vaiheessa purettu pois ja hävitetty- harmi.

Lopulta rakennettiin lämpimät tilat yläkertaan. Jaoimme siskoni kanssa takahuoneen ja veljemme sai yläkerran etuosan. Vanhat eteistilat avattiin ja vintin rappujen seinät purettiin, näin saatiin avaruutta ja väljyyttä entisiin ahtaisiin eteisiin.

Vähitellen lapset lähtivät maailmalle. Iris vietti häitään 1961 ja muutti Puotilaan.
Anja tapasi miehensä Lepaan Puutarhaopistossa ja muutti kotoa pois vuonna 1968.
Teuvo nuorimmaisena vaihtoi maisemaa vuonna 1969.

Siinain tanssilavan kaiteella Kaija Malmgren, Lisa Vikström ja Marita Malmberg. Huom! muodikkaat nirunarukengät

Kun lapset muuttivat kotoa pois, tehtiin keittiön viereisestä makuuhuoneesta ruokailuhuone ja vanhemmat siirtyivät nukkumaan yläkertaan.  Saivat näin käyttöönsä koko talon. Saimi ihaili kevätiltaisin ikkunasta avautuvaa upeata valkoista maisemaa, kun omenapuut kukkivat.
Taloa isännöivät tällä hetkellä Anja Alangon vanhin poika Tuomas, Aune vaimonsa ja kaksostyttöjen Oonan ja Roosan kanssa.

Ruotsalaisia viikkolehtiä

Kerhotalolla toimi leikkikoulu jo sota-aikaan.  Opettajanamme toimi ruotsinkielinen opettaja. Ihailimme hänen kauneuttaan ja vaatetustaan. Opettajalle tuli erilaisia ruotsalaisia viikkolehtiä mm. Allers, jossa oli värillisiä kuvia, joita saimme leikata ja liimailla. Sota-ajan suomalaisissa lehdissä oli vain mustavalkoisia kuvia. Kartonkiarkille opettaja piirsi myös malleja, joita saimme ommella punaisella langalla, jotka sitten koristeltiin ja väritettiin.

Ommeltu kortti äidille vuodelta 1944

Opettaja luki lapsille satuja, leikittiin ja opeteltiin lastenlauluja, vietettiin asiaan kuuluvia joulu- ja kevätjuhlia, retkeiltiin lähimaastossa ja kerättiin valkovuokkoja Mätäojan varresta, varsinkin äitienpäiväkukiksi.

Sunnuntaisin toimi Kerhotalolla myös pyhäkoulu. Jokaisesta käynnistä saatiin kuva keräilyvihkoon ja niitä vertailtiin keskenämme ja laskettiin kenellä oli eniten osallistumisia. Keräilyvihko on vieläkin tallessa.

Pyhäkoulumuistoja

Partiolaisena Peltopyissä

Pitäjänmäen Peltopyyt kokoontuivat myös kerhotalolla. Partiotoimintaa veti Hilja Karjalainen ”Hiliperi”. Mieleen ovat jääneet erilaiset hyvät käytös- ym. opetukset joita partiosta saimme ja joita olen voinut elämäni aikana noudattaa. Suoritimme myös erilaisia taitomerkkejä.  Päivä- ja yöretkiä tehtiin lähimaastoon. Pari kertaa tehtiin matka Järvenpää seurakuntaopistolle jopa polkupyörällä ”partsikkapuvut” päällä. Siellä retkeiltiin ja uitiin yli Tuusulanjärven.

Reippaat partiolaiset Hilja Karjalaisen kanssa Järvenpään Seurakuntaopiston rappusilla

Yrjön -päivän paraati oli vuoden kohokohta. Presidentti J.K. Paasikivi Alli-vaimoineen otti paraatin vastaan presidentinlinnan portilla. Ilma oli usein keväällä kolea ja sateinen, mutta se ei estänyt osallistumista. Alkuvaiheessa oli pukuna vain joku pusero, hame, vyö ja partiohuivi sekä joitain merkkejä. Kun sain partiopuvun ja tsuikan, se oli juhlaa. Ja innolla suoritimme lisää erilaisia taitomerkkejä.

Partiolaiset olivat mukana laulamassa Helsingin yliopiston juhlasalissa 29.10.1950, kun juhlittiin 40 vuotiasta partioliikettä. Esiintymässä oli niin tyttö- kuin poikakuorokin.
Partiolaiset olivat laulamassa myös radiossa. Tilanne oli jännittävä ja mieleen on jäänyt vain studion punaiset lähetysvalot.

Elannon leipää ja jauhoja

Marttilan alueella oli pieni Elannon myymälä, jossa oli hyvin monipuolinen valikoima eri tuotteita. Kuten siihen aikaan oli tapana, piti olla liha-, maito- ja sekatavarapuolet erillisinä osastoina. Näin oli myös Korsutien Elannossa. Jauhot punnittiin paperipussiin, maitoa mitattiin maitokannuihin ja saatiin hyvää Elannon leipää. Sodan jälkeen ensimmäiset ostokset tehtiin elintarvikekorteilla. Myöhemmin viereisissä rakennuksissa oli ainakin Kello- ja kultaliike,  parturi-kampaamo, paperi- ja kemikalioliike, baari ja Kotileipomo ”Koti” jne.

Talvimaisemaa

Marttilan kylä elelee rauhallista omakotielämää uusien asukkaiden myötä. Kaikki invalidit ovat jo siirtyneet muihin maisemiin, mutta muutamissa taloissa asustaa vielä alkuperäisten asukkaiden jälkeläisiä. Taloja on remontoitu, lisäsiipiä rakennettu ja modernisoitu tämän päivän vaatimuksia vastaaviksi. Ihmisille, jotka haluavat nauttia luonnosta ja omasta pihasta tai jos on tarvis välillä työntää käsiään multaan, on tällainen asunto-alue ihanteellinen sellaiseen.

Mottitie 7 huhtikuussa 2010. Kuva Jussi-Petteri Lappi

Vuonna 2010 otetun kuvan jälkeen taloa on peruskorjattu ahkerasti. Vanhan tyylinen (vuodelta 1942) vaaleanharmaa sävy on palautettu julkisivun uusimisen yhteydessä. Julkisivu- ja kattoremontin lisäksi talossa on viimeisen kymmenen vuoden aikana peruskorjattu kaikki sisätilat, kertoo talon nykyinen omistaja ja asukas Tuomas Levoniemi. Tuomas on talon alkuperäisen asukkaan Sulon pojanpoika.

Eristystä on parannettu käyttäen rintamiestaloon sopivia selluvilla- ja puukuitueristeitä. Remontit on tehty palauttaen soveltuvin osin vanhaa rintamamiestalohenkeä 1960 – 80 luvuilla tehtyjen remonttien jäljiltä. Näissä remonteissa oli ilmeisesti haettu aikoinaan modernin kerrostaloasunnon tuntua. Myös talon LVI ja sähkötekniikkaa on uudistettu nykystandardien mukaiseksi.

Mottitie 7 syksyllä 2013. Kuva Tuomas Levoniemi.

Teksti
Iris Lundqvist (o.s. Levoniemi) ja Tuomas Levoniemi (viimeinen kappale)

Kommentoijat
Anja Alanko (o.s. Levoniemi) ja Teuvo Levoniemi

Valokuvat
Levoniemen perhearkisto ellei toisin sanota.