Vuonna 1943 toukokuun 30 päivänä vihittiin Pitäjänmäen Marttilan kylässä käyttöön Kerhokoti. Kerhokoti sai tarvittavat varat Suomen Punaiselta Ristiltä. SPR:n vaikutusvaltainen ja tarmokas Naiskomitea oli hankkeen toteuttaja. Avajaisiin oli kutsuttu kaikki kyläläiset ja ajan tapaan myös arvovaltainen kutsuvierasjoukko. Kun linja-autolla paikalle tullut kutsuvierasväki oli saapunut laulettiin yhteisesti Suvivirsi. Tilaisuuden aluksi käytti puheenvuoron teol.tri Aimo Nikolainen, myöhemmin Helsingin piispa. Rouva Karin Ramsay kiitti puheessaan kaikkia, jotka olivat myötävaikuttaneet kerhokodin aikaansaamiseen. Helsingin Sanomien mukaan erityistä kiitosta saivat rakennusmestari ja rouva Lehtonen. Kiitokset saivat talon suunnitellut arkkitehti Kaj Englund ja rakennus-mestari Wuorio, tuleva suurrakentaja Otto Wuorio Oy.
Myös naiskomitean ruotsalaiset ystävät mainittiin. Insinööri Mayerson oli lahjoittanut sisustuksen vaatimat varat ja kankaat. Rouva Ramsay lausui, että ”hänen suuri harrastuksena ja avuliaisuutensa suomalaisia invalidiystäviä kohtaan antaa aihetta lähettää hänelle tänä juhlapäivänä lämpimät ajatuksen täältä Suomesta”. Rouva Ramsay päätti puheensa toivomalla, että isänmaanrakkauden elähdyttämä luja toverihenki varttuisi uuden kodin suojissa.”
Kerhotalo oli pystytetty vanhan perunakellarin päällä ja tarkoituksena oli, että kyläläisten perunat voidaan siellä säilyttää talven yli. SPR:n toimintakertomuksessa vuodelta 1943 todetaan, että naiskomitea on huolehtinut tämän ”Kerhokodiksi” ristityn rakennuksen sisustamisesta ja toiminnan alkuunpanoon liittyvistä tehtävistä. Siinä on kokoushuoneen sekä lastenhoitajattaren ja talonmiehen asuntojen lisäksi lastenseimi. Invalidikylän kerhokodin johtajattarena on naiskomitean jäsen, rouva Lehtinen.”
Vuoden 1944 toimintakertomuksen mukaan lastenseimen toiminta alkoi pienessä mittakaavassa, koska kylän useimmat lapset oli siirretty maaseudulla tai Ruotsiin. Helmi-maaliskuussa Neuvostoliiton ilmavoimat pommittivat ankarasti Helsinkiä. Saman vuoden syyskuussa toiminta alkoi koko laajuudessaan. Lastenseimessä hoidettiin vuoden kuluessa 50 lasta ja hoitotunteja kertyi 9 210. Seimen hoitajana toimi naiskomitean palkkaamana apusisar Tyyne Tissari.
Sosiaalityön moottori
Kerhokodista tuli myös eräänlainen sosiaalityön moottori kylälle. Talolla järjestettiin mm. sotainvalidien vaimoille tallukkakurssi. Naiskomitean jäsenen Hilja Lehtisen ompeluiltoja pidettiin säännöllisesti ja osanottajia oli runsaasti. Kylän lapsille pidettiin pyhäkoulua, joka päättyi joulujuhlaan. Kerhokotia käytettiin myös kokous- ja esitelmähuoneistona.
Seimen lisäksi aloitettiin lastentarhatoiminta. Lastentarhanopettajatar Elisabeth Österbergin johdolla avattiin syksyllä 1945 kylän lapsia varten lastentarha. Se oli avoinna maanantaisin ja torstaisin.
Juhlatilaisuudet olivat aina kohokohtia. SPR-lehti 5/1943 kertoo: ”Etelässä taisteleva asevelikansa tervehtii meitä”. Kyseessä oli romanialaisen hyväntekeväisyysjärjestön elintarvikelahjoitus. Järjestön kunniapuheenjohtajana oli kuningatar Helene ja puheenjohtajana marsalkka Antonescun puoliso rouva Maria Antonescu. Valitettavasti itse kuningatar ei ollut tilaisuudessa. Romanian asiainhoitaja Duca ja sanomalehtineuvos Mihailescu edustivat lahjoittajia rouva Karin Ramsayn emännöimässä tapahtumassa. Lehti kirjoittaa: ”Kauniiksi tilaisuudeksi muodostui lahjapakettien jako Suomen Punaisen Ristin invalidikylässä eräänä sunnuntaina. Kyläläiset olivat kokoontuneet vastavalmistuneeseen kerhohuoneistoon, minne myös naapurikylän, Sotainvaliidien Veljesliiton invalidikylän, asukkaat oli kutsuttu. Jokainen invalidiperhe sai paketin ja ilo oli suuri.”
Lahjalähetyksen jako oli uskottu SPR:n naiskomitealle, joka valmistutti siitä n. 1200 pakettia helsinkiläisille sekä Oulun ja Rovaniemen vaikeuksissa oleville perheille. Lapsiperheille annetuissa paketeissa oli sokeria, jauhoja, säilykkeitä, keksejä ja makeisia. ”Pakettien saajien ilo oli vallan ilmeinen, vaikkei suomalainen hevin tunteitaan ilmaisekaan. Usean vanhuksen silmät kostuivat ja moni äiti hymyili onnellisena tietäessään, että hän saattoi viedä kotiin jotain sellaista, mitä lapset eivät moneen aikaan olleet saaneet”, lehti kirjoittaa.
Tilaisuudessa otetusta valokuvasta välittyy arvokas tunnelma. Kylän miehet olivat kaikki pukeutuneet tyyliin: puku, valkoinen paita ja solmio. Eivätkä rouvatkaan jääneet tyylissä jälkeen. Pikkupoikien polvihousut oli silitetty ja solmiot suorassa, kuten isilläkin.
Hikipillerin aikakautta
Neljäkymmentä luvun puolen välin jälkeen johtajattareksi tuli sairaanhoitaja neiti Hilja Karjalainen. Hänen valvovan katseen alla varttuneet kylän villeimmät pojat saivat tuta mitä on kasvaa kurissa ja Herran nuhteessa. Siitä neiti Karjalainen ei ollut ilmeisesti tietoinen, että lapset olivat antaneet hänelle vähemmän mairittelevan lempinimen ”hikipilleri”! Syynä kuulemma se, että hän saattoi ”hikeentyä” verrattain helposti.
Hilja Karjalaisen apua tarvittiin silloin kun naiskomitean puoleen käännyttiin esim. vaateavustusta pyytäen. Eräässäkin puoltokirjeessä vuodelta 1947 johtajatar kirjoittaa, että perheen kahdella lapsella ei ole kunnon vaatteita ja perheen isä on joutunut sairaalaan vatsahaavan vuoksi. Mutta perhe on ahkeraa ja siivoa väkeä, joten hän puoltaa avustuksen myöntämistä. Ei aikaakaan kun perhe sai Karin Ramsayn allekirjoittaman kirjeen jossa ilmoitettiin, että avustuspaketin voi noutaa. Myös SPR:n talojen vuokrien kanto oli uskottu kerhokodin johtajalle. Tämä toiminta loppui sen jälkeen kun invalidit olivat lunastaneet talot itselleen 1943.
Viisikymmenluvulla kerhokodin merkitys alkuperäisessä tarkoituksessaan alkoi pienentyä. Kylän lapsijoukko oli aloittanut kansakoulun. Kun huomioidaan jatkosodan jälkeen rakennettu Partiotie ja kaksi pienkerrostaloa Korsutiellä niin lapsia on ollut toistasataa.
Helsingin kaupunki osti päiväkodin kiinteistön SPR:n Helsingin ja Uudenmaan piirijärjestöiltä kaupunginvaltuuston päätöksellä 18.3.1964.
Marttilan päiväkodilla on kunnioitettava ja merkittävä historia. Kun Helsingin kaupunki lakkautti toiminnan vuoden 2002 kesän alussa, päättyi eräs aikakausi. Nyttemmin kerhokodin julkisivu on suojeltu. Talon nykyinen käyttö perhekotina sopii hyvin jatkamaan niitä hienoja tavoitteita ja arvoja, jotka ohjasivat SPR:n naiskomitean työtä!
Pitäjänmäki Muistelee 