Bomin talo 1990-luvun alkupuolella. Vanhan puuaidan tilalle on istutettu pensasaita.
Viimeinen talo Jännetien oikealla puolella on kaksikerroksinen, itse rakennettu talo. Sen rakensivat Juho (1901-1988) ja Elin Bom (1898-1976). Muuttovuosi oli 1928. Perheessä oli kaksi lasta, kolmivuotias Aarto ja vuoden ikäinen Anni. Vuonna 1937 syntyi vielä Marja-Liisa.
Elin ja Juho Bom kihlajaiskuvassa 1924
Talo oli ensimmäisiä taloja Reimarsin tällä alueella. Meitä oli vain rajanaapurina oleva Kontturin (nykyisin von Bellin) talo ja me. Muuten alue oli synkkää metsää. Talon alakerrassa oli kaksi huonetta, keittiö ja kamari, samoin yläkerrassa. Yläkerran huoneet olivat vain pienemmät, kun siellä oli kaksi vinttikomeroa. Yläkerrassa asuivat samat vuokralaiset Vihtori ja Elsa Siikasen perhe 17 vuotta. Heitä oli nelihenkinen perhe. Joskus väkeä oli enemmänkin.
Vuonna 1963 veljeni Aarto rakensi talon kylkeen yksikerroksisen lisäsiiven ja vuonna 1981 Aarto ja Ilmi lunastivat isältä ja meiltä sisaruksilta vanhan, alkuperäisen osan taloa. Vuonna 1996 talo myytiin Tiina Selinille ja Aki Partaselle.
Anni Bom pikkusiskonsa Marja-Liisan kanssa Keskustiellä kesällä 1939
Meillä oli puhelin jo ennen sotaa, mikä oli siihen aikaan harvinaista. Tämä johtui siitä, että isäni hoiti ampumarataa ja siihen tarvittiin puhelinta. Ampumarata oli rakennettu silloisen Kaivotien päähän, lähelle nykyistä Vihdin tietä. Siellä kävivät metsästysseuran jäsenet harjoittelemassa savikiekkoammuntaa. Harjoituksia jatkettiin vielä sodan jälkeenkin, mutta ei tietenkään sota-aikana. Kun talvisota syttyi ja meillä oli puhelin, niin meille tuotiin hälytyssireeni, jota alettiin veivata kun tuli hälytys.
Serkukset Bomin pihalla kesällä 1940. Vasemmalta Ulla, Ritva ja Sirke Vaskivaara, Aarto ja Anni sekä pikku Marja-Liisa.
Bomin perhe 1943, Isä oli juuri tullut sodasta ja poika oli lähdössä. Kuvassa (vas.) Elin, Aarto, Anni ja Juho Blom. Edessä Marja-Liisa.
Sota-aikana meillä pidettiin sikaa, kun oli pulaa ruoasta. Olipa yhtenä kesänä kaksi lammastakin. Joissakin taloissa oli jopa lehmä. Lehmiä laidunnettiin Vihdintien varressa. Vihdintietä kutsuttiin Tannerin tieksi, koska Väinö Tannerilla oli maatila Vihdissä. Tie oli huonokuntoinen hiekkatie.
Meille rakennettiin sauna jo heti alkuvaiheessa. Äiti lämmitti saunaa vieraillekin perjantaisin ja lauantaisin. Saunavuorot olivat hyvin kysyttyjä, koska moneenkaan taloon ei saunaa rakennettu heti, vaan ehkä vasta joskus myöhemmin.
Vielä sellainen hauska muisto tulee mieleeni kun hevosten ”parkkipaikka”. Niitä oli kaksikin, toinen Keskustien (nyk. Jännetien) Elannon vieressä ja toinen Varubodenin edessä. Varuboden sijaitsi Pitäjänmäentien ja Konalantien risteyksessä. Näissä maalaiset syöttivät ja lepuuttivat hevosiaan ja jatkoivat sitten matkaa Helsinkiin torille.
Tällaista oli Pitäjänmäessä, vähän niin kuin maalaiselämää, kun vielä kuuluimme Helsingin maalaiskuntaan. Sittenhän kaikki muuttui, kun Pitäjänmäki liitettiin Helsingin kaupunkiin vuonna 1946.
Pitäjänmäki Muistelee 