Kinnarinkujan viimeinen talo ennen Nuolipuiston lastenkenttää on tämän kulmakunnan toiseksi vanhin talo. Talon rakennuttivat Edvard Alén ja leskirouva Hulda Wickström, joka oli syntynyt v. 1876.
Alénin perhe Mannerheimintien/Heikinkadun kodissa 1920-luvulla. Vasemmalta Jenny, isä Edvard, Ella ja Edit. Koti oli puusta rakennetussa vuokratalossa, jossa ei ollut minkäänlaisia mukavuuksia.
Edit ja Jenny Alén noin vuonna 1920. Kuva on ilmeisesti Jennyn rippikuva.
Arkkitehti Jarl Anderssénin laatimat Urheilutien 20:n talon piirustukset hyväksyttiin 30.10.1929. Rakennus oli suunniteltu kahden perheen taloksi, siten että molemmat puoliskot olivat toistensa täydellisiä peilikuvia. Kertoman mukaan Alénit ja Wickströmit olivat tuumineet, että pitäisikö vetää pitkää tikkua siitä, kumpi pää kullekin tulisi. Sitä ei tarina kerro, miten ratkaisuun päästiin. Joka tapauksessa Alénit asuivat eteläpäässä ja Wickströmit pohjoispäässä.
Tontti on suuruudeltaan 1593,8 m, ja se on Helsingin kaupungin vuokraaman Talin kylän Reimars/Öfvergård -tilan korttelissa 24. Nykyisessä kauppakirjassa korttelinumero on 124. Tontin numero on 5. Tontti omistettiin puoleksi eikä sitä koskaan jaettu, vaikka Edvard Alen kuoli jo vuonna 1932. Myöhempien omistajien aikana asia on aiheuttanut ylimäärästä vaivaa ja harmia. Tontin vuokrasopimus on voimassa vuoteen 2020.
Talon piirustuksia noudatettiin rakentamisessa muuten uskollisesti, paitsi että ikkunanluukkuja ei rakennettu eikä muutamia koriste-ikkunoita. Suunnittelussa näkyy kansallisromanttisia piirteitä, mutta kun ajan henki oli jo muuttumassa, rakennusvaiheessa ilmeisesti karsittiin vähän koristeellisuuksia.
Kinnarinkuja 6 keväällä 2004. Kuva Jussi-Petteri Lappi.
Rakennus on suorakaiteen muotoinen ja siinä on peltinen mansardikatto. Kummassakin päädyssä on umpinainen kuisti ja sisäänkäynti. Varsinaisena asuntona on huone ja keittiö sekä eteinen. Pohjoispäädyn asunnon yläkertaan oli rakennettu huone, mutta eteläpäätyasunnon yläkerta on ollut rakentamaton kesähuone. Talo on hyvässä kunnossa ja niin alkuperäisessä muodossaan, että siinä on alkuperäiset ikkunat, puulattiat ja kaakeliuunit. Vuosien mittaan lattia oli kuitenkin peitetty erilaisin muovimatoin, mutta myöhemmin ne on poistettu. Vesi- ja viemäröinti saatiin taloon 1950-luvun lopussa ja öljylämmitys 1960-luvulla. Vain kylmä vesi on tullut Alenin päädyn asuntoon näihin päiviin saakka. Nyt suunnitteilla on sisäsauna.
Pihamaata ympäröi orapihlaja-aita ja siinä oli kaksi valkoista puuporttia; toinen Jännetien/Keskustien puolella ja toinen Kinnarinkujan/Urheilutien puolella. Jännetien puoleinen portti poistettiin ja aita laitettiin umpeen 1960-luvulla, kun Jännetie liitettiin siltä kohdalta naapurin tonttiin. Pihalla oli kaivo ja ulkorakennus, jossa olivat sekä puuliiterit että ulkokäymälät. Sekin oli suunniteltu täysin symmetriseksi. Muutaman suuren koivun ja kuusen lisäksi pihalla oli omenapuita, marjapensaita, vadelmapensaita, perunaa, vihanneksia sekä tietenkin paljon kukkia. Piha on aina ollut hyvin hoidettu. Varsinkin Alenin neiti, Edit, jaksoi uupumatta pitää huolta kasveistaan.
Edit ja Jenny Alén omalla pihallaan 1930-luvun loppupuolella. Taustalla näkyy Ingrid ja Lauri Vaskivaaran vuonna 1937 valmistunut talo, jota ei vielä oltu maalattu.
Kun Alénin perhe muutti uuteen taloon Pitäjänmäellä, perheeseen kuului isä ja kaksi aikuista tytärtä, Edit ja Jenny. Edit oli syntynyt 1902 ja Jenny 1905. Lapsia oli ollut enemmänkin, mutta he olivat jo muuttaneet pois kotoa. Äiti oli kuollut keuhkotautiin tyttöjen ollessa vielä pieniä. Isä kuoli vuonna 1932. Jenny meni naimisiin vuonna 1940 ja eli miehensä ja poikansa kanssa Tukholmassa. Jenny ehti kuitenkin asua kymmenisen vuotta kotona Pitäjänmäellä, ja niin Editiä ja Jennyä kutsuttiin aina Alénin neideiksi. He olivat siististi pukeutuneita ja kulkivat usein valkoiset tennistossut ja nilkkasukat jalassa. Heidän äidinkielensä oli ruotsi, ja siksi suomen kieli tuotti joskus vaikeuksia.
Pohjoispäädyssä asui leskirouva Wickströmin lisäksi melkein aina vuokralaisia, perheellisiä, yksinäisiä ja opiskelijoita. Vuodesta 1966 Anja ja Paavo Nevalan seitsenhenkinen perhe omisti tätä päätyä vuoteen 1972. Heidän jälkeensä omistajina oli taiteilija Urpo Huhtasen perhe vuoteen 1978. Silloin rakennettiin pihalle sauna, joka kuului siis pohjoispäädyn asuntoon. Sen jälkeen pohjoispäätyä ovat omistaneet Matti Snell ja Terttu Taurula-Snell.
Edit Alén kuoli toukokuussa 2002 kuukautta vaille satavuotiaana. Hän ehti asua talossa seitsemänkymmentä vuotta. Pari kolme viimeistä vuottaan Edit eli Kannelkodissa. Jennyn poika Ralf peri Editin. Matti Snell ja Terttu Taurula-Snell ostivat 31.12.2003 eteläpäädyn. Nyt asuntoa remontoidaan.
Edit Alénin elämänvaiheita
Molemmat neidit, Edit ja Jenny, olivat Stockmannilla töissä myyjättärinä ja kulkivat työmatkat junalla. Työpäivät olivat pitkiä, kello yhdeksästä viiteen. Lauantaisin päivä päättyi kello yksi. Edit Alénin kertoman mukaan työpaikka oli hyvä ja siellä hän viihtyikin aina eläkkeelle pääsyyn saakka, 65-vuotiaaksi. Viikonloppuisin ja iltaisin tehtiin kävelyretkiä. Sunnuntaikävelyn kohde oli usein Leenantorppa, josta jäljellä oli enää iso lato. Se sijaitsi Mätäjoen rannalla nykyisen Porintien Teboilin kohdalla. Leena oli aikoinaan ollut joku huonomaineinen nainen. Matkaa voitiin jatkaa vielä punaisten haudoille, joka sijaitsee nykyisessä Pohjois-Haagassa. Mitään erityisempiä harrastuksia ei ollut, eikä niitä olisi jaksanutkaan raskaan työviikon jälkeen. Talvella virkistystä ja vaihtelua antoi hiihtäminen ja kesällä uiminen. Potkukelkka ja polkupyörä olivat tarpeelliset kulkuvälineet.
Kävelyretki Leenantorpalle 1920-luvun lopulla. Leenantorppa oli Talin kartanon lato, joka sijaitsi Mätäjoen rannalla suunnilleen nykyisen Vihdintien Teboilin paikalla. Kuvassa vasemmalta Ella Tyttärensä Doran kanssa, Jenny, Elsa Flinkman sekä Edvard Alén.
Edit Alén ja Gurli Lundberg kävelyretkellä Leenantorpalla 1940-50 -luvun vaiheilla.
Edit kiitteli usein, miten hyvää ja rauhallista elämä Pitäjänmäessä oli. Ainoastaan sota-aika oli ikävää. Hän kertoi pelänneensä kovasti ja aina hälytyksen tullessa juosseensa pommisuojaan, joka sijaitsi nykyisen yläasteen koulun vieressä. Ruuasta oli myös kova pula.
Edit muisteli myös lapsuuttaan. Hän kuvaili sitä vaatimattomaksi, mutta toisaalta huolettomaksi. Perhe asui Helsingissä Mannerheimintien/Heikinkadun varrella puisessa vuokratalossa. Kotina oli yksi huone. Siinä asui viisihenkinen perhe, välillä suurempikin. Huoneessa oli puuhella ja uuni. Polttopuut oli kannettava sisälle, samoin vedet sisään ja ulos. Huonekaluja oli sen verran, mikä oli välttämätöntä. Pesumahdollisuuksia ei juuri ollut, mutta lauantaisin käytiin aina saunassa, joka oli lähikadulla. Sauna oli hänelle tärkeä.
Vielä viime vuosinakin Edit kävi Töölössä saunassa ja tapasi siellä hyviä ystäviään.
Edit Alén biedermeier-huonekaluilla kalustetussa kodissaan Kinnarinkuja 6:ssa vuonna 1994. Huonekalut Edit ja Jenny ostivat Pitäjänmäen kotiin isältä lainaamillaan rahoilla. Kuva: Ulla Vaskivaara
Isä oli ammatiltaan lyhdynsytyttäjä, ja työ oli rankkaa. Joka ilta piti käydä sytyttämässä katulyhdyt. Piti asettaa tikkaat pylvästä vasten ja kiivetä sytyttämään. Aamulla taas, kun lyhdyt olivat sammuneet, ne piti käydä täyttämässä öljyllä. Isän urakkana oli Heikinkadun/Mannerheimintien lyhdyt Töölöntullista eli Stenbäckinkadun kulmasta maalle päin. Kun äiti oli kuollut, joutuivat lapset olemaan paljon yksin kotona. ”Meillä oli hyvä isä, kun hän ei jättänyt meitä, kun äiti kuoli”, kiitteli Edit Alén isäänsä. Lapset olivat omatoimisia ja kuluttivat aikaansa pihaleikeissä. Talvella laskettiin mahakelkalla mäkeä ja kesällä käytiin uimassa Humallahden uimarannalla. Kaikki tytöt kävivät kuusi vuotta Töölön kansakoulua, ja kolmetoistavuotiaana oli mentävä töihin.
Pitäjänmäki Muistelee 