Pitäjänmäkeläinen urheiluseura Pitäjänmäen Tarmo perustettiin helmikuussa 1925. Varhaisina vuosikymmeninä mukana olleet muistavat menneiltä ajoilta mielenkiintoisia tapahtumia seuran toiminnasta ja sen alkuaikojen vaiheista. Sen ajan yhteiskunnallinen kehitys Pitäjänmäellä oli merkityksellinen seurankin perustamiseen ja myöhempiin suuntautumisiin. Seura täytti alusta asti tehtävänsä ja toimi ennen kaikkea erilaisten ihmisten yhdistäjänä ja antoi uuden elämän mallin kaikille varhaisnuorista ikä-ihmisiin.

1920-luku oli Pitäjänmäen kehitykselle merkityksellistä aikaa. Muuttoliike teollisuudessa toi silloiseen Sockenbackaan nopeasti uusia asukkaita. Muuttajia tuli sekä Helsingin keskustasta että maaseudulta. Suurin työnantaja oli Strömbergin tehdas eli nykyinen ABB.

Lisääntyvä vapaa-aika

Pitäjänmäki oli omakoti-aluetta ja vielä maatalouskin oli suurella osalla asukkaista toimeentulon lähteenä. Teollisuus vei pian enemmistön väestöstä mukaansa. Vapaa-aika lisääntyi ja harrastuksista luonnollisin oli urheilu monissa eri muodoissaan. Vapaa-aikaa ei silloin ollut täyttämässä televisio eivätkä muut nykyajan viihdykkeet. Vuodesta 1925 tuli tärkeä vuosi, sillä silloin kokoontui Pitäjänmäen työväen-yhdistyksen talossa joukko innostuneita urheilun harrastajia perustamaan urheiluseuraa.

 

Tarmon jalkapallojoukkue 1930-luvun lopulla.

Tarmon jalkapallojoukkue 1930-luvun lopulla

Seuran toiminta alkoi vilkkaana ja olosuhteisiin nähden monipuolisena. Keskusliitoksi valittiin Työväen Urheiluliitto TUL, mikä oli luonnollista jäsenten taustaa ajatellen. Seuran nimeksi valittiin Pitäjänmäen voimistelu- ja urheiluseura Tarmo.

Myöhemmin nimi sitten lyheni Pitäjänmäen Tarmoksi. Seuran ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Lauri Manninen (1891 – 1939). Hän johti seuraa kymmenen vuotta.

 

Monipuolisia harrastuksia

Harrastuslajit olivat monet. Seurassa on vuosien varrella harrastettu lukuisia lajeja, joitakin on vuosien varrella innostuttu kokeilemaan, mutta syystä tai toisesta ovat sammuneet hiljalleen. Toisia lajeja on harrastettu alusta asti ja ne ovat voimissaan edelleen, esimerkiksi jalkapallo ja kymmeniä vuosia pinnalla ollut jääkiekko.

Harjoitustilat ja -paikat olivat olemattomat tai aivan alkeelliset. Juoksuja esimerkiksi harjoitettiin kylätien pätkällä ja sisälajeja työväentalon salissa. Talvella salissa oli niin kylmä, että voimisteluilloissa piti pitää lapaset kädessä, muusta vaatetuksesta puhumattakaan. Vasta 1936 saatiin Pitäjänmäelle urheilukenttä ja seuran toimintamahdollisuudet paranivat oleellisesti.

Ennen talvisotaa seurassa oli useita lupaavia urheilijoita, lähinnä juoksijoita. Sota-aika meni urheilijoiltakin muissa töissä. Tarmokin koki useita menetyksiä. sen jäseniä kaatui tai vammautui vakavasti. Ikävistä menetyksistä ja vammautumisista huolimatta seuran urheilijoita nousi paikallistasolta ylöspäin.

Pitäjänmäen Tarmon johtomiehiä 1940-luvun puolivälissä. Takarivissa (vas.) Matti Kaijanmäki, Väinö Eddi Peltonen, Aarne Sundholm ja Josef Båsk. Eturivissä Uuno Autere, Väinö Viljanen, Arthur Tulonen ja Arvi Manninen.

Kohokohtana TUL:n liittojuhlat

Vuonna 1946 pidettiin Helsingissä suuret TUL:n liittojuhlat. Tarmokin osallistui niihin 100 hengen joukkueella. Osallistuminen oli seuralle suuri ponnistus. Joukkuevoimistelun ohjelmia harjoiteltiin yli puoli vuotta. Jäsenet olivat innostuneita.

 

Tarmon ryhdikäs tyttöjoukkue TUL:n liittojuhlassa kesässä 1946.

 

Liitto hankki kaikille esiintyjille yhtenäiset asut, jotka vaatepulan jälkeen olivat ”vallan upeat”. Naisvoimistelijat sonnustautuivat shortseihin ja kaulukselliseen T-paitaan. Lisäksi he saivat ruman-ruskeat kumitossut. Tossujen väri ei haitannut, olivathan yhteisvoimisteluesitykset jotakin ainutlaatuista ja ennen kokematonta. Useimpien tyttöjen lempilajeja olivat Pitäjänmäen Tarmon riveissä vuosien varrella voimistelu, pesäpallo ja koripallo.

 

Yhteiseen hiileen

Seurassa vallitsi hyvä henki, jonka vaikutuksesta talkootyö oli se keino, jolla saatiin paljon aikaan. Seuran hyväksi tehtiin työtä eikä kyselty palkkiota. Erinomainen esimerkki oli Matti Kaijanmäki, joka oli aina valmis uhraamaan aikaansa seuran hyväksi. Matti kiinnitteli ilmoituksia, merkitsi kentälle kalkkiviivat ja toimi juhlatilaisuuksissa

järjestysmiehenä. Lisäksi Matti oli se mies, jonka valssiin kutsu oli juhlissa tyttöjen mieleen. Tanssi oli itse asiassa seuralle merkittävä tulolähde. Matti Kaijanmäki hoiti seuran rahavaroja 1941 – 1943.

Kansantanssiryhmä Pitäjänmäen Tarmon kesäjuhlissa 1960 Patterimäellä. Matti Kaijanmäki oikealla edessä.

 

Pajamäen Patterinmäellä oli tanssilava, jossa eri järjestöt järjestivät tanssi- ja muita tilaisuuksia. Tässäkin oli talkootyö tarpeen. Seuran jäsenet myivät pääsylippuja, pitivät kahviota ja toimivat järjestysmiehinä. Kaikki työ tehtiin yhteisvoimin seuran hyväksi.

 

Tarmon yleisurheilijoita Loviisassa kesällä 1950. Loviisan Riento ja Tarmo kävivät vuosien kuluessa monia kovia yleisurheiluotteluja. Ensimmäisenä vasemmalla 26-vuotias Sven Nässling. Hän oli Helsingin piirimestari kolmiloikassa vuosina 1949, 1950 ja 1951. Toisena oikealta Tarmon lahjakas ja monipuolinen urheilija Taisto Hellgren – yleisurheilu, jalkapallo, hiihto, pöytätennis, suunnistus.

Ero TUL:sta

Jäsentensä taustasta huolimatta Tarmo joutui eroamaan Työväen Urheiluliitosta vuonna 1960. Syy oli poliittinen. TUL ei hyväksynyt Tarmon jääkiekkoilijoiden osallistumista Jääkiekkoliiton peleihin. Tilanne aiheutti suuria ristiriitoja Tarmon jäsenten keskuudessa. Jotkut jopa erosivat seurasta. Urheilemisen ja kilpailemisen halu veivät voiton ja tilanne tasaantui kun Tarmo liittyi SVUL:oon enemmistöpäätöksellä.

 

Matti Kaijanmäki mittamiehenä pituuskilvassa Loviisassa kesällä 1950. Loviisan Riennon kanssa käytiin lukuisia seuraotteluja.

 

Avoin seura

Seuran alkuaikojen työväenluokkaista taustaa ajatellen saattoi kuvitella, että seuran toiminnassa oli mukana vain työväenluokkaa edustavia perheitä. Näin ei kuitenkaan ollut, vaan jäseniä oli kovinkin erilaisista perheistä. Urheiluseura ja paikallinen työväenyhdistys olivat paljolti yhteistyössä, esimerkiksi voimisteluharjoituksia pidettiin työväentalossa, jonne muihinkin harrastuksiin, kuten näytelmäkerhoon kokoontui pitkälti samoja perheitä kuin urheilutilaisuuksiin. Pitäjänmäki oli pieni paikkakunta ja kaikki tunsivat toisensa. Työväentalon lisäksi kokoonnuttiin voimistelemaan myöhemmin kansakoululle sekä seurakunnan tiloihin. Silloista kirkkoherra Kaarlo Kuosmasta seura saa kiittää myönteisestä suhtautumisesta seuran toimintaan.

Useimmat pitäjänmäkeläiset muistelevat kuuluneensa Pitäjänmäen Tarmoon, koska siihen kuuluivat kaikkia ja sen puitteissa saattoi harrastaa monenlaisia asioita. PiTa:n toiminnassa ensimmäisistä vuosikymmenistä saakka mukana olleet ovat saaneet hyvän kunnon ja vireyden lisäksi paljon elinikäisiä hyviä ystäviä seurassa toimiessaan.

 

Tarmon kevätjuhlaa vietettiin Hartwallin Auran ja miekan majatalossa parikymmentä vuotta. Juhlassa kerättiin varoja seuran junioritoimintaa. Kuvassa seuran puheenjohtajana (1939, 1941, 1945, 1950-51, 1955-57) toiminut Aaro Kanervo ja hänen vaimonsa Vieno Kanervo.

 

Tarmolaiset tapaavat edelleen toisiaan erilaisissa juhlatilaisuuksissa ja synttäreillä ja muistelevat hyvillä mielin seuran vaiheita. Urheiluseura toimi täysin talkoopohjalla ilman sponsoreita. Tänään PiTa on edelleen vireä ja toimiva seura. Vankalta pohjalta on ollut hyvä ponnistaa tähän päivään.

 

Eila Järvinen os. Riuttu, Pitäjänmäen Tarmon sihteeri 1950 – 1951, 1954, rahastonhoitaja 1969 – 1977
Valokuvat: Pitäjänmäen Tarmo, Kaijanmäen perhearkisto

Lisää Pitäjänmäen Tarmon historiasta:

Heikki J. Eskelinen – Esko Kanerva: Pitäjänmäen Tarmo 75 vuotta 1925 – 2000. Pitäjänmäen Tarmo 2000

Tarmon nettisivut