1950-luvun loppupuolella Strömbergin tehtaan henkilöstöpäällikön, kenraali Valveen aloitteesta pitäjänmäkeläiset teollisuuslaitokset alkoivat rakentaa henkilöstölleen asuntoja. Näin syntyi Pajamäen asuntoalue. Asunto-osakeyhtiö Pajamäentie 9 valmistui syksyllä 1959. Taloon muutti paljon lapsiperheitä, jotka heti löysivät toisensa.

Metson Jore oli urheilukarpäsen purema kaveri, joka veti muut mukaansa urheiluharrastuksiin. Juostiin talon ympäri. Pidettiin yleisurheilukilpailuja. Vähitellen hankittiin myös urheiluvälineitä, oli keihästä, kuulaa, kiekkoa, ja parhain kaikista oli lasikuituinen seiväs – tosiaarre siihen aikaan. Pojat perustivat oman pumpun Jysyn ja saivat mahdollisuuden tehdä talon polkupyörävarastosta oman kerhotilan.

 

Pajanmäen pojat – Pitäjänmäen Tarmon B-juniorit Lauttasaaressa 1966.

Pajamäen poikia Pitäjänmäen kentällä 1966.

 

Vähitellen urheiluhaasteet levisivät myös muihin taloihin, varsinkin Poutamäentie 15:sta löytyi haastajia. Alettiin pelata talojenvälisiä jalkapallo-otteluja. Mieli teki pelaamaan vähän suurempiinkin ympyröihin. Näin lyötiin voimat yhteen ja päästiin pelaamaan Pitäjänmäen Tarmoon B- junioreihin 1966 varsin hyvällä menestyksellä, kolmas sija. Pari seuraavaa vuotta pelattiin A-junioriluokassa. Mutta taso oli sen verran kova, että menestys ei ollut erikoinen. 1968 kahdeksasta ottelusta tuli vain yksi voitto.

 

Pitäjänmäen Tarmon A-juniorit 1967

Vuosi 1968 oli viimeinen juniorivuosi, pajamäkeläiset olisi hajotettu useaan eri joukkueeseen. Alkuperäisesti oli sovittu Pitäjänmäen Tarmon kanssa, että joukkue pelaa yhtenäisesti, joten pojat sanoivat pitkät Tarmolle. Uudeksi seuraksi tuli Talin Urheilijat, jossa pojat saivat pelata omana joukkueena. Tässä seurassa pelattiin aika menestyksekkäästi aina vuoteen 1969.

Pajamäen jalkapalloilijat Leppävaaran urheilukentällä 1966

Kaikki pelikuntoiset pikkupojat mukana

Vuoden syksy tuli ratkaisevaksi pojille. Silloin kolme 1949 syntynyttä kaveria saavutti täysi-ikäisyyden. He täyttivät 20-vuotta, mikä teki mahdolliseksi perustaa oma jalkapalloseura. Lauantaina 29. marraskuuta 1969 kello 16.00 kokoontui Jysyn kerhohuoneeseen 12 poikaa perustamaan omaa seuraa. Jukka Kasurinen piti alustavan esitelmän Pajamäen nuorille, seuran perustamisen tärkeydestä, jotta heidän ei tarvitse etsiä ympäri kaupunkia seuraa, jossa voisivat pelata. Kokous päätti yksimielisesti, että seura perustetaan.

Sopimuskirjan allekirjoittivat Antero Lehto, Jukka Kasurinen, Rauno ja Reima Särkijärvi. Muut perustajajäsenet olivat: Jouko Lahtinen, Markku Granlund, Ari Kosonen, Timo Ruutu, Ari Kiviniemi, Harri Lindholm, Jarmo ja Vesa Särkijärvi. Seuran nimestä jouduttiin äänestämään, ehdotuksina olivat: Pajamäen Pelitoverit, Urheiluseura Pajamäki 69, Pajamäen Pumppu, Paja-Pojat, Pajamäen Urheilu-Palloilijat, Pajamäen Pallo-Veikot. Jo ensimmäisenä vuotena seuran jäsenmäärä oli 82 ja kolmen vuoden kuluttua 160 henkilöä. Heistä noin 60 oli kannatusjäseniä.

Heti alusta alkaen seura otti ohjelmaansa juniorityön. Käytännössä kaikki pelikuntoiset pikkupojat olivat seuran kirjoissa, Otteluja pelattiin Pajamäen alapuolella olevalla kentällä. Kentän poikki meni polku Mäkkylään, jota pitkin mummot kesken pelin kulkivat, ei siinä auttanut muu, kuin viheltää peli poikki siksi aikaa, ja odottaa kunnes kenttä oli taas vapaa. Kyllä he myöhemmin oppivat kiertämään. Pajamäen asukkaat suhtautuivat PPV:n junioritoimintaan erittäin myönteisesti, sanoivat, että sen ansiosta Pajamäki on Helsingin rauhallisimpia asuinalueita. 1972 pidettiin Bengtsårin saarella ensimmäinen juniorileiri. Siitä tuli sittemmin jokavuotinen tapahtuma. Juniorityö vei seuran taloudesta parhaimmillaan 80 % varoista. PPV olikin erittäin hyvä juniorikasvattaja heti alusta alkaen.

 

Kentän hoitoa, mainosten jakoa ja nakkien myyntiä

Jalkapalloseuran ja laajan junioritoiminnan pyörittäminen vaati paljon rahaa ja siitä jos mistä oli ainainen puute. Talouden turvaaminen vaati paljon työtä ja kekseliäisyyttä. Ensimmäisiä töitä oli Pajamäen kentän hoitaminen. Kaupunki oli antanut korvausta vastaan kentän hoidon PPV:lle , mikä tarkoitti kentän jäädytys- ja lanaustyöt. Ennen koulun tai töiden alkamista kaverit kävivät lapiomassa lumet pois kentältä ja taas illalla. Tätä työtä tehtiin useamman vuoden ajan.

Mainosten jakaminen oli eräs keino hankkia rahaa, Pajamäessä oli 1153 ovea mihinkä mainokset oli tiputettava. Juniorit tavallisesti suorittivat tämän työn. Teknoksella tehtiin talkootyötä. Kerättiin tyhjiä pulloja. Jätepaperin keräyksestä tuli joka kuukautinen työ. Kuukauden kolmantena maanantaina asukkaat keräsivät jätepaperinsa ulkorapun eteen, mistä ne kerättiin kuorma-autoon. Autokuorma täyttyi joka kerta. Jouluna myytiin joulukuusia ja vappuna ilmapalloja. Avustuksia saatiin Helsingin Kaupungilta, Pajamäki Seuralta ja Pajamäen Lions Clubilta.

Oman lukunsa ansaitsisi nakkikioskin hankinta. Vanhan Messuhallin kulmalla oli tyhjä nakkikioski, mikä päätettiin ostaa Pajamäen Pallo-Veikoille. Pankki antoi lainaa ja niin ostamisesta päätettiin. Pajamäen Päätepysäkin tuntumaan tuli nakkikioski syksyllä 1976. Aluksi kauppa kävi hyvin. Ihmiset kävivät kannatuksen vuoksi ostamassa. B-juniorit olivat myös myyntityössä mukana ja näin itse rahoittivat yhden Ruotsin -matkansa. Uutuudenviehätyksen kadottua myyntiluvut laskivat, Pajamäki oli sittenkin liian pieni väkimäärältään. Vuonna 1978 kioskista oli luovuttava.

Pajamäen Pallo-Veikkojen A-juniorit Gothia Cup:ssa Göteborgissa 1975

Kestävää toveruutta

Vuonna 1978 PPV oli aloitteentekijänä ensimmäisille Pajamäki -päiville. Hankkeeseen osallistuivat Pajamäki Seura, Lions Klubi, Talin siirtolapuutarha ja jo silloin perustettu PPV:n Tuki ry. Ensimmäiset Pajamäkipäivät onnistuivat taloudellisesti hyvin.

PPV on julkaissut alusta asti omaa lehteä. Perinteet siihen tulivat jo Jysyn ajoilta. jolloin pojat jo tekivät omaa käsinkirjoitettua lehteään, mikä sitten kierrätettiin kaverilta kaverille. Lehteen saatiin myytyä lähiseudun liikkeiden mainoksia, mikä oli mukava lisä seuratyöhön. Ammattimaisuutta lehdentekoon saatiin alkuvaiheiden jälkeen, kun Jouni Vilermo ja Antti Arponen ryhtyivät lehden toimittajiksi. Hyvän lisän lehteen antoi Jari Sokajärvi.

Pelaajien vanhemmat olivat innokkaina seuraamassa kentän reunamilla poikien peluuta, ja siellä syntyi ajatus, että vanhemmat voisivat antaa parempaakin apua, kuin vain kannustushuutoja. Niinpä vuonna 1975 kokoonnuttiin Yrjölöiden kotiin perustavaan kokoukseen. Pajamäen Pallo-Veikkojen Tuki ry. oli syntynyt. Vanhemmat saatiin näin mukaan konkreettiseen toimintaan. Osallistuttiin paperinkeräykseen, Pitäjänmäki-päiville, missä PPV hoiti tikanheiton ja ystävyys jalkapallo-ottelun, osallistuttiin myyjäisiin, kudottiin PPV-myssyjä ja kaulaliinoja. Tehtiin ensimmäinen PPV-viiri poikien Ruotsin -matkaa varten. Viirillä oli niin kiire, että linja-auto odotti päättärillä, kun se sinne suoraan ompelukoneesta kiidätettiin. Ommeltiin kolme sarjaa pelipaitoja. Yhteiset pikkujoulut olivat eräs rahankeruutapa ja ennen kaikkea yhteistyötä tiivistävä tapahtuma.

Tuen jäsenet hoitivat myös omaa kuntoaan. Kesällä pelattiin muutaman kerran pesäpalloa, kunnostettiin kentän yläpuolella oleva alue lentopallokentäksi. Talvisin pelattiin lentopalloa koulun tiloissa.

Se, mitä olen aina ihaillut Pajamäen Pallo-Veikoissa, on sen henki. Pojat ovat näyttäneet sen kentällä ja kentän ulkopuolella. Vielä vuosienkin jälkeen kaverit ovat muistaneet toisensa. Kuvaavaa on, että kahdestatoista perustajajäsenestä kuusi on lupautunut pelaamaan ensi vuonna muisto-ottelun. Monesti tärkeämpää. kuin joidenkin pisteiden saaminen, vaikka silläkin on oma arvonsa, on ihmistenvälinen kestävä toveruus. Toivotan parhainta menestystä ja onnea 30-vuotiaalle Pajamäen Pallo-Veikoille.

 

Teksti: Reino Särkijärvi 1989 Pajanmäen Pallo-Veikkojen 30-vuotisjuhlassa 1999
Kuvat: Antero Lehdon perhearkisto