Pitäjänmäen Tarmossa alettiin kerätä lipputilauksia Helsingin Olympialaisiin jo vuoden 1951 puolella. Silloin oletettiin että ulkomaalaisia vieraita tulee niin paljon, että suomalaisten lippukiintiöt täyttyvät nopeasti. Ulkomaalaisia kisavieraita tuli odotettua vähemmän ja lippuja riitti vielä kisojenkin aikana myyntiin.
Monissa perheissä varauduttiin myös siihen, että tulee kisavieraita, jotka haluavat perhemajoitusta. Riitta Mäenpää kertoo isänsä moneen kertaan harmitelleen, kun perheen tyttäret Riitta, 9 ja Taina, 8 lähetettiin kisojen ajaksi mummolaan Kiuruvedelle. Tytöt eivät päässeet näkemään kisahumua ollenkaan. Eikä kisavieraita Mäenpään Turkismiehentaloon tullut ollenkaan.
Sen sijaan Malmgrenilla Viestitiellä Invalidikylässä oli välillä ahdasta, kun 11 sukulaismiestä yöpyi heillä. Kaijakin lähetettiin vieraiden tieltä mummulaan Kyröskoskelle.
Olympiapoikana
Pertti Jalova oli kisojen aikaan 12-vuotias ja hän pääsi olympiapojaksi. Jalovan veljekset Pertti ja Juhani kävivät muiden poikien tapaan seurakunnan poikakerhossa ja tätä kautta Pertti pääsi opashommiin Lehtisaaren telttakylään. Telttakylässä asui turisteja ja heitä varten oli varattua isot kasat kaislaruo´oilla täytettyjä patjoja. Mutta esim. saksalaisilla turisteilla oli niin täydelliset retkivarusteet, että he eivät suomalaisten patjoista piitanneet.
Olympiapojat Juhani Jalova (vas.), Risto Vallinoja ja Pertti Jalova
Olympiapojilla oli hienot beessin väriset virkapuvut: pusero, polvihousut ja suikka. Juhani sai puseron ja housut, mutta suikkaa hänelle ei enää riittänyt eikä ikäkään riittänyt olympiapojaksi, joten hän ei päässyt Lehtisaareen. Olympiapoikana oli Lehtisaaressa myös Risto Vallinoja Pitäjänmäeltä.
Turisteja tuli Lehtisaareenkin paljon odotettua vähemmän. Opaspojilla ei juuri hommia ollut. Pojat nukkuivat saaressa armeijan puolijoukkueteltassa. Heidän päällikkönään oli armeijan kersantti.
Palkaksi oppaan hommista pojat saivat kisalippuja. Pertti on ollut avajaisissa ja muutamina päivinä katsomassa kisoja Olympiastadionilla. Ensin piti Lehtisaaresta kävellä Munkkiniemeen ja sieltä sitten matkattiin stadionille ratikalla.
Pertin kunniakirja
Talotkin maalattiin
Jouko Hömppi asui olympialaisten aikaan Somerolla. Siellä olympiainnostus alkoi jo 1951, jolloin ryhdyttiin maalaamaan taloja ja kaunistamaan maaseutua. Jouko muistelee, että he kuuntelivat poikaporukalla radiosta kisoja ja pihalla järjestettiin omia kilpailuja. Hömpin perheeseen hankittiin myös sekä vuoden 1951 että 1952 olympiarahat. Vuoden 1951 olympiaraha oli arvokkaampi, koska niitä painettiin vähemmän.
Eila Järvinen (o.s. Riuttu) oli olympialaisten avajaisissa yksinään. Paikka oli Olympiastadionin kellon alla. Kaikkein parhaiten Eilan mieleen on avajaisista jäänyt salaperäinen Barbara, josta kukaan ei tiennyt mistä hän tuli. Ukkosmyrskyssä nainen juoksi kepeästi ja komeasti, satoi ja kura lensi. Barbara ehti juosta stadionilla puoli kierrosta helmat hulmuten ja apulaiskaupunginjohtaja, järjestelytoimikunnan puheenjohtaja Eric von Frenckell perässä.
Barbara Rotbraut-Peyer ehti sanoa mikrofoniin saksaksi vain ”ystäväni” ennen kun Frenckell kiskaisi hänet alas. Samassa järjestysmiehet olivat paikalla. Eila ei edes muista oliko Barbaralla jalatkaan maassa kun häntä vietiin ulos stadionilta. Barbara ristittiin ”kisojen valkeaksi enkeliksi” ja hän yritti julistaa rauhansanomaa.
Eilan vieressä istui Raahesta ja Oulusta tulleita kisavieraita, joilta hän sai voileipiä ja hauskaa oli. Pulujen ilmaan laskeminen on myös jäänyt Eilan mieleen.
Helsingin olympialaisten pääsylippuja
Pentti Riuttu oli katsomassa kenttäratsastusta laukkaradalla Munkkiniemen ja Pitäjänmäen välisessä maastossa. Hän otti valokuvia, kun hevonen hyppäsi. Mutta kamera oli sen verran huono, että kuvassa näkyy vain suhahdus. Samoin kävi Zátopekistä maraton-reitillä otetulle kuvalle.
Armikin tuli nähtyä
Kauko Malmgren, 14 polki fillarilla Tuusulan tielle katsomaan maratonia. Siinä juoksijat vilahtivat katsojien ohi mennen tullen niin nopeasti, ettei jälkeenpäin muuta muistanut kuin, että Zátopek tuli nähtyä.
Olli Kanervo kävi monen muun tarmolaisen tapaan katsomassa jalkapallo-otteluja. Muistissa on Suomi-Itävalta ottelu, jonka Suomi hävisi 4-3, Itävalta-Ruotsi ja Ruotsi-Unkari sekä Unkari-Jugoslavia loppuottelu. Myös päättäjäisissä Olli istui katsomossa viimeisellä penkkirivillä. Silloin hän näki ensimmäistä kertaa esteratsastuskilpailun.
Leo Salminenkin kävi katsomassa jalkapallo-otteluja ja keräsi niissä nimikirjoituksia Åke Lindmanilta ja muilta. Hän muistaa että Armi Kuusela oli kukittamassa voittajia pallokentällä.
Berndt ”Peki” Lindfors asui Borgin huvilassa. Hän oli mukana Suomen voimistelujoukkueessa, joka voitti kisoissa pronssimitalin. Hän oli Elannon Iskun voimistelijoita ja harjoitteli pihalla samaan aikaan kun pojat pelasivat siinä jalkapalloa ja muitakin pelejä.
Soutua ja melontaa Munkkiniemessä
Marja Mosander asui olympiavuonna Munkkinimessä. Marjan mielestä isä ei ollut mikään urheiluhullu, mutta hän otti kesälomansa olympialaisten ajaksi. Marja, pikkusisko ja isä kävivät katsomassa soutua ja melontaa Munkkiniemessä. Tamminiemeä vastapäätä oli laudoista tehty puinen katsomo. Kilpailut alkoivat ja päättyivät Soutustadionille. Katselijat eivät kilpailijoiden kääntöpaikalla Munkkiniemessä tienneet kilpailun kokonaistilanteesta mitään eikä sitäkään saako Suomi kultaa vai ei. Siellä vain katsottiin ja ihmeteltiin.
Munkkiniemen rannassa Marja näki ensimmäisen kerran Coca-Colan myyntipaikan. Se oli jääkaappia muistuttava punainen laatikko, joka aukeni päältä. Marja ei edes muista saivatko he maistaa Coca-Colaa. Mosanderin perhe kävi myös katsomassa uinteja Uimastadionilla.
Marjan isä oli ostanut päättäjäisiin liput itselleen ja perheen äidille. Tytöt mankuivat mukaan ja niin koko perhe lähti yrittämään sisään. Väkeä tuli stadionille joka puolelta ja Marja arvasi, etteivät he siskon kanssa saisi lippuja. Isä ja äiti menivät kylmän rauhallisesti sisään ja tytöt jäivät stadionin ulkopuolelle. Marja itki raivosta, kirkui ja hyppi vihaisena. Marja oli 12-vuotias ja sisko 10-vuotias. Hän muistelee, että tytöt pääsivät jossain vaiheessa sitten tivoliin.
Talvisodan nenäliina
Isä Mosander kuljeskeli lomallaan kaupungilla ja kerran hän tuli kotiin päässään hieno, sininen baskeri. Suomalaiset miehet eivät siihen aikaan käyttäneet baskeria ja Mosanderin tyttöjä isän uusi päähine hävetti. Isä oli vaihtanut baskerin vanhaan miesten nenäliinaan. Marja muistelee, että isä hikosi päästään ja käytti usein päässään solmuissa olevaa nenäliinaa.
Joku ulkomaalainen oli tullut kysymään mikä se oli ja isä oli kertonut, että nenäliina oli ollut talvisodassa. Näin syntyi vaihtokauppa baskimaan baretin ja nenäliinan kesken. Jotain merkkejä isä Marjan muistikuvan mukaan myös sai.
Lisää Helsingin olympiakisoista Urheilumuseon sivuilla. Katso myös Muistikuvia kymmenvuotiaan kisamatkasta.
Pitäjänmäki Muistelee 