Muistojen Patterimäki

”Tykkien jytkettä, tanssin rytkettä, rakkautta ja muistoja”

Patterimäki sijaitsee rantaradan takana Pitäjänmäen aseman eteläpuolella Talin ja Konalan välimaastossa. Patterimäki kuului osana linnoitusketjuun, johon kuuluivat Mäkkylässä sijaitseva Kikrunmäki, nykyisen Valimon aseman Kaupintien ja Vihdintien välinen metsikkkö, Haagan ja nykyisen Kannelmäen metsiköt.

Sota jatkui, Invalidikylässä sen huomasi siitä kun ilmahälytyspillit alkoivat soida nousevin ja laskevin äänin vaaran merkiksi. Venäläisten pommikoneet olivat tyyppiä Tubolev SB2 tai Iljushin DB – 3M joka oli nopeampi ja kykeni ottamaan suuremman pommilastin. Koneet tulivat idästä päin kirkkaina kuutamoöinä, niiden moottorien surina kuului aina sisälle asti, kun me keittiön ikkunasta seurasimme niiden ylilentoa. Jotkut koneet pudottivat valopommeja, jotka laskuvarjon varassa hiljaa leijuen ja palavaa fosforia valuttaen laskeutuivat alaspäin valaisten alapuolisen tienoon. Samoihin aikoihin alkoi kuulua Patterimäen suunnalta ilmatorjuntatykkien jytke. Helpotusta tuli kun vaara ohi -merkki alkoi soida yhtäjaksoisella ulinalla.

Mikäli pommitus jatkui pidempään, menimme kerhotalon kellariin suojaan, talviaikaan juoksimme sinne lakanat korvilla. Kerran kun oli kova pommitus käynnissä eikä siitä meinannut tulla loppua, meidän käskettiin mennä Strömbergin kalliosuojaan. Matkalla sinne näimme Reijon kanssa, kun Patterimäen valoheittäjien keilat etsivät koneita ja IT -tykkien ammusten juovat leikkasivat yöllistä taivasta. Jytke oli melkoinen. Ei me päästy kun rautatietunnelin kohdalle kun vaara ohi-merkki annettiin.

 

Patterinmäeltä suojattiin Helsinkiä

”Venäläisten suurpommitukset Helsingissä alkoivat helmikuussa 1944. Venäläiset tekivät kaikkiaan kolme suurpommitusta. Helmikuun kuudentena päivänä 350 lentoa, joissa kuoli 100 ihmistä ja lähes 300 haavoittui; 16. päivänä 650 lentoa, joissa kuoli vain 7 ihmistä ja 26. päivänä 1000 lentoa, joissa ihmisuhreilta vältyttiin. Kaikkiaan venäläiset pudottivat Helsinkiin näissä pommituksissa 20 000 pommia, joista puolet putosi maalaiskunnan puolelle.”

Pitäjänmäki kuului siihen aikaan Helsingin maalaiskuntaan. IT – tulituksella, josta osa ammuttiin Patterinmäeltä, oli suuri osuus ennenaikaiseen pommien pudottamiseen. Suomessa ammuttiin tositarkoituksella, toisin kuin Ruotsissa.

Suurpommitusten jälkeen meillä kotona pohdittiin tulisiko meiltä lähettää ketään Ruotsiin. Lähtö tapahtui 30 maaliskuuta 1944. Äiti saattoi meidät Helsinkiin Sokoksen alakerrassa olevaan kokoontumispaikkaan, josta me jonossa siirryttiin junaan, joka veisi meidät ensiksi Haaparantaan.

Sodan tuntua oli joskus Ruotsissakin, kun ilmahälytyspillejä kokeiltiin aika ajoin ja liittoutuneiden pommikoneet kiersivät öisin Skånen yli Saksan kohteisiin. Ruotsin, joka oli puolueeton maa, oli pakko torjua alueloukkaukset kansainvälisten sopimusten mukaisesti. Koneita ammuttiin Boforsin IT -tykeillä. Ruotsinveli Lasse, joka oli aikuisena Ruotsin sotilaslentäjä, kertoi, että yhtään konetta ei ammuttu alas, tulitus oli ”ei osuttavaksi tarkoitettuja”. Joitain pommeja oli pudonnut sodan aikana 1944-45 Ruotsin puolelle osuen mm. Lundissa kasvihuoneeseen.

 

Sotaleikkejä autenttisissa paikoissa

Kun olimme palanneet sodan loputtua takaisin Suomeen, alkoi parempi tutustuminen Pitäjänmäkeen ja sen ympäristöön. Kesäaikaan koluttiin kaikki paikat. Metsässä risteili mukulakivillä päällystettyjä tykkiteitä, joita pitkin päästiin kohteesta toiseen. Tärkeimmät ja mielenkiintoisimmat olivat metsässä sijaitsevat juoksuhaudat ja bunkkerit, jotka venäläiset olivat rakentaneet ennen ensimmäistä maailman sotaa 1914 – 1918. Näitä oli ollut tekemässä yleensä maaseudulta tulleita työttömiä suomalaisia sekä venäläisiä sotilaita. Meitä poikia kiehtoi erityisesti se, että vallitustöitä oli ollut tekemässä Kaukaasiasta tuotuja tataareja, kirgiisejä ja kiinalaisia roistoja jotka olivat kärsimässä tuomiotaan.

Saksalaiset hyökkäsivät Hangosta Helsinkiin maitse maaliskuussa 1918 näiden seutujen kautta, mutta olivat osanneet kiertää nämä paikat etelän puolelta mm. Patterimäen Talin puolelta. Bunkkereista osa oli räjäytetty hajalle. Muutamissa oli katto tallella, vain ovi puuttui. Pommisuojat olivat lukittuja. Täällä saattoi pojan mielikuvitus päästä valloilleen ja sotaleikit käytiin autenttisissa paikoissa.
Patterimäki oli koko sodan ajan suljettua aluetta, eikä meillä pojilla ollut sinne mitään asiaa, vasta kun 1940-luvun lopulla kun siellä alkoivat tanssit ja mm. pioneeritoiminta.
Pitäjänmäen Tarmon tanssitoimintaa oli kahdessa paikassa, Patterimäellä ja Siinain lavoilla. Patterimäellä tanssittiin 1950-60 luvun vaihteeseen.

Pajamäen Patterimäki on muinaismuistolain suojelema alue

Korttipelejä ja seinänakkia

Ikäjakautuma oli porukassamme melko suuri. Mannosen Tauno oli vanhin, minua kolme vuotta vanhempi, sitten oli veljeni Reijo ja Mannosen Pena. Sen jälkeen tuli meitä samanikäisiä minä, Arposen Arvo, Mannosen Kauno, Hytösen Leo, Rokan Mauri, Kääriäisen Pave sekä nuorimpana Myyryläisen Raimo joka oli minua pari vuotta nuorempi. Hän sai olla meidän porukassa, koska oli ikäisekseen pitkä ja toisia meistä pidempikin. Viisi vuotta porukan ikäerossa vaikutti siihen, että me nuoremmat opimme vanhempien metkut aikaisemmin kuin olisi ehkä ollut tarpeen. Seuraava vaihe kehityksessä oli että aloitettiin korttipelit, aluksi pelattiin kasinoa, sitten marjapussia, sen jälkeen aloitettiin sököä ja pokkaa, panoksena käytettiin aluksi tulitikkuja ja myöhemmin jo rahaa.
Rahapelejä pelattiin mm. seinänakkia. Jokaisella oli oma suuri kolikko pelirahana. Usein se oli vanha 20 mk 1928, jollain saattoi olla jopa Aleksanteri II tai Nikolai II aikaisia 10 pennisiä. Siihen aikaan liikkui vielä tällaisia kolikoita, ei niitä osannut arvostaa muutoin kuin koon mukaan.
Iän karttuessa tuli kuvioihin mukaan viina ja tanssiminen, kuka nyt selvin päin tanssii. Kesällä käytiin kylän poikaporukalla tanssimassa Patterinmäen tai Siinain lavalla. Meillä oli tapana että ennen tansseihin menoa käydään pelaamassa korttia ja ryyppäämässä pullot tyhjiksi. Korttipaikka oli nykyisen Atomitien ja Pitäjänmäentien välisellä kalliolla. Alapuolella sijaitsi silloin Ahokkaan sätkäkonetehdas.

 

Puuseessä huilimassa

Joku sai aina hankittua viinaa. Tyyli oli että ensiksi jokainen pelaa 500 markan panoksella niin kauan kuin rahaa on, siten että rahat jää sitten lopulta jollekin. Erään kerran hävisin rahat jo melko alussa ja olin ylimmäisenä juomanlaskijana. Minulla oli aikaa siemaista hiukan enemmän kuin tarpeeksi. Lähdettiin sitten Patterimäelle ja päästiin sisällekin vaikka olin aika mäiskeessä. Sanoin pojille että ”mä menen puuseehen huilimaan että pää selviäisi”. En tiedä kauanko olin istunut puuseessa kun velipoika tuli kavereiden kanssa sanomaan minulle ”on parasta että menet aidan ulkopuolelle, koska vartijat kiertävät ja ovat tulossa tänne päin ”. Auttoivat minut piikkilanka-aidan lävitse ulos.

Kävelin huojuen jonkin matkaa metsään ja sammuin sinne. En tiedä kauanko olin siellä maannut käsivarret, kaula ja kasvot hyttysten syötävänä. Herättyäni läksin kävelemään tielle päin. Tiellä meni juuri orkesterin porukka vehkeineen mäkeä alas. Päästyäni kotipihaan huomasin että minulla ei ollut avaimia mukana, enkä pääsisi sisälle nukkumaan. En uskaltanut tässä kunnossa edes ketään herättää, joten menin liiteriin nukkumaan. Aamulla heräsin omasta sängystäni, kukaan ei puhunut enkä viitsinyt edes kysyä vaikka arvelin velipojan tulleen minun jälkeeni kotiin ja huomanneen liiterioven olevan auki ja minut siellä.
Lavalla esiintyi muitakin kuin orkesteri. Kerran siellä esiintyi mies ja naisduo laulaen ”jo valkenee kaukainen ranta”. Kaunista laulua se oli.

 

Yksinäinen saisi naisseuraa paremmin

Tanssipaikoilla syntyi tappelunpoikasia, joiden alku saattoi olla usein hyvinkin mitätön asia. Porukka oli herkässä tilassa nappailtuaan viinaa, usein tanssipaikkojen ulkopuolella. Väärä sana, väärä paikka, mikä ei miellyttänyt vastapuolta.

Jopa järjestysmiehinä toimivat saattoivat mukiloida tanssimaan tulleita jannuja. Minua yksi Patterimäen järjestysmies, yksi kolmesta veljeksestä, oli varmaan pienessä maistiaisissa, löi minua nyrkillä mahaan tuloportilla, taisi siinä jotain sanaharkka olla. Olen nähnyt sen kaverin 30 vuotta myöhemmin, kaveri oli aivan deekiksellä.

Aloin liikkua paljon yksin, halusin etäisyyttä kavereihin. En tietä mitä olin hakemassa, kun kiertelin eri tanssipaikoilla. Kaipasinko elämääni vastakkaista sukupuolta ja se yksin ollessa onnistuisi paremmin.

 

Joisiko tyttö limonaatia

Eräänä kauniina kesäiltana vuonna 1954 alkoi elämäni merkittävin ajanjakso! Olin Patterimäen tanssipaikan ravintolatilan ulkopuolella yksin ja katselin pareja, jotka tulivat ja menivät ovesta. Siinä katsellessa katseeni kiinnittyi yksinään seisovaan tyttöön, joka näytti odottavan jotain. Ketään ei kuitenkaan tullut hänen luokseen. Katsoessani häntä tunsin henkeni salpaantuvan, niin kaunis hän oli siinä suurine silmineen ja kellohameineen. Vastustamaton voima veti minua häntä kohti. Rohkaisin mieleni, lähestyin häntä ja kysyin: ”Joisiko tyttö limonaatia?” ”Kyllä”, tuli kaino vastaus.

Tässä oli kahvilarakennus, jonka edessä Raimo tapasi vaimonsa Orvokin kesällä 1954. Kuva toukokuulta 2008.

 

Siitä alkoi monien mukavien tanssihetkien ja yhdessäolon ajanjakso Orvokin kanssa Patterinmäellä. En ollut kummoinen tanssija siihen aikaan, mutta oli ihanaa kesäilloin viedä musiikin tahdissa käsivarsillaan rakastamaani neitoa. Ei enää tultu tansseihin korttipelien ja ryyppyjen saattelemana, vaan paikalle tultiin neito käsikynkässä. Kävimme muulloinkin Patterimäellä kun tanssi-iltoina, siellä oli rauhallista istua iltaa betoniportaiden yläpäässä ja ihailla auringonlaskua. Kävimme siellä myös talvella metsän kautta hangessa kahlaten ja piikkilankojen välitse taiteillen ylös mäelle.

Patterimäki oli ollut Orvokille myös tuttu paikka, jossa hän usein oli ollut tyttökavereiden kanssa seikkailemassa. Tässä hänen päiväkirjamerkintänsä 14-vuotiaana: ”Tiistai 6.11.1951. Meillä on tänään ollut lupa koulusta. Olen ollut koko päivän Siivosen Sinikan kanssa. Kävimme tutkimusretkellä Patterinmäellä. Oli eri jännää kulkea pitkiä sementtiportaita alas pommisuojaan. Kun ovi oli auki, huusimme sinne niin, että kaiku kumisi vastaan. Silloin saimme jalat allemme, sillä kuvittelimme, että meidän viholliset siellä huutelivat. Onneksi ehdimme tutkia koko mäen ennen kuin meidät ajettiin pois. Meillä oli oikein hauskaa vaikka emme niin kauheasti osanneet jutellakaan kun ei Sinikka ymmärrä yhtään muuta kuin ruotsia.”

Juha Lastu kertoo Pitäjänmäen muistipiiriläisille Patterimäen linnoitusalueen historiaa

 

Jäljellä muistot, kivet ja betoni

Muutimme pois Pitäjänmäeltä Helsinkiin vuonna 1961 ja meni aina kevääseen vuoteen 1987 kun palasin yksin Patterinmäelle muistelemaan niitä yhteisiä ihania aikoja. Orvokki oli sairastunut ja olin yksin muistelujeni kanssa. Kun hän syyskesällä palasi kotiin, ajattelin viedä hänet Patterinmäelle, jos se vaikka piristäisi hänen mieltään. Ajoimme sinne autollani ja suoralla ennen Pajamäen risteystä radiosta tuli Kirsi Neuvosen laulamana Nuoruustango kappale ” Lämpöni lempeni annan”. Orvokki alkoi laulaa mukana.

Lämpöni lempeni annan Muuta en koskaan tahdo
kaunis on nuoruutein kuin sinun olla vaan
Näät suven ruusut kannan Elämä ympärilläin
itseni yksin tein kaikkoaa kokonaan

Ei ole muuta antaa Huominen päivä ei meitä
kuin tämä nuoruutein vaaranna varjollaan
Sulle sen tahdon kantaa kun sinun saan vain olla
en ota itsellein täysin ja kokonaan

Oli vaikeaa ajaa kun vesi alkoi tulla silmistäni. Menimme kävellen ylös Patterinmäelle ja muistelimme kuinka silloin tultiin yhdessä tansseihin. Kiersimme tutut paikat. Lopulta istahdimme vierekkäin betoniportaiden yläpäähän tutulle paikallemme. Aikamme istuttuamme Orvokki sanoi: ”Sinä et varmaan jaksaisi enää kantaa minua näitä portaita ylös niin kuin silloin ennen”. ”En varmaankaan”, myöntelin.

Patterimäen portaat lokakuussa 2008

Monia elämämme asioita kävimme läpi sinä aikana kun siellä olimme. Puolen vuoden kuluttua ei Orvokkia enää ollut kuin muistoissani. Sen jälkeen kävin Patterinmäellä vasta vuonna 2008 ”Pitäjänmäki muistelee” -ryhmän kanssa. Kaikki puurakenteet olivat poissa. Vain vahvat kuten, kivet, betonit ja muistot olivat jäljellä.

 

Pitäjänmäen muistipiiriläisiä Patterimäellä 6.5.2008

Teksti ja valokuvat:
Raimo Astikainen

Lähde:
Orvokin päiväkirja / tiistai 6.11.1051
Nuoruustango/ säv. Kai Chydenius / san. Anu Kaipainen / laul. Kirsi Neuvonen