Nemlanderin kaupan alakerrassa Pitäjänmäentiellä oli alakerrassa mankeli, johon sai varata ajan sekatavarakaupan puolelta. Aika merkattiin sinikantiseen ruutivihkoon, mutta en valitettavasti muista enää tuntihintaa.
Asuimme Kyläkirkontie 27:ssä vanhan kirkon takana ja pyykit oli siten helppo talvisaikaan viedä potkukelkalla pärekorissa pitkin Henrikintietä ns. alamäkeä. Äitini pesi ensin pyykin kotona (vuodesta 1949 alkaen) saunan rautapadassa keittäen, mutta sitten joskus kenties 1950 – 52 isäni sai jostain ostaa pulsaattori-pyykinpesukoneen. Kone keitti sähkön voimalla valkopyykin. Vasta myöhemmin saimme Hoover -merkkisen pyykinpesukoneen, johon laitettiin padassa kuumennettu vesi pyykin sekaan ja sitten alkoi pesu.
Koneessa oli käsikäyttöinen veivi, johon otettiin kuumasta vedestä koneesta pesty pyykki ja rullattiin kuivaksi. Sen jälkeen pyykki huuhdeltiin monin eri tavoin ja vietiin ulos narulle kuivumaan.
Näin sitten tämä “vitivalkoista vaivatta”-pyykki oli valmista mankeliin vietäväksi. Pyykkikoreina meillä käytettiin pärekoreja, joihin pyykki laskettiin ja sitten mentiin kohti mankelia, johon aika oli varattuna hyvissä ajoin.
Katso kuvaa vastaavanlaisesta mankelista sivulla:
http://tapiola.ning.com/photo/otsonkallion-pekomankeli-aito
Pyykit vietiin potkukelkalla tai pyörällä
Koskaan emme vieneet mankeloitavaksi mitään autolla, ainoastaan potkukelkalla tai pyörällä. Mankelihuoneessa vedin lakanat sitten äitini kanssa ja samalla ne laskostettiin niitä valtavia puupuomia varten mankeloitaviksi. Tässä vaiheessa monesti puurulla putosi pois päältä ja piti kutsua huoltomies nostamaan puomi paikalleen. Mankeli oli pienen tytön mielestä iso ja pelottava, etenkin silloin kun puurulla putosi.
Kun työ oli tehty, odotti matka Henrikintietä ylöspäin putipuhdas lasti edelleen kyydissä. Muistaakseni silloin 1950-luvun alussa oli talvetkin paljon kylmempiä ja näin ollen illalla 19 – 20 aikaan oli “aika jännää” tähtitaivaan alla kuskata valkoisia putipuhtaita lakanoita kotia kohden.
Karin talo Kyläkirkontiellä elokuussa 1949. Kuva on otettu ennen sisäänmuuttoa. Ikkunoissa ei ole verhoja ja muutenkin talo on asumaton.
Muu pyykki pestiin kotona ja kuivattiin joko ulkona tai uudessa talossamme parvekkeen sisätilaan vedetyillä naruilla. Sieltä olen ottanut sisätilaan kuivumaan hiihtohousuni, jotka olivat ulkona “jäätyneet pystyyn”.
Kaiken kaikkiaan 1950 – 1960 -luvuilla pyykki pestiin kotikoneilla ja kuivattiin omissa tiloissa, meillä parvekkeen kattoon vedetyillä naruilla tai kellariin asuintilasta menevien portaiden kattotiloissa.
Ei silloin ollut haavettakaan mistään koneellisesta kuivattamisesta. Kuivattavat pyykit söivät elintilaa mistä milloinkin keksittiin. Ja silti selvittiin.
Karin perhe elokuussa 1949, kun perhe oli muuttanut Haagasta Pitäjänmäelle. Isä-Eino, 40 v., äiti Ilmi 39 v., Tarja 6 v. ja Juha 2 v.
Teksti Tarja Penttinen (o.s. Kari)
Mankeli oli myös Viisaan talossa
Vähän samanlaisia muistoja on toisellakin Tarjalla (Tarja Salminen, o.s. Sundström). Sundströmin asuivat Partiotie 39:n talossa ja heillä oli piharakennuksessa sauna, jossa valkopyykki ja kirjavat vaatteet pestiin.
Tarja kertoo, että lakanat kuivatettiin pihalla pitkillä naruilla, jotka menivät puista toiseen. Joskus piti laittaa välille nk. pyykkikeppi, jotta narut pysyivät korkealla.
Lakanat keitettiin saunan padassa oikein lipeässä ja sen jälkeen myllättiin Hoover merkkisellä pulsaattorikoneella ja huuhdeltiin saavissa.
Mankeliin mentiin Partiotie 1:een, jossa oli Viisaan mankeli talon kellarissa. Se oli iso laitos ja lakanat rullattiin suurten puutukkien ympärille, jotka sitten laitettiin valtavan suuren mankelin väliin. Isä oli aina mukana koneenkäyttäjänä. Talvella mentiin potkukelkalla mankeliin.
Pitäjänmäki Muistelee 