Kuinka eri maailmoissa viettivätkään lapsuuttaan omakotitaloissa, metsän ja luonnon keskellä asuneet pitäjänmäkeläiset, kun vertasin sitä omaan lapsuuteeni. Pieni yksiö töölöläisessä kerrostalossa tarjosi niukasti leikkivaihtoehtoja. Oli pakko olla sisällä äidin kanssa, sillä pihan olivat valloittaneet isännöitsijä Kotsalon aitauksessa juoksentelevat pelottavat pystykorvat ja roskalaatikoissa kolistelevat kissan kokoiset rotat. Varjoisan loppupihan täyttivät lisäksi rakennusjätteet ja betonimyllyt.Kesällä pääsimme sisareni kanssa vastapäisen koulun leikkikentälle, jossa oli ohjattua leikkiä ja laulua, ulkoleluja ja vellitarjoilua. Muistan kuinka leikimme kentällä piilosta pitkien halkopinojen välissä. Niitä näki kaikkialla sota-ajan kaupunkimaisemissa.

Lähipuistoon emme uskaltaneet mennä kadun yli autojen pelossa, kun vasta kouluikäisinä. Siellä oli neljä keinua ja kiipeilypuu. Nurmikolle ei saanut mennä, puistonvahti olikin kolmanneksi pelätyin ihminen heti poliisin ja talonmiehen jälkeen. Talvella puistoon jäädytettiin pieni luistinrata. Aurattuihin mahtaviin lumikinoksiin kaivettiin onkaloita, niihinkin pelotti mennä.

Pelko oli osa jokapäiväistä elämääni. Olin vilkkaan ja uteliaan mieleni takia aina keksimässä uusia pelon aiheita. Onko isä ryöstetty työmatkalla, jääkö kaasu-uuni yöllä päälle, murtautuuko rosvo kotiimme kolmannen kerroksen ikkunasta, onko kuparisessa Stadionmerkissä myrkkyä ja niin edelleen. Aina kun kuulin radiosta jotain minulle käsittämättömiä uutisia alkoi mielikuvitus laukata.

 

Sisarukset Marja ja Tuula olivat aina yhdessä. Meidät puettiin mikäli mahdollista samalla tavalla. Tässä on päällä Kanadan serkulta saadut puserot ja sylissä uudet suomalaiset, paperimassasta valmistetut vauvanuket. Vuosi on 1947.

 

Antiikin jumalia ja enkeleitä

Sota oli jo ohi, mutta sen kokemukset olivat jättäneet syvät jäljet, pelot hellittivät vähitellen vasta yli kymmenvuotiaana. En halunnut olla hetkeäkään yksin. Onneksi minulla oli tomera pikkusisko ja äiti kotona.

Kirjat ja sisäleikit olivat lapsuuteni keskeinen sisältö. Ensimmäinen merkittävä muistikuva kirjasta on, kun makaan isän vieressä ja kuuntelen, kun hän lukee Jokamiehen maailmanhistoriasta Antiikin jumalista. Paksun kirjan pienet piirroskuvat ovat yhä mielessäni. Olin nelivuotias, kun olimme pommituksia paossa Tervakoskella. Äidillä oli siellä mukana pieni kirja, josta hän opetti meille lyhyen iltarukouksen. Kirjassa oli enkelinkuva.

 

Ensimmäiset kirjamuistot vuodelta 1944, kun olimme pommituksia paossa Tervakoskella: kreikkalaiset jumalat ja enkeli.

 

Tilgmannin kirjapainossa 1942 painettu Pannukakkuvuori on jäänyt myös mieleeni, Eeli Jaatinen on kuvittanut opettavaisen tarinan ahneuden vaaroista. Letut ja pannukakut olivat parasta mitä tiesin ja lettuvuori oli kirjassa mahtava. Kirjasarja Päivänpaisteisia tarinoita on myös painettu sota-aikana 1944. Pikkuvihot sisältävät lyhyitä kertomuksia kansainvälisestä satuaarteistosta sekä loruja ja arvoituksia. Osa saduista tietysti oli hyvin pelottavia. Myös kovakantiset pikkukirjat kuten Hipsuvarvas ja Nököhammas eivät viehättäneet. Johtuikohan se äidin tavasta lukea unettavasti.

 

Sota-ajan kuvakirjoja, suomalaisia kuvittajia, pehmeissä kansissa. Kirjoja vuosilta 1943 – 1944.

Kissa-perhe-leikki

Minä rakastin eläinsatuja. Värilliset kuvakirjat Porsas Urhea ja Seitsemän pientä kiliä sekä Eläinten pidot katseltiin moneen kertaan. Osaan vieläkin ulkoa Porsas Urhean alkusanat: ”Elelipä olelipa vihreässä vihtametsässä Kissa Kirnauskis ja Kukko Kultaheltta, no hyvä.” Kuvitus oli selkeä ja Asmo Alhon käsialaa.

 

Nämä Pekka Töpöhäntä kirjat ovat näköispainoksia kirjasarjan neljästä ensimmäisestä kirjasta. Pekka Töpöhäntä ja Mauri Mäyräkoira ilmestyi 1945 ja loput kerran vuodessa. Oi meitä onnen tyttöjä taas uusi Töpöhäntä on ilmestynyt.

 

Sitten tuli Pekka Töpöhäntä. Isä oli töissä Kaisaniemenkadulla ja kulki joka päivä raitiovaunulle Suomalaisen kirjakaupan kautta. Aina kun yksi kirja oli luettu, isä toi uutta luettavaa. Leluja ei juuri ollut, mutta kirjat olivat halpoja ja niitä ilmestyi runsaasti.

Odotimme isän kotiintuloa kiihkeästi joka ilta. Kiipesimme isän polvelle ja lukutuokio alkoi. Isä osasi lukea elävästi. Monni puhui ilkeällä äänellä ja Pekka hyvin lempeästi. Meidän lemmikkejä olivat höpsö kissaperhe Risto ja Rauha ja heidän poikasensa. Saatoimme leikkiä Riston ja Rauhan perhe-elämää tuntikausia. Töpöhäntäkirjoja riitti pitkäksi aikaa. Etenkin Töpöhännän seikkailut Amerikassa on jäänyt mieleen. Niagaran putous ja New Yorkin gangsterikaverit olivat jotakin aivan uutta. Gösta Knutsonin kirjasarja on muuttunut klassikoksi,

 

Tässä kissaperhe Rauha, Risto ja lapset. Leikimme Töpöhännän kissaperhettä vuosikausia.

Jouluna Lukemista lapsille

Sain Peppi Pitkätossu kirjan syntymäpäivälahjaksi, kun täytin kahdeksan vuotta. Pepin tasapuolinen suhtautuminen kaikenlaisiin ihmisiin tuntui minusta hienolta. Hän ei kumarrellut aikuisia ja oli antelias ja reilu kaikkia lapsia kohtaan. Hän myös uskalsi puolustaa niitä joita kiusattiin.

Astrid Lindgrenin Melukylän lapset ilmestyivät muutamaa vuotta myöhemmin. Siinä oli mukavaa suuren lapsijoukon yhteiset leikit ja maaseutu.

Nalle Puh kuului saman kauden sankareihin, siinäkin puhuvat eläimet olivat päärooleissa. Grahamen Kaislikossa suhisee oli mielestäni ihana. Vesimyyrän kodikas pesä tuntui minusta pelokkaasta pikkutytöstä erikoisen turvalliselta. Myös Jänis Vemmelsäären nokkeluudet ovat vielä muistissa.

 

Jänis Vemmelsäären seikkailut ilmestyivät ensimmäisen kerran 1911. Kuvitus on Helga Sjöstedtin. Kuvat on väritetty myöhemmin.

 

Joululahjaksi saimme aina Topeliuksen Lukemisia lapsille, sarjassa oli Rudolf Koivun kuvitus, joka teki suuren vaikutuksen. Niissä oli Ihania prinsessoita ja keijukaisia ja kiltin näköisiä tyttöjä ja poikia.

Rudolf Koivu oli kuvittanut myös lapsille soveltuvan Tuhannen ja yhdenyön tarinat. Siinä oli aika julmia satuja. Värilliset satukuvat, joita kirjoissa oli vähän, piti katsoa tarkkaan.

H.C. Andersenin ja Grimmin satuja ei meille luettu eikä Jörö Jukkaa. Ne kaikki olivat liian pelottavia. Muistan kun sain lahjaksi kummitädiltäni Anni Swanin Satuja kirjan. Se jäi lukematta kun näin kirjassa sadun Tyttö ja kuolema synkän kuvituksen.

 

Isällä on kesäloma ja päästään maalle. Kuva on vuodelta 1948 jolloin Pepin seikkailut tulivat tutuiksi.

 

Jalmari Finnen Kiljusen herrasväki ja Pekka Puupää sarjakuvakirjat olivat myös kirjahyllyssä, vaikka niiden huumori ei vielä tepsinytkään.

Isä osti yhdellä kesälomareissulla meille Kiplingin Viidakkokirjan. Vaikka osasimme jo lukea, hän halusi lukea sitä meille. Hän oli kovasti pitänyt kirjasta nuoruudessaan. Mouglin tarina oli todella jotain uutta kuultavaa.

Olimme muuttaneet jo Munkkiniemeen, kun 12- vuotissyntymäpäiväksi sain Stevensin kirjaklassikon Aarresaaren. Tyttökirjat eivät minua kiinnostaneet. Siskoni
luki Anna- sarjaa, Jalnaa ja Anni Swanin tyttökirjoja. Salainen puutarha ei tehnyt minuun vaikutusta eikä edes Tottisalmen perillinen. Sen sijaan Villi ori ja muut nuorten seikkailukirjat kahlattiin läpi.

Kodin kirjahyllystä luin ainakin Karl Mayn Inkan testamentin. En ole paksujen rompsujen ystävä, koska olen hidas lukija. Kirjastosta, joka oli aivan kodin vieressä kulkeutui kotiin intiaanikirjoja, Pertsa ja Kilu ja Viisikot.

Valloittava Aku Ankka

Suuren vaikutukseen minuun tehnyt satuhahmo oli Aku Ankka, lehti alkoi ilmestyä 1951. Lehden tuloa odotettiin kieli pitkällä eteisessä, kun posti oli tulossa. Lukemisjärjestyksestä saattoi tulla joskus riitaa.

 

Amerikkalainen kulttuuri, Aku Ankka etunenässä valloitti meidät joka viikko. Kuvassa ensimmäinen näytenumero Aku Ankka ja kumppanit, joka ilmestyi jouluksi 1951.

 

Koulu ja läksyt veivät aikaa yhä enemmän. Minua alkoivat viehättää Origon ja Ollin pakinat sekä runot. Kirjat, joista kerroin ovat tallessa siskolla ja minulla onhan meillä molemmilla ollut pikkutyttöjä lukemassa niitä samalla innolla kuin me niitä luimme aikoinaan. Jotkut lapsuutemme satusankareista kelpaavat jo lapsenlapsillekin.

Teksti ja piirros
Marja Mosander, synt.1940
Pitäjänmäkeläinen elokuusta 1997

Valokuvat
Mosanderin perhearkisto ja Jussi-Petteri Lappi