Pitäjänmäen muistipiiriläiset 27.4.2010
Saba Meersburg Automatic 8 – radio automaattivirityksellä 1950-luvulta.
Markus-sedän lastentunti, Lauantain toivotut, Pekka Lipponen, Kalle Kustaa Korkki, jumalanpalvelus, urheilukilpailut, Kaleidoskooppi, Metsäradio, Pienoisparlamentti, Suomisen perhe, kuunnelmat, Kankkulan kaivo, Viisasten kerho, STT:n uutiset klo 19 ja 22, tauotonta klassista, Niilo Tarvajärven aamukahvi- ja muutkin ohjelmat.
Radio-ohjelmien suosikkilista on pitkä. Aamulla klo 6.30 lauloi radiossa kukko ja illalla klo 23 ohjelmat päättyivät Maamme-lauluun. Tuttuja elementtejä kaikille radiota niin lapsena, nuorena kuin aikuisenakin 1940 – 1960 –luvuilla kuunnelleille.
Kun lastentunti alkoi radiosta, huusivat äidit lapset kotiin radion ääreen. Radiota kuunneltiin yhdessä ja sen kuuntelemiseen keskityttiin. Käsitöitten tekeminen oli sallittuja – mutta ei sunnuntaisin kun kuunneltiin jumalanpalvelusta. Erityistä hiljaisuutta oli noudatettava kun uutiset alkoivat tai kun vanhemmat kuuntelivat Pienoisparlamenttia tai koko perhe kuunteli kuunnelmia.
Helvar 3D Sointi – radio vuodelta 1956.
Amerikan ääni
Yrjö Latva myöntää että hänen trumpetistin uraansa radio on merkinnyt hyvin paljon. Jazzia kuunneltiin jazz-radiosta. Toivotut levyt –ohjelmasta yritettiin napata stemmoja, nuotteja ei ollut saatavissa tai rahat eivät riittäneet niiden ostamiseen.
The Voice of American lyhytaaltolähetyksistä kuunneltiin ennen muuta musiikkia. Klo 21 – 22 oli tarjolla Glenn Miller –tyyppistä viihdejazzia ja klo 22 – 23 oli ohjelmassa ”Jazz Hour”.
Inkeri Mustonen muistaa miten 1940 kun Risto Ryti oli valittu presidentiksi, hänen pikkusisarensa kertoi kaikille, kun radiossa sanottiin: ”Ryti, Ryti, Ryti, meillä syötiin hernerokkaa”.
Raimo Astikainen osti nuorena miehenä Saban. Isä-Astikaisen kanssa sovittiin, että Raimo voi viedä radion sitten omaan kotiinsa kun hän menee naimisiin ja niin myös tehtiin. Naapureiden kesken hieman kilpailtiin siitä kenellä on hienoin radio.
Saba Meersburg Automatic 100 – radio automaattivirityksellä vuodelta 1959/1960.
Kalle Kustaa ja Paul Temple
Erityisen mieluista kuunneltavaa monille Outsiderin Kalle Kustaa Korkin seikkailut, joita kuultiin 1945 – 1961. Kalle Kustaa oli sulava maailmanmies, joka liikkui mm. öljybisneksen parissa ja päätyi mitä merkillisimpiin eksoottisiin maailmankolkkiin. Paul Temple ja Paul Cox olivat myös monen suosikkilistalla. Mauri Sariolan komisario Susikoskikin seikkailu radiossa.
Yleisradion oli kasvatustehtävänsä mukaan oltava opettavainen. Ohjelmistossa olikin hyvin paljon esitelmiä. Niistä ei juuri ole muistikuvia jäänyt kenellekään.
Urheiluohjelmien määrä lisääntyi Helsingin olympialaisten 1952 jälkeen. Moni muistelee kuunnelleensa olympialaisia radiosta. Erityisesti on mieliin jäänyt Veikko Hakulisen 50 km:n kultamitalihiihto vuoden 1952 talviolympialaisissa Oslossa ja loppuaika 3:33:33. Munkkiniemessä Marja Mosander koulutovereineen kuunteli hiihtokilpailuja koulun keskusradion kautta.
Helvar Kristall Stereo – radio Philipsin levysoittimella 1960-luvulta.