STRÖMBERGIN TEHTAAN VIIMEINEN HEVOSMIES EINAR MALMSTRÖM

Herätys kello viisi, vaatteet päälle ja sitten talliin valjastamaan hevonen aisojen väliin. Tämän jälkeen Einar Malmström on lähes neljäkymmentä vuotta ajaa köröttänyt aamuvarhaisella Strömbergin Pitäjänmäen tehtaalla.

Axel Einar Malmström oli syntynyt Siuntiossa 2.8.1894,mutta omien sanojensa mukaan ”kohta ihan pojan nallikkana muuttanut vanhempiensa mukana Helsinkiin”. Nuorempana hän oli kirjapaino-oppilaana Hufvudstadsbladetin lehtipainossa. Mutta sitten tuli lakko ja Einar pestautui erään insinöörin ”pikettipojaksi” perheen huvilalle saareen. Poika ajoi moottorivenettä ja teki kaikenlaisia hommia saaressa. Säästöillään Einar osti ensimmäisen hevosensa ja oli siitä lähtien hevosmies.

Strömbergillä Einar Malmström aloitti ajomieshommat ensimmäisen kerran 1923 satunnaisena ajomiehenä. Vakituisesti hän oli tehtaan kirjoissa vuodesta 1927. Eläkkeelle hän jäi huhtikuun viimeisenä päivänä 1965. Malmströmin perhe tyttäret Rut Viktoria (synt. 19.2.1925) nykyisin Wickström ja Rea Viktoria (24.9.1926 – 2.5.1945) sekä pari -vuotiaana kuollut Bo-poika (17.6.1930 – 1932 syksy) sekä äiti Marta Viktoria (o.s. Ståhl, 1.10.1896 – 16.9.1945) ja isä Einar asuivat Rakentajantie 18:ssa isossa talossa – nykyisellä Kokkokalliontiellä.

 

Malmströmin talo Rakentajantie 18 vuonna 1927. Einarin sylissä on Rut ja kärryillä myös naapurin poika.

 

Kaiken kaikkiaan Einar Malmströmillä oli kaksikymmentäkaksi hevosta. Viimeinen hevonen hänellä oli kaksi vuotta. Alkuaikoina Strömbergillä oli viljelys- ja maataloustöitäkin. Hevostallit ja navetat sijaitsivat nykyisen porttirakennuksen kohdalla. Puimala oli nykyisen Pajamäen asutusalueella.

 

Vesijohdot vasta 1946

Einarin varsinaisiin tehtäviin kuului tehtaan ja tehtaan omistamien huviloiden roskalaatikoiden tyhjennykset. Lisäksi oli ajettava keittovedet tehtaan ruokalaan. Vedenajoa kesti vuoteen 1946, jolloin Pitäjänmäki liitettiin Helsingin kaupunkiin ja tehtaallekin saatiin ”johtovettä” Helsingin vesilaitokselta. Aikaisemmin vesi saatiin tehtaan omasta kaivosta. Oma pumppulaitos toimitti pesuvedet tehtaalle Mätäjoesta.

– Veden vieminen ruokalaan ei ollut ”mitään leikkihommaa”. Jyrkkiä portaita ylös kun heivasi kuudenkymmenen litran vetoisia vesitonkkia, tunsi luissaan tehneensä työtä, muisteli Einar Malmström urakkaansa eläkepäiviensä kynnyksellä.

– Hajuhuoneitten tyhjennyksessä piti hevosmiehen luonnon olla ronski. Ei tehtaalla alkuaikoina ollut mukavuusistuimia. Olipahan vain tynnyrinpuolikkaita. Ei muuta kuin potti syliin ja kärrinlavoille ja pellolle.

Nykyajan ihmisestä tämä kuulostaa ”likaiselta” puuhalta, mutta vielä 1940-luvullakin Pitäjänmäki oli ilman vesijohtoja ja mukavuuslaitoksia.

 

Kun hevonen sai kesälomaa

Hevonen on aina ollut Einar Malmströmille puoli elämää. Autoista hän ei piitannut, vaikka niissäkin on hevosvoimia. Malmströmillä oli kerran ”Hirmu” -niminen hevonen, jolla oli tapana joskus näykkäillä hampaillaan syöttäjiään ja taputtelijoitaan tehtaan pihalla. Tehtaan johtajaa, insinööri Strömbergiä kohtaan se käyttäytyi usein huonosti, vaikka tämä olisi kuinka kauniisti puhutellut hevosta. Eräänä päivänä johtaja Strömberg tiedusteli Malmströmiltä syytä Hirmun vihoitteluun.

– Malmström! Mistä johtuu, että tuo hevonen aina yrittää näykkäistä vain minua? Toisten se antaa syöttää itseään.

– Se on vihainen teille, kun ette anna sille kesälomaa niin kuin muille työntekijöille, puolusti Malmström hevostaan.

– Siitäkö se johtuukin?, ynähti johtaja epäilevän näköisenä. Mutta niin vain kävi, että siitä lähtien sai hevonenkin kesäloman, kuten muutkin työläiset. Siihen asti hevonen oli aina ollut palkattomalla lomalla.

Eräänä talvipäivänä Malmström oli hevosineen noutamassa vettä Pitäjänmäeltä tehtaan ruokalaan. ”Nymanin mäessä” keikahti maailma äkkiä sanan mukaisesti ylösalaisin. Kuorma-auto ajaa töräytti kovalla vauhdilla takaa päin rekeen; reki kaatui, aisat katkesivat kappaleiksi ja hevonen lennähti reen päälle. Malmström makasi reen alla. Mies itse selvisi rytäkästä muuten ehjin nahoin paitsi, että toinen puoli kehosta oli mustana kuin ”neekerin pinta”. Hevoselta vioittuivat molemmat etujalat, joten se oli lopetettava.

Malmströmin perhe syksyllä 1939, vasemmalla Rut, Einar, Marta ja Rea

 

Harmia hevosesta

Sotavuosina Malmström huolehti tehtaan piha-alueen lumen aurauksista. Eräänä vuonna talvi yllätti valtavalla lumen tulollaan. Lumiaura oli vielä kesäteloillaan varaston seinää vasten pystyssä. Polviaan myöten lumessa kahlaten Malmström yritti siirtää auraa sopivaan suuntaan ennen sen maahan hujauttamista. Mutta jalat pettivät pehmeässä lumessa, lumiaura kaatui Malmströmin päälle ja sinne jäi mies makaamaan lumihankeen auran alle. Siinä eivät auttaneet karhunvoimatkaan, vaikka hän kuinka yritti nostaa auraa päältään. Oli maattava kiltisti ja odotettava kunnes miehiä alkoi tulla töihin yläportin kautta ja huutaa sitten joku avukseen. Miehiä tuli sitten aikanaan ja he päästivät Malmströmin tukalasta tilanteesta. Ei siinä miehelle mitenkään käynyt.

 

Malmströmin taloa nykyisen Kokkokalliontie 3:n kohdalla vuonna 1942.

 

Kerran eläinlääkäri määräsi yhdelle Malmströmin hevoselle ruiskeella annettavaa lääkettä. Malmströmin antaessa ruisketta hevonen puistatteli itseään sillä seurauksella, että ruiskeessa ollutta ainetta kirposi hänen silmilleen. Myrkky vioitti silmiä niin pahasti, että vain erikoisvalmisteisten silmälasien avulla elämä saattoi jatkua entisen lailla paitsi, että lukuharrastukset oli jätettävä. Se oli kova isku miehelle, jolle lukeminen oli ollut rakkaimpia harrastuksia.

Helsingin maalaiskunnan kunnanvaltuuston jäsen Einar Malmström oli 1924 – 1945. Pitäjänmäen VPK:n aktiivijäsen hän oli lähes viisikymmentä vuotta.

 

Einar, hevonen ja toinen vaimo Tekla kotitalon edustalla 1960.

 

Eläkkeen jäämisen kynnyksellä Einar Malmström harmitteli, että hevonenkin on myytävä ja viljelysmaat jätettävä viljelemättä. Malmström oli viljellyt Strömbergin pelloilla kauraa ja heinää hevosten tarpeisiin. Einar Malström jäi eläkkeelle huhtikuun viimeisenä päivänä 1965. Hän kuoli 8.11.1986.

 

Tammi, jonka Einar istutti Malmströmin talon edustalle 1928, kun Rut oli 2-vuotias.

 

Lähteet
– Strömberg Oy Ab:n Perhelehti vuodelta 1965.
– Artikkelin kirjoittaja Veikko Halme – Veka.
– Rut Wickströmin haastattelu heinäkuussa 2005
Toimittanut: Leena-Maija Tuominen
Valokuvat: Rut Wickströmin (o.s. Malmström) perhearkisto