MUNKKINIEMEN RAUTAKAIVOS PITÄJÄNMÄELLÄ

Rautamalmia löydettiin nykyisen Pitäjänmäen alueelta (nykyisen Sähköpolun tuntumasta) vuonna 1763. Malmilöydön teki Crysostomus Larsson poikansa kanssa. Löytäjät palkittiin ja esiintymän valtasi nimiinsä Munkkiniemen kartanon omistaja kauppias Carl Mattheiszen. Mattheiszenit olivat kotoisin Hollannista ja sen muistoksi Munkkiniemessä on edelleen Hollantilaisentie kartanon lähistöllä.

Kaivoksen louhinta jäi 1760-luvulla lyhytaikaiseksi. Huonolaatuiselle malmille ei ilmeisesti löytynyt menekkiä. 1780-luvulla Fagervikin vuorineuvos Hisinger louhitutti Munkkiniemen malmia, mutta toiminta päättyi vuonna 1788.

C.O. Bremer valtasi esiintymän vuonna 1801, mutta silloinkin toiminta jäi koelouhinnan asteelle. Bremer oli kuitenkin vakuuttunut esiintymän käyttökelpoisuudesta ja malmin kelvollisesta laadusta. Häntä huolestuttivat läheisen suon mahdolliset tulvavedet.

Kaivostoiminta alkoi lopulta vuonna 1836. Vuoteen 1843 mennessä alueelta oli louhittu 9207 kippuntaa eli noin 1565 tonnia malmia, jonka rautapitoisuudeksi ilmoitettiin 45 – 50 prosenttia. Malmi sulatettiin Vantaan masuunissa, jossa sitä liiallisen rikki- ja kuparikiisupitoisuuden vuoksi voitiin käyttää vain muihin malmeihin sekoitettuna.

Kaivos sijaitsi näillä paikoin Sähköpolun alla ja varrella.
Kuva Jussi-Petteri Lappi.

 

Munkkiniemen kaivokseen on eri vaiheissa louhittu kaksi monttua, joiden mitat olivat 4 x 4 ja 5 x 12 metsiä ja syvyys 5 – 6 metriä. Montut eivät ole enää näkyvissä. Munkkiniemen rautakaivoksessa on havaittu kuutiomaisia rikkikiisukiteitä. Lisäksi sieltä on mainittu andradiitti, kondrodiitti ja serpentiini.

Helsingin seudun pääkivilaji on graniitti. Siihen on lähes kaikkialla sekoittunut paljon kiillegneissiä, amfiboliittia tai kvartsi-maasälpägneissiä niin, että kallioiden yleissävyn antavat seoskivilajit eli migmatiitit. Pitäjänmäen seudulla on laajahkoja amfiboliittialueita.

Vanhoja kaivoksia on ollut Leppävaarassa ja Kilossa, Bembölessä sekä Mankkaalla. Useimpien kaivosten malmipitoisuus on ollut sen verran pientä, että kaivostoiminta ei kestänyt kovin pitkään.

 

Lähteet:
Kuisma, Markku: Helsingin pitäjän historia III. Isostavihasta maalaiskunnan syntyyn 1713-1865. Vantaan kaupunki 1991
B. Saltikoff, I. Laitakari, K.A. Kinnunen ja P. Oivanen: Helsingin seudun vanhat kaivokset ja louhokset, Geologian tutkimuskeskus. Opas 35. Espoo 1994