Kahdeksankymmentä vuotta sitten oli mahdollista matkustaa junalla Munkkiniemen rannasta Pitäjänmäen kautta Hämeenkylään. Tämä erikoinen rautatieyhteys rakennettiin alun pitäen sotilaalliseen käyttöön, mutta se ehti lyhyen olemassaolonsa aikana hyödyttää myös paikallista teollisuutta.
Radan syntysanat lausuttiin Pietarissa ensimmäisen maailmansodan syttymishetkellä; Venäjän viimeisen tsaarin Nikolai II:n lähipiirissä vaikuttaneet upseerit olivat vakuuttuneita siitä, että Venäjää vastaan hyökätään, ja nimenomaan maitse Suomen halki.
Tämän takia Suomen oli pikimmiten rakennettava raskaasti aseistettu linnoitusketju, jollaisia kaikki muutkin Euroopan maat olivat rakentaneet rajoilleen suursotaa edeltäneinä vuosina. Kun tsaari oli hyväksynyt suunnitelmat, toimeenpanossa ei aikailtu: I maailmansota oli syntynyt kesällä 1914 ja jo keväällä 1915 aloitettiin linnoitusketjun rakentaminen Helsingin ympärille.
Pitäjänmäessä on nähtävissä runsaasti tämän linnoitusketjun jäänteitä, mm. juoksuhautoja ja bunkkereita niin Reimarlan Kokkokalliolla kun Pajamäen Patterimäellä.
Pajamäen Patterimäen bunkkereita kesällä 2005.
Kapearaiteinen rautatie rakennettiin linnoitustöissä tarvittujen rakennustarvikkeiden ja työmiesten kuljetuksia varten. Paluukyydissä linnoitustyömailta tuotiin bunkkereiden paikalta kaadetun metsäalueen puutavara, joka lastattiin Munkkiniemen rannassa (nyk. Laajalahden valkamassa) laivoihin ja kuljetettiin Pietarin rakennustyömaille.
Lyhyen olemassa olonsa – keväästä 1915 syksyyn 1919- aikana rautatiellä ehti olla Pitäjänmäen seudulla kaksi eri linjausta. Ensimmäinen linjaus kulki nykyistä Konalantietä eli entistä Nurmijärventietä pitkin. Tämä linjaus osoittautui nopeasti huonoksi. Nykyisen Kehä I:n paikalla olleet puron yli laitetut ratapölkyt, mihin kiskot oli kiinnitetty, pettivät ja veturi kaatui jo heti kevättalvella 1915. Radanrakentajat olivat rakentaneet ratapölkyt kiskoineen suoraan lumen päälle ja kun jää ja lumi sulivat, pohja petti.
Uuden linjauksen rakentaminen aloitettiinkin jo samana vuonna. Rata aloitti kulkunsa tunnelissa keskellä Marttilan kylää, nyk. Partiotien kohdalla. Sitten se pulpahti ulos Marttilan kylän metsäkukkulan eteläpuolelle uudelle maapenkereelle ns. Tannerintie nyk. Vihdintien kohdalla. Tälle uudelle penkerelle sijoitettiin kiskot ja junat pystyivät taas kulkemaan aina vuoteen 1919 asti. Keskellä Marttilan kylä oli veturitallit ja sahalaitos missä ylipitkät tukit sahattiin pienemmiksi. Paikalliset henkilöt, jotka olivat mukana, hoitivat vain ne tehtävät, jotka kuuluivat vetureiden kuljettamiseen, eivät sahanneet eikä kuormanneet mitään.
Radan todennäköinen ulostulopaikka tunnelista Marttilan kylässä.
Kapearaiteisen rautatien vaiheista tiedetään hyvin vähän siksi, että sen rakentamiseen ja liikennöintiin liittyvät asiakirja olivat sotasalaisuuksia, ja Martaksen tila (joka on antanut nimensä nykyiselle Marttilan asuinalueelle) oli kokonaan sotilasalue.
Radan suunnittelijat eli linnoitusupseerit ja työnjohtajat asuivat Pitäjänmäen seudun maalaistaloissa, upseerit maatilojen päärakennuksissa ja muut vapaissa huoneissa kylässä. Aliupseerit, linnoitussotilaat ja vartijat asuivat parakeissa pellolla Kaupintien ja Meijeritien risteyksen lähistöllä. Muut asuivat turvemajoissa, joissa oli telttakangasta kattona. Koko pelto oli monet vuodet ilman multakerrosta ja siellä kasvoi vain rikkaruohoja. Vartioidulle työleirille ulkopuolisilta oli kokonaan pääsy kielletty aina vuoteen 1917 – 18 saakka.
Radan rakentamiseen osallistui monenkirjavaa joukkoa, mm. kiinalaisia ja mongolialaisia ”sotavankeja”, lähitalojen torppareita ja renkejä, tsaarin armeijan sotilaita ja kauempaa tulleita kotimaisia ”tukkijätkiä”. Meno kapearaiteisen rautatien vaiheilla on muistuttanut enemmän elokuvista tuttua ”Villiä Länttä” kuin nyt tuntemaamme rauhallista pitäjänmäkeläiselämää.
Linnoitustyöt loppuivat pikku hiljaa Venäjän sisäisten olojen muuttuessa yhä epävakaammiksi. Viimeisetkin työt lopetettiin ns. maaliskuun vallankumouksen jälkeen keväällä 1917.
Melkein valmiiksi saatua rautatieyhteyttä käytti ainakin punaisten ”kansanarmeija” miehistönkuljetuksiinsa ”sisällissodan” aikaan keväällä 1918 sekä nykyisen Korsutien vaiheilla toiminut sahalaitos omiin puutavarakuljetuksiinsa sodan loputtua.
Nopeasti huonoon kuntoon päässyt rata purettiin jo vuonna 1919, jolloin kaikki käyttökelpoiset osat myytiin Outokumpu Oy:lle ja kuljetettiin Outokummun kaivoksille. Pitäjänmäen liikennöineet kapearaiteisen rautatien veturit kuljettivatkin vielä vuosikymmenten ajan malmilasteja Outokummun kaivoskuiluissa.
Pitäjänmäki Muistelee 