BUSSILLA JA JUNALLA HELSINKIIN

Ensimmäiset tiedot linja-autoliikenteen alkamisesta Helsingistä Pitäjänmäelle ovat vuodelta 1921. Ensimmäisten liikennöitsijöiden joukossa mainitaan Martin Törnroos ja hänen perustamansa ja pääosin omistamansa Helsingin Ympäristön Autolinjat Oy. Törnroos liikennöi Turun, Hämeen ja Porvoon maanteiden varren taajamiin, kuten Pitäjänmäelle, Haagaan ja Vanhaankaupunkiin.

Vuonna 1925 Helsingin maistraatti puolsi linjaliikenteen harjoittamista koskevia lupa-anomuksia, joiden turvin liikennöitiin Pitäjänmäelle. Lupien saajat ja reitit:
Liikemies S. A. Svens: Leppävaara – Rautatientori
Herra V. Kansanaho: Rautatientori – Läntinen Viertotie – Pitäjänmäki – Malmi – Vanhakaupunki – Rautatientori
Oy Grankulla Auto Ab: Rautatientori – Grankulla

 

Piirroskuvassa on todennäköisesti Emil Lindbergin vaunujen värit, jotka on muistettu myös Helsingin Ympäristön Autolinjojen/Törnroosin väreinä. 
Piirros Volvo Bussar AB / Ken Chatterton

Törnroosin yritys kasvoi yritysostojen myötä. Vuonna 1934 Törnroosille myönnettiin lupa reitille Helsinki-Pitäjänmäki. Linjalla oli liikennöintiä jo ennestään. Uusien lupien myötä liikennöintiä pidennettiin Leppävaaraan ja Elfvikiin. Erään muistitiedon mukaan Törnroosin bussit olisivat olleet sinisiä alaosaltaan, kermankeltaisia ylhäältä ja välissä oli vaaleanruskea raita. Toisen muistitiedon mukaan värit olisivat olleet oheisen piirroskuvan mukaiset.

Ensimmäisiä yrittäjiä oli myös Erik Wickström. Hän aloitti liikennöinnin 18 hengen Pontiac-vaunulla linjalla Espoon Muurala – Helsinki. Reitti kulki Turuntietä Bembölen, Leppävaaran ja Pitäjänmäen Helsingin keskustaan, tarvittaessa jopa Kauppatorille. Wickströmille tuli sitten useita linjoja Helsingin ja Espoon välille Pitäjänmäen kautta. Vuonna 1940 toiminta muuttui osakeyhtiöksi nimellä Espoon Liikenne Oy. Vuonna 1954 Espoon Liikenne Oy jaettiin kahtia. Toinen puolisko meni Erikin veljenpojalle, joka aloitti liikennöinnin omalla nimellään Åke Wickström. Bussit maalattiin sinisiksi keltaisella raidalla. Toisesta puoliskosta muodostettiin Espoon Auto Oy, jonka omistajina aluksi olivat porvoolaiset Norrgårdin veljekset ja sitten Kauko Sällälä. Bussien vihreä väritys tuli periytyi Norrgårdilta.

Albergan Auto Oy hoiti liikennettä Helsingistä Espooseen vuosina 1925 – 1927. Yhtiössä oli 7 osakasta. Busseja yhtiön omistuksessa oli varmuudella kaksi sekä lisäksi ainakin yksi yksityinen. Liikennetiheydestä ei ole tietoa. Firma meni “nurin”.

Vuonna 1933 liikennöinnin aloittanut Arne Sacklen perusti vuonna 1935 osakeyhtiön Matkustajain Auto Oy. Hänenkin bussinsa liikennöivät Pitäjänmäen läpi 1930-luvulla. Linjojen määränpäät olivat kuitenkin Etelä-Espoossa, joten Jorvaksentien valmistuttua, liikennöinti siirtyi sinne.

Vuosina 1928 – 1935 yksityiset liikennöitsijät hoitivat liikennettä jokainen omalla liikenneluvallaan. Vuonna 1935 heitä oli nähtävästi 9 ja jokaisella yksi bussiauto. Liikennetiheydestä ei ole tietoa.

Åke Wickströmin bussi Pitäjänmäen alikulkutunnelissa
Piirros Hannu Kivilä

 

Kauniaisista Helsinkiin

Kaarlo Emil Kallio liikennöi Helsingistä Kauniaisiin jo 1930-luvulla. Hänen keskeinen linjansa kulki Kauniaisten rautatieasemalta Asematietä luoteeseen ja edelleen Vanhan Turuntien kautta Viherlaakson länsipäähän ja siitä Turuntietä Pitäjänmäen kautta Helsinkiin. 1960-luvulla liikennöinti siirtyi Kaarlon pojan Taunon hoitoon. Liikennöinti loppui heinäkuussa 1972. Matkustajat olivat siirtyneet käyttämään sähköjunia. Tauno Kallio ei jäänyt odottamaan matkustajamäärien vähentymistä, vaan vei lupansa liikenneministeriöön ja myi autonsa.

 

Otto Nyberg

Otto Nyberg oli aloittanut bussiliikennöinnin 1920-luvulla Mikkelin ja Otavan välillä. Sieltä hän siirtyi pääkaupunkiseudulle. Vuonna 1938 hän ajoi upouudella Volvolla Kauniaisista Helsinkiin. Nybergin Kauniaisten linja lähti Kauniaisten Bredasta Olssonin taimiston nurkalta läheltä Koivuhovin rautatieseisaketta ja jatkui aseman ohi Helsingintietä Viherlaakson itäpäähän ja edelleen Helsinkiin.

Nybergin bussit olivat sinisiä – ikkunoiden alla oli vaalea raita. Viherlaaksossa alettiin kerrostalorakentaminen 1960-luvun alussa. Viherlaaksonrannan eteläpäätä alettiin kutsua Lipparannaksi. Jo alueen rakentamisvaiheessa Nyberg alkoi ajaa tilausajona rakennustyöläisiä Törmäniityntien (silloin Vanha Turuntie) ja Viherlaaksonrannan (Lipparannan) risteykseen.

Otto Nybergin Bedford Mannerheimintiellä, otos Mannerheimintien liikennettä kuvaavalta videofilmiltä.
Timo-Pekka Langen kokoelma

Tilausajolinja muuttui tavalliseksi Viherlaakson linjaksi 1964. Linjan lähtöpaikka oli Helsingin linja-autoasemalla, josta edettiin Mannerheimintietä Haagan sivuitse Pitäjänmäkeen ja Leppävaaraan. Nybergille tuli myös linja Helsingistä Turuntien kautta Kilon teollisuusalueelle. Vuorot ajettiin teollisuusalueen kautta Lipparantaan ja päinvastoin. Teollisuusalueen viralliseksi nimeksi tuli Karamalmi.

Lipparannan liikenteen alkaessa Otto Nybergin vanhin auto oli bensiinimoottorinen vuoden 1954 Kiitokori-Bedford.

 

Bussilla kulkeminen oli stailii

Nybergillä oli ajaessaan talvella karvalakki, jossa oli korvaläpät auki. Jos Pitäjänmäeltä ei tullut tarpeeksi matkustajia, niin Otto heivasi ja ajoi takaisin Viherlaakson lähtöpaikalle.

Liikennöitsijöiden välinen kilpailu matkustajista oli kovaa. Jos Otto näki Strömbergin tehtaan pysäkillä paljon väkeä, joka oli menossa maalle päin eli Viherlaaksoon, hän komensi Helsinkiin menijät pois bussista ja pyöräytti takaisin tulosuuntaansa.

Bussilla kulkeminen oli hienoa. ”Kaikki meni busalla, kun busa tuli. Se oli stailii”, muistelee Pentti Riuttu. Eila Järvinen sattui menemään Oton uudella bussilla Helsinkiin ihan alkupäivinä. Pitäjänmäen teollisuusalueelta tuli ihmisiä töistä. Otto oli hyvin närkästynyt: Tulevat likaisissa haalareissa ”mun” uuteen autoon. Sitten ne tulee pyhävaatteissa ja haukkuu, että Otolla on likaiset penkit”, Otto puhisi.

Oton vanha auto oli niin huonossa kunnossa, ettei se voinut kunnolla pysähtyä pysäkille. Se ajoi hiljaa ja Otto huusi poislähteville: ”Pian nyt! Pian nyt!”. Hän ei voinut pysäyttää autoa, koska se olisi sammunut eikä sitä olisi saanut uudestaan käyntiin. Toisen kerran Otto oli liikkeellä melkein tyhjällä bussilla Petakseen päin. Hän huomasi, että auton jarrut eivät pidä ja auto liukui edessä olleen kuorma-auton perään. Otto huusi matkustajille: ”Katsokaa se tulee ja peruuttaa päälle!” Otto voitti jutun rosiksessa, koska sai jonkun todistamaan asiaa.

Otto Nyberg ajoi ennen liikenteen siirtymistä Paikallislinjoille reiteillä:
Helsinki – Viherlaakso – Lipparanta
Helsinki – Viherlaakso – Petas

Myös Toivo Myllypakka liikennöi linjaa Helsinki-Pitäjänmäki. Linjan päätepiste oli Mäkkylän seisakkeen kohdalla.

 

Monen miehen yritys

Leppävaaran Liikenne Oy perustettiin 1926. Yhtiössä oli osakkaita ja osakkeita alussa 9, sitten 12, lopuksi 14. 1960-luvun lopulla osakkeet keskittyivät harvojen omistukseen. Yhtiön toiminnassa alkoi kuitenkin alamäki.  Liikenneministeriö peruutti yhtiön liikenneluvan ja liikenne annettiin muiden hoidettavaksi vuonna 1971.

Yhtiössä osakkaat eli liikennöitsijät omistivat itse bussinsa, joita sai alussa olla yksi jokaisella, yhteensä yhdeksän. Myöhemmin sallittiin toinenkin bussi ja osakkeita ja osakkaita tuli lisää. Maksimimäärällä oli ainakin 28 bussia. Yhtiö hankki myös omaan omistukseensa 4 – 5 bussia. Niinpä kokonaismäärä on ollut 33 bussia. Lisäksi oli ns. “veivareita”, joita palkattiin ruuhkahuippuja tai muita puutoksia täyttämään.
Yhtiön hoitamat linjat ja niillä ajetut vuoromäärät vuonna 1957 arkipäivänä:

Helsinki – Leppävaara – Hämevaara Helsinkiin 107 vuoroa/ vuorokausi Helsingistä 116
Leppävaara – Laajalahti
59
59
Helsinki – Mäkkylä – Kirkkalantie
28
28
Helsinki – Leppävaara – Frisbacka
17
17
Yhteensä Pitäjänmäentiellä
211
220

Bussien määrä saattoi olla vielä suurempi, sillä ylikuormia pyrittiin välttämään ajattamalla ruuhka-aikaan sama vuoro kahdella peräkkäin ajavalla bussilla.

 

Kaupungin bussit Pitäjänmäelle 1940-luvulla

Helsingin kaupungin liikennelaitoksen bussit alkoivat liikennöidä Pitäjänmäelle, sen jälkeen kun Pitäjänmäki oli liitetty Helsingin kaupunkiin. Vuonna 1946 bussi 25 liikennöi Arkadianaukiolta Pitäjänmäen kautta Kaarelaan.

1950-luvulla bussit liikennöivät numeroilla:

25P Erottaja – Pitäjänmäki
26 Erottaja – Konala
26K Erottaja – Kaarela (Pitäjänmäen kautta)
71 Sörnäinen – Pajamäki vuodesta 1958
46 Yrjönkatu – Pajamäki vuodesta 1960

Vuosina 1955 – 58 keskustan suunnan linjojen lähtöpaikkana oli kuitenkin Ruskeasuo. HKL toteutti silloin surullisenkuuluisaa runkolinja-kokeiluaan, jossa matka Ruskeasuon ja keskustan välillä kuljettiin raitiovaunulla. Espoon busseilla pääsi kuitenkin suoraan keskikaupungille asti.

Vuoden 1966 alussa otettiin kaikilla esikaupunkilinjoilla käyttöön uusi bussien numerointijärjestelmä, joka perustui uusittuihin postinumeroihin.

39 (entinen 26) Simonkenttä – Konala
39N (entinen 26N) Rautatientori – Konala
81 (entinen 34) Länsi-Herttoniemi – Pajamäki
81V (entinen 34V) Simonkenttä – Pajamäki

Linjat 50 (entinen 70) ja 50A (entinen 70A) olivat 1970-luvulla Helsingin liikennelaitoksen pitkät poikittaislinjat. Linja 50A liikennöi Herttoniemestä Pitäjänmäelle Strömbergille. Matka oli pitkä ja sen hoitamiseen tarvittiin monta autoa. Istumapaikkoja ei riittänyt kaikille ja välillä ei ovista enää mahtunut edes seisomapaikalle.

Linjojen kalusto oli hyvin kirjavaa. Molemmilla linjoilla oli rahastajat. Mutta mahdollisuuksien mukaan käytettiin kuljettajarahastukseen sopivia tilavia autoja. Linjoilla liikennöi talvisin myös aivan käyttöikänsä lopussa olevia busseja.

Bussi 50 kääntymässä Aleksis Kiven kadulta
Kuva Timo-Pekka Lange

 

Vilkasta liikennettä Espooseen

Leppävaaran Liikenteen bussien värit uudistettiin 1960-luvun puolivälissä. Uudistuksen jälkeen busseissa oli vihertävänsinistä ja kermansävyistä vaaleaa.

Veijo Brunousta tuli Leppävaaran Liikenteen hallituksen puheenjohtaja 1965. Myöhemmin hänestä tuli yhtiön pääomistaja. Yhtiön bussit liikennöivät Leppävaaraan ja Laajalahteen Pitäjänmäen kautta.

Linjoja oli:

Helsinki – Mäkkylä
Helsinki – Lintuvaara (silloin vielä Harakka)
Helsinki – Laajalahti
Helsinki – Leppävaara – Laajalahti – Tapiola – Helsinki

Leppävaaran Liikenteen toiminta loppui ja linjat siirtyivät 1970-luvulla Suomen Turistiauto Oy:lle, Oy Pohjolan Liikenne Ab:lle ja Oy Lohjan Liikenne AB:lle. Pohjolan Liikenteen kaluston seassa ajoi välillä Napapiirin Turistiauton autokin.

Turuntien pohjoispuolelle päättyvät linjat menivät lopulta STA:lle ja vuoden 1976 alusta Espoon Autolle.

228 Helsinki – Mäkkylä – Hämevaara
231 Helsinki – Jääskeläntie – Hämevaara
232 Helsinki – Lintuparventie – Hämevaara

Espoon Auton autoista Pitäjänmäen läpi ajoivat lisäksi:

13 Otaniemi – Leppävaara – Pitäjänmäki – Munkkiniemi – Otaniemi
101 Helsinki – Leppävaara – Laajalahti – Tapiola – Helsinki
110 Helsinki – Pitäjänmäki – Leppävaara – Kilo – Tapiola – Helsinki
235 Helsinki – Friisinmäki
236 Helsinki – Laajalahti

Turuntietä pitkin ajoivat myös Someron Linja Oy:n, Postin, Särkisalon Linja Oy:n, M. Tervon ja Toreniuksen Liikenne Oy:n sekä Laineen Liikenteen, Matka-Autojen ja Vainion kaukoliikennebussit.

Hämeenkylän Liikenteen bussit olivat 1960-luvun lopulla harmaa-vihreitä ja ne liikennöivät mm. Karakallioon ja Hämeenkylään. Vuodesta 1972 linjanumerot olivat:

241 Helsinki – Pitäjänmäki – Leppävaara – Karakallio
242 Helsinki – Pitäjänmäki – Leppävaara – Rastaala
243 Helsinki – Pitäjänmäki – Leppävaara – Sveinsintie

Myös Åbergin Linja Oy ajoi Koivulan linjaansa 285 Pitäjänmäen läpi.

Tarvontie avattiin liikenteelle 16.12.1962. Jorvaksentiestä tuli moottoritie 1965. Maantie oli rakennettu 1933 – 1938. Uudet tiet vähensivät etenkin kaukoliikenteen bussiliikennettä Pitäjänmäen kautta.

Pitäjänmäkeläisiä liikennöitsijöitä

Vuonna 1935 perustettu Malmin Linja-Auto Oy liikennöi Malmin lisäksi Espoon Laaksolahteen. Vuonna 1948 yhtiön nimeksi muutettiin Helsinki-Maaseutu-Liikenne Oy eli HML. Vuonna 1953 perustettiin länsisuunnan linjoja varten oma yhtiö eli Helsingin Paikallislinjat Oy. Se oli 90-prosenttisesti HML:n omistama.

Ulospäin toiminta tapahtui yhteisellä nimellä, vaikka yrittäjät jatkoivat ajamistaan melko itsenäisinä. Nils Fallström aloitti HML-osakkaana liikennöinnin Friherrsiin vuonna 1954. Kumppanina hänellä oli Johan Nyström. Johan Nyström asui Pitäjänmäellä Henrikinkujalla (nyk. Kyläkirkontie 25). Henrikinkuja 4:n tontilla oli autotallit kolmelle bussille.

 

Aikataulu 1.6.1973 linjalle Helsinki – Pitäjänmäki
Uusmäki-Rajatorppa-Vapaala

 

Vuonna 1958 yhtiöön tuli Johan Nyströmin tilalle Harri Nemlander. Nemlander omisti veljensä kanssa lihakaupan, joka oli nykyisellä Pitäjänmäentiellä silloisen elokuvateatteri Rein naapurissa. Vuonna 1960 Nemlander muutti yrityksensä Friherrsin Linjat Oy:ksi. Liikennöinti loppui 1980.

Nils Fallström, joka oli liikennöinyt Friherrsiin vuodesta 1954, ensin HML-osakkaana, sitten omalla linjaluvalla, perusti Friherrsin Auto Oy:n 1966 ja myi sen 1978 Kalervo Kauhaselle. Kauhanen myi Friherrsin Auton Vantaan kaupungin omistamalle Vantaan Liikenne Oy:lle. Friherrsin Auto Oy:n nimi hävisi vasta 1990-luvulla. Molempien yhtiöiden autot kääntyivät Pitäjänmäellä Konalantielle, mitä pitkin ne jatkoivat päätepysäkeilleen.

Friherrsin Auton uusi bussi 1982
Kuva Matti Rajala

 

Paikallislinjojen varikko Turuntiellä

Helsinki-Maaseutu-Liikenne Oy osti 1962 pahimman kilpailijansa Liikenne Oy:n ja myi Helsingin Paikallislinjat Oy:n Erkki Immoselle. Hän lyhensi yhtiön nimen muotoon Paikallislinjat Oy. Immosen bussit olivat kermanvärisiä ja niissä oli viininpunaiset raidat. Autoja oli liki kolmekymmentä. Vanhat bussit myytiin viiden vuoden ikäisinä. Uudet autot olivat ensimmäisen vuoden tilausajossa ja ruuhkavuoroissa ja siirtyivät sitten kokopäiväiseen linja-ajoon.

Bussi 248 lähdössä 1970-luvun puolivälissä linja-autoasemalta Laaksolahteen. Paikalla on nykyisin Hotelli Ramada Presidentti.
Kuva: Hannu T. Pulkkinen

Paikallislinjoilla oli linjat

245 Helsinki – Viherlaakso – Viherkallio
246 Helsinki – Viherlaakso – Lipparanta
248 Helsinki – Viherlaakso – Lähderanta – Laaksolahti
287 Helsinki – Brobacka – Siikajärvi
288 Helsinki – Kolmperä – Siikajärvi

Yhtiön bussit lähtivät Helsingin linja-autoasemalta laitureilta 30, 30 A ja 47.
Yhtiön keskuspaikkana oli varikko Espoon ja Helsingin rajalla Turuntie 2.

Paikallislinjojen bussivarikko Turuntie 2
Kuva: Jussi-Petteri Lappi

 

Espoon kaupunki osti Paikallislinjat Oy:n 1978. Aikaisemmin bussien kyljessä oli ollut kotipaikkana Helsinki, nyt kotipaikaksi tuli Espoo. Samassa yhteydessä Linja-autoliike Åke Wickström siirtyi kaupungin omistukseen. Wickströmillä oli ollut noin 20 bussia, mutta valtaosa oli niin vanhoja, että ne siirrettiin pois liikenteestä. Omistajanvaihdoksen jälkeen Paikallislinjojen toiminta jatkui melko samanlaisena. Tosin busseja ei enää myyty viiden vuoden ikäisinä, vaan ne ajettiin lähes loppuun.

Espoon Auton omistus vaihtui 1980-luvulla kolme kertaa ja vuonna 1986 Espoon kaupunki osti myös sen. Linjat jaettiin niin, että Espoon Auton nimissä ajettiin pääasiassa Länsiväylän linjoja ja Espoon Autolla olleita Turuntien linjoja siirrettiin Paikallislinjojen nimiin. Espoon Autot eivät kuitenkaan tyystin hävinneet Pitäjänmäeltä, sillä mm. ympyrälinjat 101 ja 110 sekä Turuntien kautta Kuurinniittyyn liikennöinyt 261 olivat Espoon Auton nimissä. Paikallislinjojenkin uudet autot maalattiin nyt Espoon Auton vihreiksi.

Espoon ja Vantaan suunnalta tulevien bussien käyttö tuli entistä helpommaksi vuonna 1986 seutulippujärjestelmän käyttöönoton jälkeen. Helsingin sisäisellä matkalla käytettiin HKL:n lippuja myös seutubusseissa – aluksi tosin pienin rajoituksin.

 

1990-luvun runsas tarjonta

Espoon kaupungin omistamat Paikallislinjat Oy ja Espoon Auto Oy yhdistettiin siten, että Espoon Auto fuusioitiin Paikallislinjoihin vuoden 1989 lopulla ja keväällä 1990 Paikallislinjat Oy:n nimi muutettiin. Uusi nimi oli Oy Espoon Auto Ab.

Keväällä 1990 Pitäjänmäen kautta liikennöivät Oy Espoon Auto Ab:n linjat:

101 Helsinki – Laajalahti – Tapiola – Helsinki
110 Helsinki – Kilo – Tapiola – Helsinki
230 Helsinki – Leppävaara – Kirkkalantie – Uusmäki
231 Helsinki – Leppävaara – Hämevaara
241 Helsinki – Karakallio
244 Helsinki – Rastaalantie – Jupperi
245 Helsinki – Viherkallio
246 Helsinki – Viherlaakso
247 Helsinki – Viherlaaksonranta – Lippajärvi – Järvenperä – Jorvi
248 Helsinki – Viherlaakso – Lähderanta – Jupperi
249 Helsinki – Viherlaakso – Lähderanta – Järvenperä – Vanhakartano – Punametsä
250 Helsinki – Lippajärvi – Järvenperä – Espoon keskus – Suvela – Tuomarila
270 Helsinki – Espoon keskus – Suvela – Tuomarila
287 Helsinki – Brobacka – Siikajärvi
288 Helsinki – Kolmperä – Siikajärvi
509 Sörnäinen – Pasila – Viherlaakso – Lähderanta – Järvenperä

Käytössä oli lisäksi monenlaisia lisäkirjain-tunnuksia. T-tunnus kertoi että bussi ajaa Leppävaarassa työväenopiston kautta. Espoon työväenopiston Leppävaaran keskuksen kautta kiertävillä vuoroilla oli monenlaisia tunnuksia, esim. 248 YT tai 288 ATK. Näistä onneksi pitäjänmäkeläisten ei tarvinnut välittää – kaikki kulkivat yhtä lailla linja-autoasemalta kotinurkille.

Busseja kulki niin tiuhalla vuorovälillä Turuntietä pitkin, ettei Henrikintieltä bussiin tulevan paljon tarvinnut aikatauluja katsoa. Välillä hämmästeltiin, kun espoolaisia busseja saattoi Pitäjänmäen rautatieaseman pysäkillä olla neljäkin peräkkäin. Liikennesuunnittelijoiden mukaan ei ollut mikään ihme, vaikka näin kävi. He selittivät: ”bussit lähtevät päätepysäkeiltään omassa tahdissaan eikä sille voi mitään että ne pakkaantuvat loppureiteillä samaan aikaan kohti Helsinkiä”. Bussinkäyttäjän oli tätä vaikea ymmärtää.

 

Liikennöitsijät vaihtuvat kaiken aikaa

Konalantietä Pitäjänmäen kautta keskustaan kulkivat puolestaan linjat 39, 360, 361 ja 362.
Pajamäestä keskustaan pääsi bussilla 14 ja poikittaislinjoja olivat 50, 51, 54, 79V, 539 ja 541. Turuntien linjat vähenivät myöhemmin jonkin verran kun mm. Pohjois-Espoon reittejä muutettiin Espoon sisäisiksi linjoiksi.

Linjasto on tämän jälkeen pysynyt suurin piirtein samanlaisena, merkittävänä uudistuksena kuitenkin jokerilinja 550. Liikennöitsijät ovat sen sijaan muuttuneet paljon – sekä yrityskauppojen takia, että vuonna 1995 alkaneen kilpailutuksen johdosta. Espoon Auto mm. siirtyi ensin ruotsalaisen Swebusin omistukseen, sitten brittiläisomistukseen nimellä Stagecoach Finland, kunnes siitä tuli nykyinen Concordia Bus Finland. Vantaan Liikenne kaikkine tytäryhtiöineen siirtyi ensiksi ruotsalaisen Linjebussin omistukseen, sitten ranskalaisten käsiin. Nimeksi tuli Connex ja nyt se on Veolia Transport Finland. Suomen Turistiautosta ja HKL-Bussiliikenteestä on tullut Helsingin Bussiliikenne Oy. Pitskun päälinjaa 39 ajoi ensin HKL sitten STA ja nyt HelB.

Myös kilpailutuksen seurauksena liikennöitsijät vaihtuvat linjoilla aika ajoin. Pitäjänmäkeläisten liikennöitsijöiden Friherrsin Auton ja Friherrsin Linjojen aikanaan hoitamat linjat 360, 361 ja 362 ovat nyt viimeisimmän kilpailuvoiton seurauksena Helsingin Bussiliikenne Oy:n hoidossa. Pitäjänmäen isäntien jälkeen linjoilla ajoivat 1980-luvulla mm. Variston Linja ja Vantaan Liikenne.

Vuoden 2001 elokuussa avattu Helsinki-Leppävaara – kaupunkirata ja vuoden 2002 kesällä aloitettu liikennöinti A-junilla harvensi Pitäjänmäen läpi kulkevien seutubussien määrää selvästi. Vuonna 2008 Pitäjänmäen kautta kulkevat seuraavat seutulinjat:

231 Elielinaukio – Hämevaara (Pitäjänmäentietä ja Turuntietä)
231K Elielinaukio – Hämevaara (Pitäjänmäentietä ja Henrikintietä)
248, 248K Elielinaukio – Jupperi (Pitäjänmäentietä ja Turuntietä)
270A Elielinaukio – Kuurinniitty (Pitäjänmäentietä ja Turuntietä)
270, 270N Elielinaukio – Tuomarila (Pitäjänmäentietä ja Turuntietä)
360, 360N Elielinaukio – Petikko (Pitäjänmäentietä, Konalantietä ja Vanhaa Hämeenkyläntietä)
539 Munkkiniemi – Vantaankoski (Vanhaa Viertotietä, Pitäjänmäentietä ja Konalantietä)
514, 514K Lentoasema – Tapiola – Westendinasema (Kaupintietä, Pitäjänmäentietä ja Turuntietä)
290 Helsinki – Veikkola (Pitäjänmäentietä ja Turuntietä)
550 (Jokeri) Westendinasema – Itäkeskus (Pitäjänmäentietä ja Turuntietä)

 

Junallakin pääsi Helsinkiin

Paikallisjunien matkustajamäärät kasvoivat 1920-luvun alussa melko nopeasti. Vuonna 1920 oli Helsingin, Huopalahden, Pitäjänmäen, Leppävaaran, Kilon ja Kauniaisten välillä matkustajia 1 545. Vuonna 1924 matkustajia oli 2 732, mutta seuraavana vuonna eli 1925 enää 1 611. Valtionrautatiet toteutti 1925 huomattavat matkalippujen hinnankorotukset ja tämä vähensi matkustajien määriä rajusti.

Vuonna 1938 junalla matkustavia oli 880 ja 1940 huomattavasti enemmän eli 1 448.
Kerran tunnissa kulki juna Helsinkiin ja matka kesti ainakin puoli tuntia. Nyt matka Pasilan asemalta Pitäjänmäelle kestää neljä minuuttia. Olli Kanervo muistelee, että hänen isänsä kulki työmatkansa aina korttipakka taskussa. Miehet ehtivät pelata neljä marjapussia Pitäjänmäen ja Helsingin välillä. Jokainen istui aina samassa paikassa.

Pääsääntöisesti pojat muistelevat kulkeneensa junalla pommilla. ”Istuttiin junan rapulla vaan”, kertoo Leo ”Lekkari” Salminen. Kotilaskut kopioitiin toisen vihosta junamatkan aikana tai ainakin joku etevämpi tarkasti ne. Kun muualla ei ollut tilaa, jouduttiin matkustamaan härkävaunussa, jossa oli kamina.

 

Kukkia venäläisille sotilaille

Eila Järvinen muistelee kouluajoiltaan leppävaaralaista tyttöä, joka kulki junalla ja joka oli saanut uuden hatun, sinisen hienon leveäreunaisen. Tyttö meni vaunusta toiseen Huopalahden ja Pitäjänmäen välillä ja tuuli vei sen hatun. Itkuhan siitä tuli, tyttö itki minkä ehti. Pitäjänmäessä tyttö lähti rataa pitkin ramppaamaan ja hakemaan hattua. Hän oli löytänyt sen ja hattu oli seuraavana päivänä hänellä taas koulussa päässä. Hattu oli jäänyt junan alle. Lieristä oli iso pala pois, mutta se oli ommeltu hirveän hienosti paikalleen. Reunaa oli vähän taitettu.

Kun Porkkala oli venäläisten hallussa, laitettiin pikajuniin luukut Kauklahdessa. Leo Salminen kavereittensa kanssa löysi tuolta yhden kaverin kellarista kiväärinpaukkuja. Paukkuja pantiin radalle, kun tiedettiin, että tulee venäläisten juna. Tuli juna. Ne paukku ihan kuin olisi konekiväärillä ammuttu. Äijät pysäyttivät junan sinne ja hyppäsivät junasta alas. Venäläinen veturi oli iso ja komea, sanottiin että niillä pelotellaan susia.

Pojat muistelevat sellaistakin, että Pitäjänmäen naiset kukittivat junalla ohiajavia venäläisiä sotilaita. Isoja säiliöitä hapankaalia vietiin junalla Porkkalaan.

Muutamissa oppikouluissa annettiin oppilaille koululaislippuja junamatkoihin ja toiset saivat alennuslippuja busseihin. Osittain sen mukaan valittiin kulkuneuvo.

Rautatiestä Pitäjänmäellä ja junaliikenteen vaiheista löytyy lisää asiaa Pitäjänmäen asemaseudusta kertovasta tekstistä.

 

Lähteet:

Jukka Hannikainen – Pertti Leinomäki – Reima Tylli: Sinisen bussin tarina. Stadin dösat 1936 – 1967.Kustantaja Laaksonen 2007
Timo Herranen: Hevosomnibusseista metroon. Vuosisata Helsingin joukkoliikennettä. Helsingin kaupungin liikennelaitos. Helsingin kaupungin julkaisuja n:o 39

Lehtiartikkelit:
Hannu Kivilä: Martin Törnroos ja Helsingin Ympäristön Autolinjat Oy. Hetku No 2. 2007
Kimmo Nylander: Paikallislinjat Oy – viimeiset 15 vuotta. Osa 1. Hetku no 1. 1995
Kimmo Nylander: Pääkaupunkiseudun paikallisliikenteen liikennöitsijät. Osa 2 1960-luku. Hetku no 4. 1999
Pentti Sippo: Espoon ja Kauniaisten liikenteen henkilöhistoriaa. Hetku no 1.1999
Pitäjänmäen Muistipiiri 16.11.2004
Teksti: Kimmo Nylander ja Leena-Maija Tuominen