AUTOJA VAIHDETTIIN

Osta Ifa auto paras, sit` ei vohki ykskään varas, helppo työntää, helppo lykkii, hauska ojanpenkal` kykkii. Tärkeimmät varaosat:  kahdet kromatut työntökahvat.

Tuon lorun opin kun teimme matkan Pohjois-Norjaan Hammerfestiin ,sisareni miehensä kanssa ja minä läpi kesäisen Suomen. Yövyimme teltassa Ifan kupeessa. Norjan maisemat olivat sumun ja sateen peitossa. Kastuimme ja Ifan kaksitahtibensan haju tarttui vaatteisiimme. Kotona äiti passitti meidät saunaan palattuamme ensimmäiseltä ulkomaan matkaltani. Ensimmäinen auto meni vaihtoon. Olin 14-vuotias eivätkä autot minua kiinnostaneet. Kunnes mopopoika (tuleva puolisoni) ja autot alkoivat pyöriä ympärilläni.

 

Nuorenparin renu

Ensimmäinen yhteinen automme oli Renault, musta ryppypeppu renu. Ruotsin serkun perheen kotiin Malmöön oli pitkä matka. Matkalla yövyimme pikku renussa. Renulla harrastimme autoliiton järjestämiä suunnistusajoja kaupungilla ja ympäristössä. Pari palkintopokaalia onnistuimme voittamaan, Aulis ajoi ja minä toimin kartanlukijana. Autoliitosta saimme green gardin ulkomaan matkoja varten sekä camping-kortteja majoittumiseen.
Strömbergiläisiä osallistui myös useisiin tapahtumiin ja niin perustettiin Strömbergin moottorikerho. Partiotielle syntyi autojono, kun jaoimme kerholle ostettua tynnyriöljyä sekä pakkasnestettä kerholaisten kanistereihin. Myyntituloilla saatiin moottorikerholle työkaluja tehtaan halliin, jossa innokkaat ”pojat” korjasivat kulkuvälineitään.

 

Perhe-auto

Sain ensimmäisen ajokortin 1963. Soili, esikoisemme piti saada päivähoitoon. Ostimme käytetyn Simca Ariannen, jolla kuljetus sujui hyvin. Vauvan vaunukoppa nostettiin takapenkille ja menoksi.  Kerran jäi kiireessä sateenvarjo auton ulkopuolelle ovenkahvaan. Tästä sain ystävällisen huomautuksen ensimmäisissä liikennevaloissa.

Simca Ariane ja Tuula kotipihalla 1963

Ensimmäinen lapsen turvaistuin oli sähköjohdon paksuisesta alumiiniputkesta muotoiltu häkkyrä, jossa lapsi istui parilla kangasnauhalla kiinnitettynä. Harri -poikamme nautti matkanteosta auton takahyllyllä. Simca jaksoi myöhemmin vetää myös uutta asuntovaunuamme Spriteä. Tätä yhdistelmää Aulis tarvitsi usein työmatkalla. Vapaa-aikana Aulis alkoi koota Austin Haley Spriteä, kaksipaikkaista avo-autoa.


Diivailuako?

Kaksipaikkaisella avo-autolla oli helppo ajaa kauppareissuja ja työmatkoja. Auton kokoaminen oli kestänyt vuoden päivät. Kun se vihdoin oli saatu maalauksesta upean punaisena, se oli kuin uusi perheenjäsen. Norjan matkan sillä teki ystäväpariskuntamme kanssa.

 

Telttaretkellä 1968. Austin Haley Sprite 1962

Sisareni Airi pääsi myös kokeilemaan saatuaan uuden ajokortin. Lappeenrannan matka sujui vauhdilla, vaikka itäinen aamuaurinko häikäisi. Auton kattona oli taittuva musta ”rättikatto”  tai kiinteä valkoinen kupu. Kesällä 1967 ystäväni laulajatar tarvitsi kuljetusta esiintymiseensä konserttisalille. Lähdin Austinilla häntä hakemaan ja hän tuli juhlavasti runsaalla tyllillä koristellussa iltapuvussaan. Oli suuri työ saada hänet kaksipaikkaiseen autoon. Tylliunelmapuku jouduttiin survomaan auton ahtauteen. Ajoin Kaivopuistonrantatietä pitkin samalla keskittyen tulevaan esitykseen, joka oli millä saada esiintyjä pukua repimättä ja tuhrimatta ulos autosta. Onnistuimme hyvin ja naurua riitti koko kotimatkan. Esiintymisjännitys sekä pukuhuolet poissa ja kiitoskukkaset takaluukussa.


Autokorjaamo

Austin Halleystä luovuimme Eilan kummisedän halusta pitää kunnossa pikku-automme. Se oli ollut ilonamme jo 7 vuotta. Viimeisenä tehtävänä se sai vetää pihamme vanhan ulko-saunarakennuksen nurin. Paikalle rakennettiin uusi auto-talli. Käytetyissä autoissa oli aina korjaamista kunnostamista. Farmari Taunus tuli Simcan tilalle.
Perheeseemme tuli Soilin ja Harrin lisäksi Eila + isoäiti. Ajokilometrejä tuli paljon käydessämme eri puolilla Suomea ja Ruotsia sukulaisvierailuilla. Autohuoltoja Aulis teki paljon moottorikerhon tiloissa. Hitsauspilliä kuitenkin välillä kotipihassa käytettiin. Tuli samalla naapurin saunankiuas korjattua ihan poliisipartion silmien alla. ”Jatkakaa ei huomauttamista”.
Ford Taunus vaihtui 10 vuotta vanhaan Opel Recordiin. Vaihdettiin moottoriosia ja saatiin hyvä vetojuhta. Matkoja tehtiin säästöbudjetilla. Isoäiti halusi marjamatkalle, Opel oli korjauksessa siis ajo-kiellossa. Mistä auto?
Autojen myyntipalstaa lehdestä lukiessamme löytyi Buic Letukka. Isoäiti ihastui. Siihen mahdumme kaikki kuusi henkilöä. Taivaansininen väri ja ollut pitkällä matkalla Jäämerellä ja nyt sen saa halvalla. Pääsimme sillä Porvooseen saakka, kun ihmettelimme, että iso bensatankki tyhjenee uhkaavasti. Syöppö!!
Loppumatkan aikana renkaat alkoivat kolista uhkaavasti. Kotipihaan päästyämme Aulis näki, että renkaiden sisäpinnat olivat halkeamia täynnä. Autolla oli tosiaan ajeltu Jäämeren kivikoilla. Siis auto pian myyntiin. Pannaanko ilmoitus: myytävänä leskirouva (isoäiti oli ostamaan yllyttänyt) + Letukka. Mokomaa auto-syöppöä ei ruvettu korjaamaan.

 

Autoileva nuoriso

Opelin lisäksi tarvittiin toinen perheauto. Vehon näyteikkunassa oli kaunis sininen Mini Minor lunastamatta jäänyt palkinto  myytiin meille. Sillä kuljetin neljä kermaista synttärikakkua Soilin luokalle Leppävaaran yhteiskouluun. Soili täytti 16 vuotta. Parin vuoden kuluttua hän itse ajeli abijuhlaan meikattuna Pitäjänmäk- Leppävaaran reittejä. Mini auto sai tulevan vävymme kiinnostumaan ja parin vuoden kuluessa ajelin taas kermakakkujen kanssa. Hääkakut olivat takapenkillä. Tasaisella kaasujalalla ajoin Opelilla lyhyen matkan Lassilan Fazerilta Pitäjänmäen kirkolle.
Opelilla kävimme monta työmatkaa isän mukana Norjassa ja Ruotsissa.  Kuskille huolto pelasi. Olimmehan mukana koko seitsemän henkinen perhe. Isoäiti oli aina kartanlukijana ja minä lapsia paimentamassa takapenkillä. Telttamatkailu oli muuttunut asuntovaunun mukavuuteen. Autoilun alkeet lapset oppivat monilta ulkomaanmatkoilta.
Harri ajoi Opelia opiskeluaikanaan, kunnes osti oman Wolksvagenin. Sitä huollettiin Pariotien pihalla, kummasti isän opit pojille siirtyivät. Vanha romu siirtyi Partiotien alusta meidän pihaan. Se oli pakettiauto, joka toimi poikien moottoripyörävarastona. Takaluukku auki, ajoramppi alas ja moottoripyörällä vauhdilla katokseen. Päälaki oli vaarassa. Onneksi ei vahinkoja sattunut. Mini oli siirtynyt Eilan käyttöön muuttoautoksi Savonlinnaan. Opiskelut sujui, kun autolla Harri Lappeenrannasta ja Eila Savonlinnasta pääsivät kotiin Pitskuun huoltoon.

Teksti
Tuula Käkönen (o.s. Hoikkala), synt. 1942
Valokuvat
Käkösen perhearkisto